Cornerstone Real Estate Advisers perusti yhteisyrityksen Allianz Real Estaten kanssa kauppakeskus Kampin omistamiseksi

Kiinteistövarainhoitoyhtiö Cornerstone Real Estate Advisers (Cornerstone) on myynyt hallinnoimansa Cornerstone Nordic Retail Fund -rahaston puolesta 50 prosenttia kauppakeskus Kampista Allianz Real Estatelle. Kyseessä on vuoden 2013 suurin yksittäinen kiinteistökauppa Suomessa. Cornerstonen Helsingin toimisto vastaa jatkossakin kauppakeskuksen hallinnoinnista ja kehittämisestä.

Kauppakeskus Kamppi on yksi Helsingin keskustan suurimmista kauppakeskuksista ja sen nettotuotto on yli 23 miljoonaa euroa. Kampissa on noin 35 000 neliömetriä vuokrattavaa liiketilaa kuudessa kerroksessa. Kauppakeskuksen liikenneyhteydet ovat erinomaiset, sillä sen yhteydessä toimii sekä metroasema että yksi Helsingin vilkkaimmista linja-autoterminaaleista. Cornerstonen vuokraus- ja markkinointistrategiana on tarjota kuluttajille vetovoimainen kokonaisuus kansainvälisiä ja pohjoismaisia tunnettuja vähittäiskaupan ketjuja ja brändejä. Kauppakeskus Kamppi on vuotuiselta kävijämäärältään, 35 miljoonaa, Suomen suurin kauppakeskus. Kauppakeskus avattiin vuonna 2006, jonka jälkeen kävijämäärä on kasvanut 14 prosenttia. Cornerstonen varainhoito on kasvattanut sekä kauppakeskuksen myyntiä että nettotuottoa kaksinumeroisesti vuodesta 2008, jolloin Cornerstone osti kauppakeskuksen rahastolle.

James Whittaker (Fund Manager, Europe) ja Adrian Ion (Fund Operations and Finance, Europe) johtivat yrityskauppaneuvotteluja Cornerstonen ja Nordic Retail Fundin puolesta. Leimdorfer Finland toimi kaupassa myyntiagenttina ja Clifford Chance London johtavana neuvonantajana.

”Tämä on merkittävä kauppa, jonka ansiosta Nordic Retail Fund monipuolistaa olemassa olevaa omaisuuspohjaansa ja tuo lisää pääomaa rahastolle toteuttaa varainhoidon toimenpiteitä koko sijoitusportfolion alueella. Yhteisyrityksen ansiosta rahasto jatkaa merkittävänä toimijana pohjoismaisten kauppakeskusten sijoitusmarkkinassa. Odotamme innolla mahdollisuutta työskennellä Allianz Real Estaten kanssa ja kasvattaa Kampin arvoa pitkällä tähtäimellä”, sanoo Cornerstonen Euroopan toimitusjohtaja Charles Weeks.  

Aina siitä lähtien kun Nordic Retail Fund osti kauppakeskus Kampin, olemme toteuttaneet selkeää varainhoidon strategiaa. Sen ansiosta olemme kasvattaneet Kampin kävijämäärää, myyntiä ja nettotuottoa. Kauppa on tunnustus sekä kauppakeskuksen laadulle että suomalaisen varainhoidon tiimimme osaamiselle. Olemme tyytyväisiä, että Allianz Real Estate luottaa jatkossakin kykyymme toteuttaa Kampin varainhoidon strategiaa”, sanoo toimitusjohtaja Tuomas Sahi, joka vastaa Cornerstonen liiketoiminnasta Suomessa.

“Kauppa tarjosi harvinaisen mahdollisuuden sijoittaa vakiintuneeseen ja merkittävään kauppakeskukseen Suomessa, sillä enemmistö kauppakeskuksista on joko loppusijoittajan tai pitkäaikaisessa omistuksessa. Investointistrategiamme huomioiden olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme vahvistaa asemaamme ensiluokkaiselle kaupanalan kiinteistöllä”, sanoo Allianz Real Estate Saksan toimitusjohtaja Stefan Brendgen.

Lisätietoja:

Cornerstone Real Estate Advisers Europe

Toimitusjohtaja Charles Weeks

Sijoitusjohtaja Nick Pink

Puh: +44 (0)20 7297 0900

Suomen toimitusjohtaja Tuomas Sahi

Puh: +358 (0)207 437 499

FTI Consulting

Richard Sunderland

Nick Taylor

Puh: +44 (0)20 7831 3113

Cornerstone Real Estate Advisers

Cornerstone Real Estate Advisers (Cornerstone) yksi maailman suurimmista kiinteistövarainhoitoyhtiöistä. Cornerstonella on toimistot Lontoossa, Helsingissä, Tukholmassa, Amsterdamissa ja Rotterdamissa. Yhtiön hallinnoimien rahastojen sijoitusvarojen kokonaismäärä vuoden 2013 syyskuussa oli yli 42,2 miljardia USA:n dollaria. Nordic Retail Fund on kiinteistösijoitusrahasto, jonka arvo on yhteensä miljardi euroa. Rahaston sijoitusportfolio sisältää 17 kaupan alan kiinteistöä Suomessa ja Ruotsissa.

Lisätietoa www.cornerstoneadvisers.com

Yrityksestä

Manifesto on vuonna 2000 perustettu viestintätoimisto. Autamme viestimään tuloksellisesti ja luovasti. Palvelujemme avulla viestit ovat selkeitä ja ne menevät tehokkaasti perille kohderyhmät tavoittavissa kanavissa.

Tilaa