Finnkino kutsuu asiakkaat työpajaan pohtimaan Maximin konseptia

 

Finnkino haluaa entisen Maximin kanta-asiakkaat, art house -elokuvan ystävät sekä uudet kävijät mukaan loppuvuonna uudelleen avautuvan Maximin suunnitteluun. 30 innokasta otetaan mukaan keskiviikkona 24. toukokuuta sekä 6. kesäkuuta järjestettäviin työpajoihin. Vaikuttamaan pääsee myös vastaamalla erilliseen asiakaskyselyyn. Tavoitteena on toteuttaa projekti yhdessä intohimoisen asiakaskunnan ja henkilöstön kanssa taloudelliset realiteetit huomioiden.

Pohjois-Euroopan vanhimman elokuvateatterin, Finnkino Maximin, on määrä avata ovensa marras-joulukuussa 2017 ja vanhaa kunnioittaen toteutettava suunnittelu on tarkoitus valmistua kesän aikana. Suunnittelussa Finnkinon kumppanina toimii suunnittelutoimisto Kuudes Helsinki. Lähtökohtaisesti tarkoituksena on vanhaa kunnioittaen varmistaa Maximin suosio myös tulevaisuudessa. Toiminnan sydämen, eli ohjelmiston osalta tarkoitus on jatkaa pitkälti entisellä linjalla esittämällä art house -painotteista ohjelmistoa.

– Meille on tärkeää kuulla Maximin kävijöiden mielipiteet, jotta uudesta Maximista tulisi juuri sellainen, jota elokuvan ystävät kaipaavat. Tietojemme valossa Maximin kävijöistä noin kaksi kolmannesta on ollut naisia ja teatterissa käy toisaalta niin nuoria populaarikulttuurin ja art house -elokuvan suurkuluttajia kuin iäkkäämpiäkin event cinema -asiakkaita. Maximin kävijöistä löytyy muita teattereitamme enemmän sinkku- ja dinkkuasiakkaita, he tulevat elokuviin keskimääräistä spontaanimmin ja suhtautuvat intohimoisesti elokuviin, kertoo Finnkinon teatterihankkeista vastaava projektipäällikkö Markku Riekkinen.

­– Maximin asiakaskunnassa korostuu myös aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ja halu vaikuttaa hyvän ja elämänlaatua kohottavan asian ja elämysten puolesta. Siksi 15 000 henkilön Pelastetaan Maxim
-ryhmän syntyminen tuntuu varsin ymmärrettävältä, sillä Maximissa käyminen, sen erityinen ohjelmisto ja historian aistiminen on ollut monelle nimenomaan elämys, Riekkinen sanoo.

Maximissa kävijät ovat hyvin sitoutuneita nimenomaan juuri Maxim-teatteriin ja käyvät elokuvissa aktiivisesti – noin 80 prosenttia Maximin asiakkaista käy useammin kuin neljä kertaa vuodessa elokuvissa Suomen keskiarvon ollessa noin 1,5. Heidän intohimonsa Maximia ja elokuvia kohtaan halutaan nyt valjastaa Maximin uuden tulemisen suunnitteluun.

Maximin elokuvasali suljettiin alkuvuonna 2016 remontin vuoksi. Kiinteistöä oli tarkoitus laajentaa ja rakentaa siihen hotelli, jonka yhteydessä elokuvateatteri olisi jatkanut toimintaansa, mutta hanke osoittautui jatkoselvityksessä kalliiksi.

Lisätietoja: 

Markku Riekkinen, projektipäällikkö, teatterihankkeet, Finnkino Oy
puh. 040 867 5110, sähköposti: markku.riekkinen@finnkino.fi

Janne Kupiainen, arkkitehti ja designjohtaja, Kuudes Helsinki
puh. 040 516 6966, sähköposti: janne.kupiainen@kuudes.com

 

Finnkino on Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Finnkinolla on Suomessa 16 teatteria 11 paikkakunnalla. Vuonna 2016 teattereissa kävi lähes 6 miljoonaa katsojaa. Baltiassa Finnkino toimii Forum Cinemas -brändillä. Finnkino toimii myös elokuvien maahantuojana ja levittäjänä. Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC. www.finnkino.fi

Yrityksestä

Manifesto on vuonna 2000 perustettu viestintätoimisto. Autamme viestimään tuloksellisesti ja luovasti. Palvelujemme avulla viestit ovat selkeitä ja ne menevät tehokkaasti perille kohderyhmät tavoittavissa kanavissa.

Tilaa

Liitteet & linkit

Lainaukset

Meille on tärkeää kuulla Maximin kävijöiden mielipiteet, jotta uudesta Maximista tulisi juuri sellainen, jota elokuvan ystävät kaipaavat.
Finnkinon teatterihankkeista vastaava projektipäällikkö Markku Riekkinen