OPUSCAPITA JA VALTIOKONTTORI VAUHDITTAVAT LASKUJEN SÄHKÖISTYMISTÄ SUOMESSA

Report this content

Tavoitteena lähettää vähintään 30 % valtion kaikista laskuista sähköisinä vuoden loppuun mennessä

Valtiokonttori vauhdittaa laskujen sähköistymistä Suomessa yhdessä OpusCapitan kanssa. Kaikki valtion virastot ja laitokset aloittavat kuluttajien verkkolaskutuksen viimeistään kesällä 2017. Tavoite on, että vuoden 2017 loppuun mennessä vähintään 30 % kaikista valtion lähettämistä laskuista on sähköisiä verkkolaskuja.

Viime vuonna valtio lähetti yhteensä 9,4 miljoonaa laskua, joista verkkolaskuja oli 21 %. Verkkolaskuosuuden kasvu noin 30 % toisi valtiolle puolen miljoonan euron säästöt käsittely- ja lähetyskuluissa. Valtion virastojen ja laitosten vuosittain vastaanottamista reilusta miljoonasta laskusta jo yli 90 % on verkkolaskuja.

OpusCapita on valtion laskujenvälityskumppani ja välittää kaikki virastojen ja laitosten ostolaskut sähköisinä ja myyntilaskut joko sähköisinä tai perinteisesti paperilla postissa.

”Valtiokonttorin pitkäaikaisena kumppanina olemme edistäneet yhteistyössä sekä saapuvan että lähtevän laskuliikenteen sähköistämistä valtion virastoissa. Valtion esimerkki on yksi monista tekijöistä, jotka antavat tällä hetkellä vauhtia kuluttajaverkkolaskuihin Suomessa. Kahden seuraavan vuoden aikana digitalisoituminen etenee markkinoilla merkittävästi ja muutoksia tapahtuu myös esimerkiksi uusien, sähköisten laskutuskanavien myötä”, sanoo laskutuksesta ja digitalisoinnista vastaaja johtaja Kimmo Kauranen OpusCapitasta.

”Laskun lähettäjälle verkkolasku on paperilaskua edullisempi, nopeampi ja luotettavampi tapa laskuttaa. Sähköinen lasku on myös keskeinen elementti tilauksesta kassaan -prosessin tehostamisessa ja tulojen käsittelyn automatisoimisessa”, Kauranen sanoo.

Kuluttajat ovat voineet jo muutaman vuoden ajan vastaanottaa valtiolta verkkolaskuina Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ajoneuvoverot, Viestintäviraston radiotaajuusmaksut sekä Verohallinnon kiinteistöverot ja jäännösverot. Esimerkiksi Trafin verkkolaskutus kasvoi 9 % vuonna 2016, ja vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä 6 %. Yrityksille verkkolaskuja on lähetetty kaikista valtion virastoista jo useita vuosia.

”Virastot, joiden asiakkaat ovat pääosin yrityksiä, ovat onnistuneet sähköistämään laskutustaan enemmän kuin ne, joiden asiakaskunta muodostuu pääosin kuluttajista. Nyt myös entistä useampi kuluttaja haluaa vastaanottaa verkkolaskuja. Syy on sama kuin miksi valtio on edellyttänyt omilta toimittajiltaan verkkolaskuja jo vuosia: sähköisen laskun käsittelyn helppous”, sanoo Valtiokonttorin maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen.

Yritykset voivat vastaanottaa sähköiset laskut suoraan ostolaskujen käsittelyjärjestelmäänsä ja automatisoida laskujen tarkastus-, hyväksymis- ja maksatusprosessin. Kuluttajille verkkolasku on ajasta ja paikasta riippumaton tapa maksaa lasku helposti ja virheettömästi verkkopankissa.

”Esimerkiksi virhe maksuviitteessä aiheuttaa paljon lisätyötä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa Palkeissa sekä laskuttavassa virastossa. Verkkolaskulla kaikki maksun tiedot ovat valmiina oikein, mikä varmistaa tehokkaan ja automaattisen saapuvan rahan ja tilitapahtumien käsittelyn. Verkkolaskujen määrän kasvattaminen on yksi askel hallitusohjelmaankin kirjattua tavoitetta valtion talous- ja henkilöstöhallinnon tuottavuuden nostamiseksi”, Kettunen sanoo.


Lisätietoja:

Karoliina Haikonen, Head of Communications, OpusCapita

karoliina.haikonen@opuscapita.com

+358 44 345 5554


Keijo Kettunen, Maksuliikennepäällikkö, Valtiokonttori 

keijo.kettunen@valtiokonttori.fi

p. 0295 50 2408


OpusCapita
OpusCapita auttaa organisaatioita myymään, ostamaan ja maksamaan tehokkaammin tarjoamalla laajennettuja hankinnasta maksuun ja tilauksesta kassaan -ratkaisuja. Käsittelemme vuosittain yli 8000 asiakkaan 600 miljoonaa transaktiota yli 100 maassa. OpusCapitan globaalissa ekosysteemissä ostajat, toimittajat, pankit ja muut osapuolet voivat verkottua, toimia ja kasvaa. Yhdessä asiakkaidemme kanssa siirrämme osto-, hankinta- ja talousprosessit digiaikaan. Vuonna 2016 OpusCapitan liikevaihto oli 240 miljoonaa euroa ja henkilöstöä 2000. Vuonna 1984 perustetun OpusCapitan pääkonttori on Helsingissä ja se on Posti Group Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö. Lisätietoja on osoitteessa: www.opuscapita.com