SOLITA JA M-FILES: TAVOITTEENA PALKATA JOPA 100 MICROSOFTILAISTA

Report this content

Kohta ex-microsoftilaisten osaamiselle on kysyntää, uskovat alan toimijat. Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita ja johtava tiedonhallinnan ohjelmistoyhtiö M-Files Oy ilmoittautuvat halukkaiksi työnantajiksi jopa 100 microsoftilaiselle. Myös mahdollisuuksia muuntokoulutuksen järjestämiseen selvitetään.

Suomestakin löytyy vahvoja kasvuyrityksiä. Tänä vuonna jo yli 60 työntekijää palkannut Solita etsii riveihinsä Helsingissä, Tampereella ja Oulussa muun muassa ohjelmistokehittäjiä ja -arkkitehteja, mobiilikehittäjiä, UX-suunnittelijoita, liiketoimintalähtöisiä teknologia-arkkitehteja, johdon konsultteja, liiketoiminnan analytiikan konsultteja, tietovarastoinnin asiantuntijoita, ketteriä palvelu- ja projektipäälliköitä sekä integraatioasiantuntijoita.

Kansainvälinen M-Files on tänä vuonna vastaavasti palkannut jo kymmeniä uusia työntekijöitä. Yhtiö etsii asiantuntijoita suora- ja jälleenmyyntiin, konsultointiin, ohjelmistokehitykseen ja -testaukseen, projekti- ja tuotehallintaan, tekniseen tukeen, asiakaspalveluun ja markkinointiin. Tänä vuonna töitä on tarjolla niin kotimaassa kuin kansainvälisissä toiminnoissa muun muassa USA:ssa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Saksassa ja Australiassa.

"Digitalisaatio muuttaa yhä isommin sekä toimialojamme että arkeamme. Suomella on huikeat mahdollisuudet nousta edelleen digitalisaation kärkeen – osaamisellamme on kysyntää. Meillä on aito tarve alan parhaille osaajille ja haluamme osaltamme auttaa microsoftilaisia löytämään uusia, innostavia työhaasteita kasvuyhtiössä", kertoo Solitan toimitusjohtaja Jari Niska.

"Yrityksen menestymisen taustalla on aina oma henkilöstö ja sen osaaminen. Loistavien osaajien rekrytoiminen ja sitoutuminen onkin meille ensisijaisen tärkeää. Haluamme muuttaa sen, miten maailma hallitsee tietoa. Uskomme, että myös microsoftilaisilta ja nokialaisilta löytyy huippuosaamista tämän vision toteuttamiseen kanssamme", toteaa M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo.

"Ohjelmistoalan modernit kehitysmetodit ja projektikäytänteet ovat monilla ex-nokialaisilla hyvin hallussa. Ohjelmistoalalla kysyntää on mobiiliosaamisen lisäksi myös esimerkiksi front-end- ja backend-ohjelmointiosaamisesta. Uskomme ihmisten olevan valmiita myös uuden oppimiseen, joka on innostavalla tavalla osa IT-alan arkipäivää", kommentoi Nokian mobiilipuolelta jo muutama vuosi sitten Solitalle siirtynyt ohjelmistokehittäjä Jari Palojärvi.

Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Solita on ollut kasvuyhtiö koko historiansa ajan. Yritys aloitti toimintansa Nokian ohjelmistoyhteistyökumppanina, mutta laajensi pian toimintaansa muun muassa analytiikkaan ja informaationhallintaan.  Viime vuonna Solita kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna peräti 35 prosenttia ja työllistää jo yli 440 suomalaista digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Solita kehittää sähköisiä palveluita, sähköistä asiointia sekä tiedolla johtamisen ratkaisuja sekä yrityksille että julkishallinnon organisaatioille. Solitan asiakkaisiin kuuluvat muun muassa DNA, Fazer, Metso, Nokian Renkaat, Liikennevirasto, Tulli ja Oikeusministeriö.

M-Files Oy on kymmenkertaistanut henkilöstömääränsä viimeisen kuuden vuoden aikana. Tiedonhallintaratkaisujen maailmanlaajuinen kysyntä, ainutlaatuinen ja palkittu M-Files-teknologia sekä kansainvälistyminen ovat kasvun taustalla. Kasvusuunnitelman mukaisesti M-Files jatkaa rekrytointejaan niin tänä vuonna kuin jatkossakin. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto kasvoi 36 prosenttia. Yhtiö työllistää tällä hetkellä yli 320 työntekijää.

Solita järjestää microsoftilaisille maksuttoman koulutustilaisuuden aiheesta moderni webkehitys Tampereella perjantaina 10.6.2016. Lisätietoa tilaisuudesta kerrotaan myöhemmin Solitan Facebook-sivuilla ja solita.fi-verkkosivuilla.

Lisätietoja:
Solita Oy
toimitusjohtaja Jari Niska, puh. 040 5246 400, jari.niska@solita.fi
henkilöstöjohtaja Jonne Seppä, p. 040 844 1892, jonne.seppa@solita.fi

M-files Oy
toimitusjohtaja Miika Mäkitalo, puh. 045 205 3253, miika.makitalo@m-files.com
henkilöstöjohtaja Johanna Salmi, puh. 050 320 7900, johanna.salmi@m-files.com

 

Solita on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Olemme asiakkaidemme matkaopas muuttuvassa maailmassa. Luomme uutta liiketoimintaa ja palveluja yrityksille ja julkishallinnolle yhdistämällä teknologian, liiketoimintaprosessit ja sisällöt uudella tavalla. Solita tuottaa digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan ja asiointiin sekä tiedolla johtamiseen. Vuonna 1996 perustettu Solita on kasvuyritys, joka on kasvanut kannattavasti yli 20 prosentin vuosivauhtia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 49,7 miljoonaa euroa. Solita työllistää yli 440 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.

M-Files Oy tarjoaa älykkäitä ja tehokkaita ratkaisuja tiedon- ja laadunhallintaan, joiden avulla organisaatiot saavuttavat merkittäviä liiketoimintaetuja tehostamalla toimintaansa, prosessienhallintaa sekä integroimalla eri järjestelmien tuottaman tiedon yhteen. M-Files-ohjelmistot edustavat uutta lähestymistapaa tiedonhallintaan, jossa tietoa hallitaan sisällön, kontekstin ja metatietojen avulla. Tämän ansiosta käyttäjät löytävät nopeasti oikean tiedon laitteesta, ajasta ja paikasta riippumatta. Maailman johtavat markkinatutkimuslaitokset, kuten Gartner, Forrester ja Nucleus Research, ovat nostaneet M-Filesin maailman johtavien toimijoiden joukkoon. Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia parantaakseen tietotyön laatua ja tuottavuutta sekä täyttääkseen tiedonhallintaan liittyviä standardeja ja vaatimuksia. M-Files on käytössä yli 1 000 organisaatiossa Suomessa. Asiakkaita ovat muun muassa SSAB, Gasum, Caverion, SAS, Kemira, Patria ja Securitas. Lisätietoja tuotteesta ja yrityksestä: www.m-files.fi.

Multimedia

Multimedia