Finnkinon Tennispalatsin sali 1 remonttiin

Finnkinon Tennispalatsi-elokuvateatterin sali 1 suljetaan tänään 16. toukokuuta perusteellisen remontin ajaksi. Sali avataan yleisölle jälleen entistä ehompana Independence Day: Uusi uhka -elokuvan ensi-illan merkeissä 29. kesäkuuta. Nyt tehtävä ykkössalin remontti sinetöi Tennispalatsin useamman vuoden kestäneen kokonaisvaltaisen uudistuksen.

– Helsingin Kampissa sijaitseva Tennispalatsi on Finnkinon ja Suomen elokuvateattereiden kruununjalokivi. Olemme todella innoissamme, kun kauan odotettu ja yksityiskohtaisesti suunniteltu remontti saadaan vihdoin käyntiin, sanoo Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm.

Tennispalatsin suurin näytössali, sali 1, käy läpi kokonaisvaltaisen muutoksen, jossa tila saa täysin uusitun ilmeen ja tekniikan. Saliuudistuksen on suunnitellut maailmallakin mainetta ansainnut Finnkinon tekninen päällikkö Ari Saarinen tiimeineen. Uuden salin yksityiskohtia Finnkino ei kuitenkaan vielä paljasta.

– Tavoitteenamme on olla Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Se tarkoittaa paitsi vaikuttavaa ja laajaa ohjelmatarjontaa myös ensiluokkaisia puitteita ja huippulaadukasta esitystekniikkaa, Lindholm sanoo.

Finnkinon Tennispalatsin ykkössalin avajaisia vietetään keskiviikkona 29. kesäkuuta yhdessä Independence Day: Uusi uhka -elokuvan ensi-illan kanssa.

Median avajaisennakko on tiistaina 28.6. klo 9.00 – virallinen kutsu lähetetään myöhemmin.

Lisätietoja: 

Veronica Lindholm, toimitusjohtaja, Finnkino Oy, 
puh. 040 676 3443, sähköposti: veronica.lindholm@finnkino.fi


Finnkino on Suomen suurin elokuvateatteriketju, joka myös maahantuo ja levittää elokuvia. Finnkino toimii yhdellätoista paikkakunnalla, joissa on yhteensä 14 elokuvateatteria ja 98 salia.
Finnkino kuuluu pohjoismaiden ja Baltian suurimpaan elokuvateatteriketjuun Nordic Cinema Group AB:hen, jonka omistavat Bridgepoint ja Bonnier. 

www.finnkino.fi || www.nordiccinemagroup.com

Yrityksestä

Manifesto on vuonna 2000 perustettu viestintätoimisto. Autamme viestimään tuloksellisesti ja luovasti. Palvelujemme avulla viestit ovat selkeitä ja ne menevät tehokkaasti perille kohderyhmät tavoittavissa kanavissa.

Tilaa

Liitteet & linkit