Yle-vero hoituu ilman laskun maksamista

Kaikkia koskeva Yle-vero korvaa televisiolupamaksun ensi vuoden alusta lähtien. Vanhaan verrattuna Yle-veron maksaminen on helppoa, koska se peritään suoraan veroista.

- Yle-verosta ei siis tule laskua erikseen eikä sen maksamiseksi tarvitse tehdä mitään. Yle-vero näkyy suoraan verokortissa 0,68 prosentin suuruisena verona, kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Marja-Leena Karhula .

Yle-vero tulee monelle pienituloiselle edullisemmaksi kuin vanha televisiolupamaksu. Esimerkiksi ne yksin asuvat eläkeläiset, jotka saavat pelkkää kansaneläkettä ja takuueläkettä (yhteensä 713,73 euroa kuukaudessa), maksavat eläkkeestä ensi vuoden alusta yhden prosentin verran veroa.

- Yle-veron osuus tuloista on silloin 59 euroa vuodessa eli huomattavasti vähemmän kuin entinen televisiolupamaksu, laskee Karhula.

Jos tulot jäävät yhteensä alle 7 352 euroon vuodessa, ei Yle-veroa peritä lainkaan. Vasta silloin, kun perittävän veron määrä on enemmän kuin 50 euroa, tulee se maksettavaksi.

Yle-veron maksavat kaikki 18-vuotta täyttäneet suomalaiset. Vero maksetaan riippumatta siitä, montako televisiota kotona on tai katsooko lainkaan televisiota. Kaikki osallistuvat Yleisradion toiminnan rahoittamiseen - paitsi ahvenanmaalaiset, jotka maksavat omaa televisiolupamaksuaan.

Yle-veroa maksetaan maksimissaan 140 euroa vuodessa. Raja täyttyy silloin, kun vuositulot ovat yhteensä 20 588 euroa. Tarkan Yle-veron määrän voi joko laskea itse vuosituloistaan (0,68 prosenttia) tai katsoa verokortista, joka lähetetään postitse kaikille joulu-tammikuussa 2012-2013.

Eläkkeellä Espanjassa

Moni muuttaa ulkomaille viettämään eläkepäiviään. Yksi suosituimmista vakituisista asuinpaikoista on Espanja.

- Espanjalla ja Suomella on oma verosopimus. Sen mukaan Espanjassa asuva eläkeläinen, joka saa Suomesta yksityisen sektorin eläkettä, ei maksa tästä eläkkeestä Suomeen veroja. Kun verosopimuksen mukaan Suomi ei verota eläkettä, ei eläkeläinen maksa myöskään Yle-veroa, avaa Karhula.

Sen sijaan Espanjassa asuva ja Suomesta julkisen sektorin eläkettä saava maksaa eläkkeestään veroa yleensä myös Suomeen. Silloin eläkeläinen maksaa myös Yle-veroa kyseisestä eläkkeestä.

- Kun muuttovuoden jälkeen on kulunut kolme vuotta, Espanjassa asuvan eläkeläisen tilanne muuttuu. Silloin hän ei enää – rajoitetusti verovelvollisena – maksa Suomeen Yle-veroa lainkaan. Sen sijaan julkisen sektorin eläkkeestä veron maksaminen Suomeen jatkuu normaalisti, muistuttaa Karhula.
 
Jos ulkomailla asuminen on tilapäistä, maksetaan verot - Yle-vero mukaan luettuna - normaalisti Suomeen. Tilapäinen ulkomailla asuminen ei siis katkaise verovelvollisuutta Suomeen.

Yrityksestä

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2016 keräsimme 56,7 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Kaikkia koskeva Yle-vero korvaa televisiolupamaksun ensi vuoden alusta lähtien. Vanhaan verrattuna Yle-veron maksaminen on helppoa, koska se peritään suoraan veroista.
Tweettaa

Lainaukset

Kun verosopimuksen mukaan Suomi ei verota eläkettä, ei eläkeläinen maksa myöskään Yle-veroa.
Marja-Leena Karhula