Veroilmoitukset tulevat – neljän miljoonan täytyy ainoastaan tarkistaa

Huhtikuun aikana kotiin tuleva esitäytetty veroilmoitus on tarkistettava. Veroilmoituksen tietojen korjaaminen ja täydentäminen onnistuvat helpoiten verkossa.

Veroilmoituksen tietoja voi täydentää osoitteessa vero.fi/veroilmoitus . Veroilmoitus verkossa -palvelu sulkeutuu joko 7.5. tai 13.5. oman, veroilmoituksen etusivulle merkityn viimeisen palautuspäivän mukaan.

Esitäytetty veroilmoitus lähetetään noin viidelle miljoonalle veronmaksajalle. Kaikkien täytyy tarkistaa veroilmoitus, mutta viime vuonna vain 1,4 miljoonalla asiakkaalla oli siihen täydennettävää.

-        Monet asiat ovat veroilmoituksella jo valmiina. Jos matkakulut tai kotitalousvähennys on ilmoitettu ennakkoon verokortille, tiedot ovat jo esitäytetyllä veroilmoituksella. Mahdolliset muutokset kannattaa tehdä mahdollisimman pian, kannustaa ylitarkastaja Sirpa Rinne-Nirva .

Verkkopalvelussa ilmoittaminen on turvallista ja helppoa

-        Verkkopalvelu on helppo, koska se ohjaa ilmoittamisessa. Onnistuneesta lähetyksestä tulee kuittaus ja tiedot voi lähettää uudelleen, jos palautettuun ilmoitukseen tuli virhe, kertoo Rinne-Nirva ja muistuttaa, että kirjautumiseen tarvitaan henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset.

Paperista veroilmoitusta tai liitelomakkeita ei tarvitse palauttaa lainkaan, kun tiedot ilmoittaa verkossa.

Veroilmoituksen mukana ei lähetetä kuitteja, tositteita tai alkuperäisiä asiakirjoja, vaikka ilmoittamisen tekisi paperilla. Verohallinto pyytää niitä tarvittaessa.

Veronpalautukset maksetaan joulukuussa

Jos nyt tekee esitäytettyyn veroilmoitukseen korjauksia, uusi verotuspäätös ja tilisiirtolomakkeet tulevat postitse elo−lokakuussa. Alkuperäinen verotuspäätös ja tilisiirtolomakkeet ovat lopullisia, jos veroilmoituksessa ei ole korjattavaa.

Jäännösveron, eli tutummin mätkyjen, maksupäivät ovat 1.12.2015 ja 2.2.2016. Veronpalautukset tulevat tilille joulukuun 3. päivä.

Verohallinto tarjoaa apua ja lisätietoja jonottamatta verkossa

  • Vero.fi-sivulle on koottu paljon veroilmoituksiin liittyvää asiaa.
  • Demolla (vero.fi/veroilmoitus) voi kokeilla palvelun käyttöä etukäteen.
  • Verohallinnon Verotiimi neuvoo yleisissä veroilmoituskysymyksissä Suomi24:ssä 31.3. alkaen.
  • Puhelimitse asiakastuki auttaa arkisin klo 9–16.15 numerossa 020 697 002.

Lisätietoja
Ylitarkastaja Sirpa Rinne-Nirva, p. 020 612 3884.

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2014 tilitimme yli 54 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Yrityksestä

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2016 keräsimme 56,7 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.

Tilaa

Liitteet & linkit