Byggmax avaa myymälän Kokkolaan

Report this content

Byggmax avaa toukokuussa 2018 myymälän Kokkolaan osoitteeseen Kosilankatu 3. Avautuessaan Kokkolan myymälä on Byggmaxin 11. myymälä Suomessa ja se työllistää yhteensä kuusi henkilöä. Kokkolan myymälä on tärkeä osa Byggmaxin päivitettyä laajentumisstrategiaa Suomessa.

– Olemme erittäin iloisia, että voimme vahvistaa avaavamme jo toisen uuden Byggmax-myymälän Suomeen tämän vuoden aikana. Kokkolan myymälän keskeinen sijainti on mitä parhain Eteläväylän varrella vilkkaan kauppa-alueen kupeessa. Meillä on suuret odotukset myymälän vastaanoton suhteen, koska Kokkolasta on puuttunut Byggmaxin kaltainen rakennustarvikemyymälä, sanoo Byggmax Suomen maajohtaja Aleksi Virkkunen.

Byggmaxin Riihimäen myymälä avaa ovensa 23. maaliskuuta, joten avautuessaan Kokkolan myymälä on Byggmaxin 11. myymälä Suomessa. Vuosi 2018 on Byggmax-konsernille ennätysvuosi uusien myymälöiden määrässä laskettuna: Byggmax aikoo kuluvan vuoden aikana avata Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yhteensä peräti 20 uutta myymälää. Suomessa Byggmaxin pitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa myymäläverkostoa 20–25 toimipaikkaan.

– Tuntuu hyvältä avata Byggmax-myymälöitä niin monella uudella paikkakunnalla, joissa ilostutamme asiakkaita ja pystymme tarjoamaan uusia työpaikkoja, kommentoi Byggmaxin konsernijohtaja Mattias Ankarberg.

Kuudelle kokkolalaiselle töitä Byggmaxista

Byggmax Kokkola työllistää yhteensä kuusi henkilöä ja henkilöiden rekrytointi aloitetaan hetimmiten.

– Etsimme myymäläpäällikön lisäksi sekä monipuolisia rakennustarvikemyyjiä että puutarha-alan ammattilaisia, kertoo Virkkunen.

Kokkolan myymälän yhteyteen avataan myös upouusi Byggmax Puutarha -konseptimyymälä.

Laadukkaita rakennustarvikkeita järkevään hintaan

Byggmaxin liikeideana on tarjota asiakkailleen laadukkaita rakennustuotteita järkevään hintaan. Myymälävalikoimansa lisäksi Byggmax tarjoaa jopa 20 000 muuta rakennustarvikeartikkelia verkkokaupassaan.

Järkevän hinnoittelupolitiikan lisäksi Byggmaxin mottona on helppous: kaikissa Byggmax-myymälöissä on drive-in-kaista, jonka avulla painavimmatkin rakennustarvikkeet on helppo lastata suoraan autoon tai peräkärryyn. Verkkokaupasta tuotteet saa helposti tilattua myös suoraan kotiovelle toimitettuna.

Lisätietoja:

Aleksi Virkkunen, Byggmax Suomen maajohtaja

puh. 040 137 7001, aleksi.virkkunen@byggmax.fi

                                                                                               

Tuotetiedot, -näytteet, -kuvat ja -kuvauslainat:

Jukka-Pekka Hares, Viestintätoimisto Manifesto

puh. 050 371 5364, jukka-pekka.hares@manifesto.fi

Byggmax lyhyesti

Vuonna 1993 perustetulla rakennustarvikekauppaketju Byggmaxilla on 133 myymälää eri maissa: 88 myymälää Ruotsissa, 36 Norjassa ja 9 Suomessa. Byggmaxin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 5,3 miljardia kruunua (SEK) ja konserni jatkaa vahvaa kasvuaan. Byggmaxin liikeideana on tarjota laadukkaita rakennustarvikkeita järkevään hintaan. Kaikissa myymälöissä oleva ns. Drive In -piha mahdollistaa erityisesti painavien tavaroiden lastaamisen suoraan autoon tai peräkärryyn, mikä tekee Byggmaxissa asioimisesta helppoa ja tehokasta. Byggmax on listautunut Tukholman pörssiin vuonna 2010. Lisätietoja: www.byggmax.fi

BYGGMAX – LAATUA JÄRKEVÄÄN HINTAAN

Avainsanat:

Liitteet & linkit