Suoramyyntiyritys Zinzino laajentaa toimintansa kaikkiin EU-maihin

Zinzino-konserni, yksi maailman johtavista funktionaalisia elintarvikkeita ja kahvia myyvistä suoramyyntiyrityksistä, jatkaa kansainvälistä kasvuaan laajentamalla Zinzino Health -tuotteiden myynnin kaikkiin EU-maihin 5. heinäkuuta alkaen.

– Maantieteellinen laajeneminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme saavuttaaksemme kestävän ja vahvan kasvun. Laajeneminen kaikkiin EU-maihin on siis luonnollinen, mutta samalla merkittävä siirto liiketoiminnan ja kasvun näkökulmasta. Näemme EU:ssa valtavan potentiaalin ja odotamme innolla uusien alueiden toiminnan käynnistymistä, kertoo Dag Bergheim Pettersen, Zinzinon konsernijohtaja.

Zinzino on saavuttanut viime vuosina vahvan kasvun Pohjois-Euroopassa erityisesti Scandinavian ja Baltian alueella. Onnistunut lanseeraus Saksassa ensimmäisen kvartaalin aikana tarjoaa vahvan pohjan myös muihin EU-maihin. Saksa on EU-alueen merkittävin ja suurin markkina suoramyyntiyrityksille.

– Olemme luoneet erityisen konseptin, jota noudatamme Zinzinon lanseerauksissa uusille markkinoille. Olemme jo saavuttaneet vahvan myyntituloksen Saksasta, ja asiakkaat ja partnerit ovat ottaneet sekä konseptin että tuotteet hyvin vastaan, joten voimme nyt luottavaisin mielin jatkaa laajentumista myös muihin EU-maihin, jatkaa Dag Bergheim Pettersen.

Laajentuminen koko EU-alueelle on osa Zinzinon strategiaa, jonka tavoite on saavuttaa miljoonan asiakkaan raja vuoteen 2020 mennessä.

– Kasvava asiakasmäärä ja myynti tarkoittavat parempia resursseja investoida tuotekehitykseen ja tutkimukseen. Jatkuva kasvu on tärkeää, jotta voimme taata nyt ja tulevaisuudessa parasta mahdollista laatua asiakkaillemme, tiivistää Dag Bergheim Pettersen.

Lisätietoja:

Dag Bergheim Pettersen, toimitusjohtaja, Zinzino-konserni, puh. +47(0) 93 22 57 00 www.zinzino.fi

Zinzino AB (publ.) on yksi maailman johtavista suoramyyntiyrityksistä. Yritys toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Islannissa, Puolassa, Alankomaissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Zinzino markkinoimat ja myymät tuotteet edustavat kahta eri tuotekategoriaa: Zinzino Health keskittyy funktionaalisiin elintarvikkeisiin kestävän terveyden edistämiseksi, ja Zinzino Coffee -kategoriaan kuuluvat espressokoneet, kahvit, teet ja tarvikkeet. Zinzino tarjoaa asiakkailleen tuotteita, joiden keskiössä ovat laatu, ympäristö, hyvinvointi ja arjen ylellisyyden tunne. Konsernin arvoja leimaavat korkea laatu, asiakaslähtöisyys ja panostaminen aktiiviseen tuotekehitykseen. Tuotteita markkinoidaan suoramyynnin kautta. Zinzino omistaa norjalaisen tietoyrityksen BioActive Foods AS:n ja norjalaisen tutkimus- ja tuotantolaitoksen Faun Pharma AS:n. Zinzino on jo vuodesta 2005 toiminut ranskalais- belgialaisen Rombouts & Malongo -kahvitalon agentuurina. Zinzino-konsernilla on satakunta työntekijää. Konsernin pääkonttori on Göteborgissa, sillä on toimisto ja tuotantolaitos Oslossa ja Oslon liepeillä, sekä toimistot Floridassa ja Helsingissä. 

Yrityksestä

Manifesto on vuonna 2000 perustettu viestintätoimisto. Autamme viestimään tuloksellisesti ja luovasti. Palvelujemme avulla viestit ovat selkeitä ja ne menevät tehokkaasti perille kohderyhmät tavoittavissa kanavissa.

Tilaa