Terveydenedistäjiä palkittiin juhlaseminaarissa Turussa

Report this content

Yksi elämä -terveystalkoot juhlisti tänään kuusivuotista taivaltaan Turun Logomossa järjestetyssä juhlaseminaarissa. Nimekkäiden puhujien kuulemisen lisäksi tapahtumassa palkittiin neljä terveystalkoisiin osallistunutta tahoa.

Kuuden vuoden aikana Yksi elämä -terveystalkoot on löytänyt rohkean kokeilun ja uudenlaisen otteen siivittämänä lukuisia uusia, tehokkaita terveyden edistämisen keinoja. Rajoja rikkovaa työtä on tehty yhteisvoimin erilaisten toimijoiden kanssa, jotka ovat kaikki lähteneet mukaan yhteisiin talkoisiin terveemmän Suomen puolesta. 

Turun Logomossa järjestetyssä Kohti ääretöntä ja sen yli -juhlaseminaarissa iloittiin paitsi kuluneiden vuosien onnistumisista, myös katsottiin rohkeasti tulevaisuuteen innostavien puheenvuorojen kautta. Lavalle nousivat mm. Bruce Oreck, Mika Pantzar ja Anssi Tuulenmäki.

– Päivä oli valtavan hieno kokonaisuus ja kuvasti Yksi elämän raikasta otetta terveyden edistämiseen. Vuosien aikana olemme lanseeranneet uusia tapoja innostaa ammattilaisia, päättäjiä, työyhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä edistämään terveyttä, hehkuttaa Diabetesliiton toiminnanjohtaja Janne Juvakka Yksi elämä -terveystalkoista.

Todistetusti vaikuttavaa, aidosti innostavaa

Arvioidakseen toimiensa vaikuttavuutta Yksi elämä käynnisti ulkopuolisen vaikuttavuusarvioinnin syksyllä 2017. Arvioinnin toteuttaa KTT Lauri Tuomi Profitmakers Oy:stä. Arviointi käynnistettiin kaikille kohderyhmille suunnatulla osallistavalla verkkoaivoriihellä. Vastaajia aivoriihessä oli 546. Perinteisen kyselyn sijaan vastaajat muokkasivat yhdessä kuvan vaikuttavuuden kokemuksesta.

Kaikki kohderyhmät tunnistivat Tuomen mukaan Yksi elämän vaikuttavuuden – kukin omalla tavallaan.

– Erityisesti kolmen järjestön ja mukana olevien eri toimijoiden yhteistä palvelujen kehitystä kiiteltiin. Päättäjät arvostivat sitä, että puhuttiin myös resursseista ja saavutetuista hyödyistä. Sidosryhmät arvostivat viestinnän aktiivisuutta. Työpaikat ja paikallistoimijat korostivat käytännön työvälineiden ja informaation merkitystä. Yksilövastaajat nostivat esiin oman hyvän elämän rakentamiseen annettujen eväiden tärkeyden, Lauri Tuomi summaa.

Arviointityö jatkuu kevättalvella 2018 mm. syventävien ryhmä- ja teemahaastatteluiden merkeissä. Arvioinnin tavoitteena on myös nostaa esille ohjelman jatkotyön kehityskohteita.

Vaikuttavia tekoja palkittiin

Yksi elämä palkitsi tänään juhlaseminaarissa myös neljä tahoa, jotka ovat kaikki edistäneet eri tavoin Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteita.

  • Päättäjät-kategoriassa palkittiin Tampereen kaupunki, joka tekee jatkuvasti arvokkaita terveyspäätöksiä monella eri toimialalla.

  • Ammattilaiset-kategoriassa palkittiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, joka on tehnyt työtä pitkäaikaissairaiden ryhmätoiminnan kehittämisessä: mm. Tulppa-kuntoutus on vakiintunut valtimotautipotilaiden kuntoutukseksi ja toiminnalla on kiinteä yhteys paikallisjärjestöihin.

  • Vertais- ja paikallistoimijat -kategoriassa palkittiin Vertais-chatin vetäjät Merja Kolehmainen, Marketta Pessinen ja Kaisa Viitanen. Vertais-chat on rohkeaa ja ennakkoluulotonta heittäytymistä uuteen maailmaan.

  • Työyhteisöt-kategoriassa palkittiin Tarja Utriainen Nordealta. Utriainen innosti tuhansia nordealaisia ottamaan osaa Unelmien työpäivään 5.10.2017. 


Tapahtuman kuvapankki mediaa varten ladataan Yksi elämän nettisivuille tapahtuman jälkeen.


Lisätiedot:

Eija Seppänen
viestintäpäällikkö
Yksi elämä -terveystalkoot
eija.seppanen@yksielama.fi
040 508 3645

Yksi elämän tavoitteena on terveempi Suomi. Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto ovat käynnistäneet yhteiset terveystalkoot, joissa kannustamme ihmisiä pitämään parempaa huolta itsestään sekä porukalla tukemaan myös muita. Kolmen kansalaisjärjestön ainutlaatuisen yhteistyön tavoitteena on tukea terveyttä läpi elämän, ehkäistä valtimosairauksia ja edistää niiden varhaista diagnosointia sekä sisällyttää kuntoutus ja vertaistuki osaksi hyvää hoitoa. Tervetuloa talkoisiin www.yksielama.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia