Virheellisten verokorttien määrä täsmentyi

Vuoden 2017 verokortteja postitetaan parhaillaan 4,7 miljoonalle asiakkaalle. Valitettavasti osassa verokortteja on virhe. Verohallinnossa on selvitetty virheellisten verokorttien määrä, joka on noin 300 000 kappaletta eli 6 prosenttia.

Verohallinto on selvittänyt virheen syytä ja laajuutta yhdessä tietojärjestelmätoimittaja Tietokarhu Oy:n kanssa. Virheen syyksi selvisi keväällä tehty ohjelmistoversion vaihto. Osa asiakkaiden tulo- tai vähennystiedoista jäi pois vuoden 2017 verokorteilta. Näin ollen virheellisissä verokorteissa on väärä veroprosentti tai tuloraja.

Verohallinto lähettää virheellisen verokortin saaneille kirjeen, jossa neuvotaan kuinka tilanteessa tulee toimia.

Virhe on sen laatuinen, ettei sitä pystytä korjaamaan automaattisesti. Pyydämme virheellisen verokortin saaneita tekemään uuden verokortin verkossa. Verokortin saa myös palvelunumerosta ja verotoimistoista, opastaa ylitarkastaja Hoffren.

Hoffren muistuttaa, että palkansaajien veroprosentti laskee vuonna 2017 kautta linjan noin 1 – 1,5 prosenttia. Palkasta vähennetään kuitenkin eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, jotka ovat tänä vuonna 0,9 prosenttia korkeammat kuin 2016.

- Kaikissa verokorteissa ei ole virhettä, vaikka prosentti olisikin alhaisempi kuin edellisvuonna. Kaikkien ei siis tarvitse olla yhteydessä alkuvuoden ruuhkaiseen asiakaspalveluun. Jos verottajalta ei tule kirjettä, voi rauhassa iloita hiukan matalammasta verotuksesta.

Uuden verokortin voi tehdä osoitteessa vero.fi/verokortti.

Lisätietoja antavat:

  • ylitarkastaja Kaj Hoffren, puh. 029 512 5155
  • tietohallintojohtaja Markku Heikura, puh. 029 512 4089

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2015 tilitimme yli 55 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Yrityksestä

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2016 keräsimme 56,7 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.

Tilaa

Liitteet & linkit