SOLITA AVAA TOIMISTOT TURKUUN JA LAHTEEN

Report this content

Teknologia-, strategia- ja designyritys Solita avaa toimistot Turkuun ja Lahteen. Turussa Solitan toimiston vetäjäksi astuu Mikael Ojala. Tulevaa Solitan Lahden toimistoa puolestaan vetää Terhi Jaakonsaari. Uudet toimistot aloittavat toimintansa heti.

Solitan Turun ja Lahden toimistot aloittavat toimintansa heti. Toimistoille on nimetty vetäjät ja toimitilat ovat vahvistumassa. ”Olemme saaneet tasokkaita työnhakijoita Turusta ja Lahdesta jo ennen toimistojen avaamisen julkistamista. Tasainen ja nopea kasvumme jatkuu, ja nyt on hyvä aika avata omat toimistot”, kommentoi Solitan toimitusjohtaja Jari Niska. ”Uskon, että huippuosaajien yhteisömme tarjoaa erittäin mielenkiintoisia työhaasteita, hyviä kehitysmahdollisuuksia sekä työ- ja perhe-elämän tasapainoa myös Turussa ja Lahdessa asuville solitalaisille.”

Solita on palkittu aiemmin mm. Vuoden työnantajana. Viime vuonna Solita avasi toimistot Tukholmaan ja Tallinnaan.

”IT- ja dataosaajien yliopistokaupunkina Turussa on erinomaisia osaajia, vahvaa tutkimusosaamista ja hyvää meininkiä. Turulla on hyvä noste IT-alalla, alueella asuu paljon ohjelmistokehityksen ja data-analytiikan ammattilaisia. Solita puolestaan voi tarjota huikeita haasteita ja hankkeita – esimerkiksi tekoälyn ja analytiikan osaajille tarjoamme yli 180 osaajan innovatiivisen ja rennon datayhteisön. Panostamme paljon osaamisen kehittämiseen ja meillä on asiakkaina useita alojensa suomalaisia ja kansainvälisiä edelläkävijöitä, kuten DNA ja Amer Sports”, kuvailee Solitan Turun toimiston vetäjäksi nimitetty Mikael Ojala.

Lahdessa Solitan toimintaa vetää jatkossa Terhi Jaakonsaari, joka on työskennellyt Solitalla Lahdesta käsin jo lähes viisi vuotta. ”Lahtelaisena on huippua päästä kasvattamaan oman kaupungin toimistoa ja tarjota Helsinkiin päivittäin matkustaville asiantuntijoille kiinnostavia työhaasteita omalta paikkakunnalta käsin. Rento ja välittävä huippuosaajien yrityskulttuuri on solitalaisuutta ja uskon sen inspiroivan ihmisiä myös Lahden seudulla, jossa on paljon esimerkiksi ohjelmistokehityksen osaamista.”

Rekrytoinnit Turun ja Lahden toimistoihin käynnistyvät heti. Solita jatkaa kasvuaan ja rekrytoi tällä hetkellä muun muassa ohjelmistokehityksen, datan, strategisen konsultoinnin ja palvelumuotoilun, pilviteknologioiden sekä integraatioiden osaajia. Solita työllistää tällä hetkellä 700 osaajaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Tallinnassa ja Tukholmassa.

Yli 20 vuotta kannattavasti toiminut Solita jatkaa tasaista, voimakasta kasvuaan ja on aloittanut kansainvälistymisen. Kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö The Apax Digital Fund tuli keväällä Solitan pääomistajaksi vauhdittamaan nopeasti kasvavan yhtiön kansainvälistymistä. Lisäksi Solitan henkilöstöstä yli 300 omistaa yritystä.

LISÄTIETOJA

Solita Oy, toimitusjohtaja Jari Niska, puh. +358 40 524 6400, jari.niska@solita.fi 

Solita Oy, Mikael Ojala, Turun toimiston vetäjä, puh. +358 50 919 3535, mikael.ojala@solita.fi 

Solita Oy, Terhi Jaakonsaari, Lahden toimiston vetäjä, puh. +358 44 339 8629, terhi.jaakonsaari@solita.fi

Solita on suomalainen teknologia-, strategia- ja designyritys. Valjastamme ihmisymmärryksen ja älykkäät teknologiaratkaisut palvelemaan parempaa elämää. Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja uudistaen yrityksiä ja yhteiskuntaa. Solita työllistää 700 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, digitaalisten palvelujen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Turussa, Lahdessa, Tallinnassa ja Tukholmassa.

Multimedia

Multimedia