Elinkaariselvitys paljasti: kaukolämpö maalämpöä edullisempi

Report this content

Kaukolämpö osoittautui halvemmaksi lämmitysmuodoksi muun muassa kerrostaloasujille ja rivitaloasujille. Myös poistoilmalämpöpumpun ja kaukolämmön yhdistelmäratkaisu vanhemmissa kiinteistöissä hävisi kaukolämmölle.

Energiayhtiö One1 vertaili Vantaan Energian toimeksiannosta kaukolämmön ja maalämmön kustannuksia Vantaalla. Selvitys paljasti, että esimerkiksi uudessa kerrostalossa maalämmön takaisinmaksu kaukolämpöä vasten toteutuisi vasta 24 vuoden kohdalla.

– Yleisesti voisi arvioida, että investointi on taloudellisesti siedettävä jos sen takaisinmaksuaika on tämänkaltaisessa saneerauksessa tai hankinnassa korkeintaan 15 vuotta, One1:sen tekninen johtaja ja selvitystä tehnyt Lauri Malinen kertoo.

Selvityksessä käytettiin elinkaaritarkastelua, jossa vertailtiin, minkälaisia kustannuksia lämmitysmuodoista syntyy määrätyn 30 vuoden ajanjakson loppuun saakka. Huomioon otettiin lämmitysmuodon hankinta, hankintaan kohdistetun pääoman lainakorko, käyttö sekä huollon elinkaarikustannukset.

Kustannusten perusteella tehtiin kassavirtalaskelmat, kuinka paljon rahaa kukin vaihtoehto tulee maksamaan asennushetkestä aina kolmenkymmenen vuoden päähän.

Jätevoimala vakauttanut kaukolämmön hinnan

Vantaa ei ole ainoa paikka, jossa kaukolämpö päihittää maalämmön.  – Olemme tehneet kuutisen vastaavanlaista selvitystä eri puolilla Suomea, One1:sen tekninen johtaja ja selvitystä tehnyt Lauri Malinen valottaa. – Useassa tapauksessa, kuten nyt Vantaalla, kaukolämpö on elinkaarikustannuksiltaan selkeästi edullisempi lämmitysmuoto kuin maalämpö.

Selvityksessä käytettiin puolen prosentin vuosittaista hinnannousua sekä sähkölle että kaukolämmölle. Laskelmat tehtiin myös viiden prosentin hinnannousulla. Silloinkaan maalämpö ei ollut kaukolämpöön verrattuna kannattava vaihtoehto.

Kaukolämmön huokeaan hintaan vaikuttaa sen paikallinen tuotanto eli Itä-Vantaalla sijaitseva Vantaan Energian jätevoimala.

– Olemme pystyneet alentamaan kaukolämmön hintaa jo kuusi kertaa, yhteensä noin kymmenen prosenttia reilun kahden vuoden aikana, Vantaan Energian kaukolämpöpäällikkö Lassi Kortelainen kertoo.

Kaukolämmön hinnannousulla kuulee joskus jopa peloteltavan. – Sellaiset arviot nojaavat menneisyyteen, jolloin jätevoimala ei ollut vakauttamassa hintoja. Kun katsomme Vantaan Energiassa tulevaisuuteen, en näe että kaukolämmön hinta nousisi rajusti, Kortelainen summaa.

Vantaan Energialla on HSY:n ja Rosk'n Rollin kanssa kahdenkymmenen vuoden sopimus jätteen vastaanottamisesta. – Puolet kaukolämmön hinnasta on ikään kuin kiinnitetty vuosikymmeniksi eteenpäin, Kortelainen selittää.

Selvitys: kaukolämpö on edullisempi vaihtoehto kuin maalämpö

  • One1 vertaili eri lämmitysjärjestelmien kustannuksia kaukolämpöön Vantaan alueella.
  • Tuotantomuodot, joita tarkasteltiin olivat:
    • kaukolämpö 
    • täysmitoitettu maalämpö + sähkö
    • osamitoitettu maalämpö + sähkö
    • poistoilmalämpöpumppu + kaukolämpö
  • Kaukolämpö oli edullisin vaihtoehto kaikissa skenaarioissa: uusissa ja vanhoissa rivitaloissa, kerrostaloissa ja liiketiloissa.
  • Laskelmissa käytettiin pohjatietoina Vantaan Energia kaukolämpöhinnastoa, Etelä-Suomessa toimivien kaukolämpöpakettien asennuksista vastaavien yritysten saneerauskustannuksia, One1:n lähtötietoja sekä Energiateollisuus ry:n tilastoja.
  • Lisätietoja: www.vantaanenergia.fi/vertailu

Lisätietoa:

Lassi Kortelainen, lämpöpalvelupäällikkö, Vantaan Energia 09 8290 219, lassi.kortelainen@vantaanenergia.fi

Lauri Malinen, tekninen johtaja, One1, 050 3744 544, lauri.malinen@one1.fi