Myös kulutusverotus Suomessa kireää - Viinan ja tupakan hinnasta kolme neljäsosaa veroja

Suomen kulutusverot asettuvat eri tavoilla mitattuna kansainvälisten vertailujen keskitasolle tai sen yläpuolelle. Yhteen laskettuna kulutusveromme ovat tuloverojen tavoin kansainvälistä kärkeä.

Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Euroopan ankarimpia kulutuksen verottajia ovat Islanti ja Tanska, joissa kulutusveroihin uppoaa 16 - 17 prosenttia BKT:sta. Suomi on listalla kolmantena 14 prosentilla.

Tämä käy ilmi Veronmaksajien ekonomisti Minna Punakallion selvityksestä ”Verottaja ostajan kukkarolla – kulutusverot Suomessa ja muissa maissa.”

Kulutusveroilla kootaan Suomessa noin kolmannes kaikista verotuloista eli viime vuonna vajaat 23 miljardia euroa. Veropotti syö kotitalouksien ostovoimasta noin viidenneksen.

Merkittävimpiä kulutusveroja Suomessa ovat arvonlisävero, 14,5 miljardia, energiaverot, 2,9 miljardia, autovero, 1,3 miljardia, alkoholijuomavero, 1,0 miljardia sekä tupakkavero, 0,6 miljardia.

Ekonomisti Punakallion mukaan kulutusverotuksen tasoon kohdistuu Euroopassa ja Suomessa monensuuntaisia paineita.

”Kiristyspaineita aiheuttaa muun muassa ilmastonmuutoksen torjumisen konkretisoituminen polttoaineverojen sekä auton käytön verotuksessa. Kulutusverojen yleinen kiristäminen ei ole kuitenkaan perusteltua.”

”Auton hankinnan verojen taso on meillä kansainvälisesti korkea ja määräytyminen edelleen monimutkaista. Tässä kohden kevennystä voidaan perustella myös ympäristösyillä”, Punakallio arvioi.

Suomen ohella autoverotus on kireää Tanskassa ja Kreikassa. Keveää verotus on sen sijaan Saksassa.

”Erilaisilla haittaveroilla voidaan vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen tiettyyn rajaan asti. Naapurimaihin verrattuna erityisen ankara verorasitus voi kuitenkin hävittää veropohjaa Suomessa”, Punakallio muistuttaa.

Valmisteverojen vaikutus yksittäisten tuotteiden hintaan voi olla hyvinkin merkittävä. Verot muodostavat esimerkiksi Suomessa noin 75 prosenttia väkevän viinan tai savukeaskin vähittäismyyntihinnasta, ja moottoribensiinissäkin verot yltävät reiluun 60 prosenttiin. Keskihintaisen henkilöauton ja mietojen alkoholijuomien hinnasta verot muodostavat reilun 40 prosenttia.

Myös muut Pohjoismaat, Englanti ja Irlanti verottavat ankarasti alkoholia ja tupakkaa. Moottoribensiinin verotuksessa himoverottajia ovat Englanti, Alankomaat ja Saksa, Suomi sijoittuu eurooppalaiselle keskitasolle.

Yrityksestä

Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) on kotitalouksien, yritysten ja yhteisöjen riippumaton järjestö. Liitto neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä elämäntilanteissa, ajaa kohtuullista verotusta sekä puolustaa kansalaisten oikeusturvaa verotuskysymyksissä. Veronmaksajissa on 230 000 jäsentä, joista henkilöjäseniä on 186 000 ja yritysjäseniä 44 000. Liiton jäsenkunnassa ovat edustettuina niin palkansaajat, eläkeläiset kuin yrittäjätkin.

Tilaa