Riihimäelle avataan maaliskuussa uusi Byggmax-myymälä

Report this content

Byggmax avaa Suomeen uuden myymälän neljän vuoden tauon jälkeen. Byggmax aloitti vuonna 2017 myymäläverkostonsa kehittämistyön, jonka tavoitteena on parantaa kannattavuutta. Byggmaxin tavoitteena on yhä laajentua ja Riihimäelle avattava myymälä on päänavaus uusille toimipisteille. Avajaisiaan 23.3. viettävä uusi toimipiste kasvattaa myymälöiden määrän Suomessa kymmeneen.

– Olemme erittäin positiivisin mielin uuden Riihimäen myymälän avauksen suhteen. Riihimäki on sijainniltaan erinomainen paikka käynnistää uusi laajentuminen. Viime vuoden myymälöiden sulkemisen taustalla oli tarve parantaa kannattavuutta, jota haemme Suomessa nyt uudella kasvustrategialla. Tavoitteenamme on yhä ajan mittaan kasvattaa myymäläverkostoa 20–25 toimipaikkaan, kertoo Byggmax Suomen maajohtaja Aleksi Virkkunen.

Riihimäen myymälä tulee työllistämään viisi henkilöä ja se avataan osoitteeseen Käpälämäenkatu 10–12. Sijainti on sopivan lähellä vilkasta Helsinki-Tampere-moottoritietä ja myös helpolla etäisyydellä riihimäkeläisille asiakkaille. Myymäläpäälliköksi Riihimäen myymälään tulee Kangasalan myymälää johtanut Minna Palm.

Riihimäen myymälä tulee noudattamaan tuttua Byggmax-konseptia. Myymälään tulee kätevä Drive In -noutopiha ja huolellisesti suunniteltu tuotevalikoima vastaamaan niin kotinikkarin kuin ammattirakentajan tarpeita. Byggmaxin liikeideana on tarjota asiakkailleen laadukkaita rakennustuotteita järkevään hintaan.

Lisätietoja:

Aleksi Virkkunen, Byggmax Suomen maajohtaja

puh. 040 137 7001, aleksi.virkkunen@byggmax.fi

                                                                                               

Tuotetiedot, -näytteet, -kuvat ja -kuvauslainat:

Jukka-Pekka Hares, Viestintätoimisto Manifesto

puh. 050 371 5364, jukka-pekka.hares@manifesto.fi

Byggmax lyhyesti

Vuonna 1993 perustetulla rakennustarvikekauppaketju Byggmaxilla on 133 myymälää eri maissa: 88 myymälää Ruotsissa, 36 Norjassa ja 9 Suomessa. Byggmaxin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 5,2 miljardia kruunua (SEK) ja konserni jatkaa vahvaa kasvuaan. Byggmaxin liikeideana on tarjota laadukkaita rakennustarvikkeita järkevään hintaan. Kaikissa myymälöissä oleva ns. Drive In -piha mahdollistaa erityisesti painavien tavaroiden lastaamisen suoraan autoon tai peräkärryyn, mikä tekee Byggmaxissa asioimisesta helppoa ja tehokasta. Byggmax on listautunut Tukholman pörssiin vuonna 2010. Lisätietoja: www.byggmax.fi

BYGGMAX – LAATUA JÄRKEVÄÄN HINTAAN

Avainsanat:

Liitteet & linkit