Taloustaito-lehden lukijakysely: Niinistön luottamus vankistunut

Sauli Niinistön luottamus on entisestään vahvistunut Taloustaito-lehden lukijoiden perinteisessä luottamuskyselyssä. Eurokomissaari Olli Rehn on tämän vuoden kyselyn kovin nousija.

”Kenen mielipiteet ovat niin viisaita, että voisit antaa vaikka omat rahasi hänen hoivaansa?”

Tällä haastavalla kysymyksellä testattiin marras-joulukuussa nyt jo kolmannen kerran Taloustaidon lukijoiden mielipiteitä talousvaikuttajista. Vaihtoehtoina oli 50 talousasioihin vaikuttavaa poliitikkoa ja johtavaa virkamiestä. Kyselyyn vastasi 1003 Taloustaidon lukijaa.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistöön luotti nyt peräti 57,0 prosenttia (viime vuonna 48,8%, toissa vuonna 40,5%) vastaajista.

Selvän kakkossijan säilytti valtiovarainministeriön kokenut valtiosihteeri Raimo Sailas, johon luotti 38,6 prosenttia.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen palasi listan kolmoseksi ja nosti myös kannatustaan selkeästi 21,0 prosenttiin (15,6% viime vuonna). Listan kovin nousija oli kuitenkin EU:n talouskomissaari Olli Rehn, joka hyppäsi 16. sijalta neljänneksi ja lähes nelinkertaisti kannatuksensa. Nyt häneen luotti 20,2 prosenttia vastaajista, vuosi sitten vain 5,4 prosenttia.

Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on lukijoiden talousluottamuslistalla sijalla 11. Sijoitus on selvästi korkeampi kuin pääministeri Matti Vanhasen vuosi sitten.

Europarlamentaarikko Timo Soinin asema ei vuoden sisällä ole merkittävästi muuttunut. Soini on edelleen puoluejohtajista toiseksi luotetuin Kataisen jälkeen, samalla 9. sijalla kuin myös vuosi sitten. Soinille lompakkonsa luottaisi nyt 9,8 prosenttia vastaajista, vuosi sitten 8,3 prosenttia.

Ehdokkaat oli valittu muodollisen päättäjäasemansa perusteella. Listan ulkopuolelta erityisesti Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman sai runsaasti spontaania kannatusta.

Lisätiedot:
http://www.taloustaito.fi/poliitikkojenluottamus2010
Viestintäjohtaja Antti Marttinen, Veronmaksajat, 09 6188 7301, 040 546 8693

Avainsanat:

Yrityksestä

Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) on kotitalouksien, yritysten ja yhteisöjen riippumaton järjestö. Liitto neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä elämäntilanteissa, ajaa kohtuullista verotusta sekä puolustaa kansalaisten oikeusturvaa verotuskysymyksissä. Veronmaksajissa on 230 000 jäsentä, joista henkilöjäseniä on 186 000 ja yritysjäseniä 44 000. Liiton jäsenkunnassa ovat edustettuina niin palkansaajat, eläkeläiset kuin yrittäjätkin.

Tilaa