"Velallisten rankaisemisesta siirryttävä vihdoin auttamiseen"

 – Positiivisen luottorekisterin käyttöönoton lisäksi puolitettava maksuhäiriömerkintöjen voimassaoloajat

Positiivinen luottorekisteri hyödyttäisi sekä luotonantajaa että luoton ottajaa. Järjestelmään sitoutuminen mahdollistaisi myös maksuhäiriömerkintöjen voimassaoloajan puolittamisen.

Perintätoimisto OK Perintä vaatii uusia ratkaisuja ylivelkaantumiseen osana parhaillaan käytävää keskustelua luottomarkkinoiden sääntelystä.

–  Luottomarkkinamme ei tällä hetkellä toimi täydellisesti, eikä lisäsääntely korjaa kasvavaa ylivelkaantumiskehitystä. Tarvitaan rakenteellinen kokonaismuutos, kuten positiivinen luottorekisteri, joka mahdollistaisi tietoon pohjautuvan luotottamisen, OK Perinnän markkinoinnista ja viestinnästä vastaava johtaja Petter Lingonblad sanoo.

Asiakastiedon ylläpitämän Kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmän mukaan vuonna 2016 uuden kulutusluoton hakuhetkellä 58 %:lla hakijoista oli ennestään luottoja ja 21 %:lla luottoja oli kolmesta tai useammasta yhtiöstä*. Kokonaistilanne voi Lingonbladin arvion mukaan olla vielä synkempi.

  Valtakunnallinen sitoutuminen positiiviseen luottorekisteriin mahdollistaisi asiakkaan luottotilanteen kartoittamisen kaikissa luotonantotilanteissa ja kaikille luotonantajille. Tämä tarjoaisi merkittävästi paremman mahdollisuuden arvioida asiakkaan maksukykyä ja katkaisisi parhaimmillaan velkakierteen syvenemisen ja maksujen ajautumisen pitkittyneeseen perintään, Lingonblad avaa.  

Positiivisen luottorekisterin yhteydessä keskustelu on aikaisemmin pysähtynyt tietosuojaan ja kustannuksiin. Lingonbladin mukaan tämä on virheellinen ajatus, sillä muutos ei välttämättä vaadi uutta kallista järjestelmää, vaan se voitaisiin toteuttaa esimerkiksi sitoutumalla valtakunnallisesti jo olemassa olevaan kyselypohjaiseen järjestelmään kaikkien luottojen kohdalla. 

Positiivinen luottorekisteri palvelisi myös luotonhakijoita.            

–  Esimerkiksi tilanteessa, jossa luotonhakijalla olisi rekisterissä vanha maksuhäiriömerkintä, mutta hänen maksukykynsä olisi esimerkiksi työnsaannin takia parantunut niin oleellisesti, ettei syytä luoton epäämiseen enää olisi, voitaisiin maksukyky osoittaa rekisteristä, Lingonblad kertoo.

Uutena avauksena keskusteluun Lingonblad ehdottaa, että positiivisen luottorekisterin myötä myös maksuhäiriömerkintöjen voimassaoloaikojen pituus voitaisiin puolittaa. Tällä hetkellä maksuhäiriömerkintä on voimassa pääsääntöisesti noin 2–4 vuotta. Se vaikeuttaa merkittävästi esimerkiksi vuokra-asunnon, opintolainan tai puhelinliittymän saamista ja estää luottokortin saamisen.

–  Keskitymme tällä hetkellä rajoituksiin, sillä m aksuhäiriömerkintä voi pysäyttää ihmisen arjen täysin jopa neljäksi vuodeksi. Olisiko vihdoin aika siirtyä rankaisemisesta ihmisen auttamiseen elämässä eteenpäin? Lingonblad pohtii.

Lisätietoja:

Johtaja Petter Lingonblad, OK Perintä,  petter.lingonblad@okperinta.fi , tai p. 0500 749 682

* Asiakastiedon tilastot, siteerattu Oikeusministeriön arvomuistiosta: (17.2.) Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=5d6d68f3-f648-4f6e-9573-ba6952138dec&respondentId=d70abfa1-e027-46e8-a2de-f905557be3fb

Tilaa