VERONMAKSAJIEN TALOUSTAITO LEHTIPISTEISIIN

Vinkkejä oman talouden suunnitteluun VERONMAKSAJIEN TALOUSTAITO LEHTIPISTEISIIN lehdistötiedote 18.8.2004, heti julkaisuvapaa Oman taloutensa suunnittelusta kiinnostuneille suomalaisille on nyt lehtipisteissä uusi vaihtoehto, Taloustaito -lehti. Yli 56 vuotta ilmestynyt Taloustaito -lehti leviää nyt ensimmäistä kertaa laajemmin irtonumeromyyntiin. Tavallisen kotitalouden arkipäivästä aiheensa ammentavaa Taloustaitoa julkaisee Veronmaksajain Keskusliitto. Taloustaito tulee myyntiin keskiviikkona 18. elokuuta yli tuhanteen kioskiin ja kauppaan kautta maan. Lehden irtonumerohinta on 4,50 euroa. "Taloustaidon levikki on yli 196 000 kappaletta. Suurin osa lehdistä menee koteihin tilattuna Veronmaksajien jäsenyyden kautta. Lehden hyville vinkeille ja neuvoille on kuitenkin jatkuvasti ollut myös laajempaa kysyntää, minkä vuoksi päätimme nyt avata uuden mahdollisuuden lehden hankintaan", toteaa Taloustaidon päätoimittaja Antti Marttinen. "Taloustaito on ainoa aikakauslehti Suomessa, joka keskittyy kodin arkisiin talousasioihin. Puhumme selvällä suomella säästämisestä, rahankäytöstä ja perheen lakiasioista. Se on ollut lehden vahvuus ja jatkuvasti kasvavan suosion paras tae," päätoimittaja Marttinen arvioi. Elokuun Taloustaidossa kerrotaan mm. verotuksen työmatkavähennystä uhkaavasta myllerryksestä, jolla voi olla ihmisille satojenkin eurojen vaikutukset. Opastusta on myös mm. omaishoitajille, eläkesäästäjille sekä opiskelijoille, joille esitellään parhaat neuvot opinnäytteiden rahoitukseen ja stipendien sekä apurahojen lähteille. Jos haluat varmistaa Taloustaidon löytyvän lähimmästä lehtipisteestä, sen voi tarkistaa internetin osoitteessa www.lehtipiste.fi sijaitsevasta hausta. Taloustaidon kansikuva: http://www.veronmaksajat.fi/uploads/TT0804(1).jpg Lisätiedot: päätoimittaja Antti Marttinen, (09) 6188 7301, 040-546 8693 www.taloustaito.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/08/18/20040818BIT00120/wkr0001.pdf

Yrityksestä

Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) on kotitalouksien, yritysten ja yhteisöjen riippumaton järjestö. Liitto neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä elämäntilanteissa, ajaa kohtuullista verotusta sekä puolustaa kansalaisten oikeusturvaa verotuskysymyksissä. Veronmaksajissa on 230 000 jäsentä, joista henkilöjäseniä on 186 000 ja yritysjäseniä 44 000. Liiton jäsenkunnassa ovat edustettuina niin palkansaajat, eläkeläiset kuin yrittäjätkin.

Tilaa

Liitteet & linkit