Joka toinen majoittunut ystävien tai sukulaisen luona silkkaa kohteliaisuuttaan – hotellimajoitus on kuitenkin suosikki

Suomalaiset ovat kohteliasta kansaa, sillä puolet on joskus majoittunut tuttavalleen kohteliaisuussyistä. Tämä selviää Holiday Inn -ketjun kyselystä, johon vastasi yli 4 000 suomalaista.

Neljä viidestä on sitä mieltä, että hotellissa majoittuminen on mieluisin tapa yöpyä kaupunkilomalla. Vain kahdeksan prosenttia kyselyyn vastanneista valitsisi mieluiten tutun luona majoittumisen. Sen sijaan, jos hotellimajoitus ei ole vaihtoehto, sukulaisten tai ystävien luona majoittuminen on hyvä kakkosvaihtoehto.

Painavin syy kyselyn mukaan sukulaisten luona majoittumiseen on edullisuus. Näin vastasi noin puolet. Kolmasosa valitsee sukulaismajoituksen puolestaan mukavuussyistä, ja kertoo sen olevan hyvä mahdollisuus tavata kunnolla sukulaisia tai ystäviä. Joka toinen suomalainen on päätynyt yöpymään tuttavalla tai sukulaisella kohteliaisuuttaan, vaikka mieluummin olisi yöpynyt muualla.

“Yleensä ystävät ovat syy siihen, että olen valinnut kyseisen paikkakunnan lomakohteeksi“, kertoo eräs vastaajista. “Paikallisten ystävien ja sukulaisten läsnäolo antaa erilaisen otteen uuteen ympäristöön.”

Kotikaupungissakin voidaan yöpyä hotellissa

Noin 40 prosenttia kyselyyn vastanneista on yöpynyt hotellissa kotikaupungissaan. Useimmiten syy liittyy johonkin juhlallisuuteen: esimerkiksi hääyö tai romanttinen irtiotto puolison kanssa. Hotelli on myös käytännöllinen vaihtoehto, jos on ollut viettämässä iltaa ystävien kanssa tai työtilaisuudessa.

Eräs vastaaja kertookin syyksi omassa kaupungissa majoittumiselle: “haluttu kahdenkeskinen miniloma, teatteria, ruokaa ja yöpyminen hotellissa, jossa saa nauttia valmiin aamiaisen. Miniluksusta.“ Usein hotelliyö merkitseekin pientä hemmottelua suomalaisille.

”Hotelliloma omassa kotikaupungissa on pieni irtiotto arjesta. Hotellin mukavuudet ovat käden ulottuvilla, kun tulee hetkiä, että tarvitsee vähän pientä ekstraa. Holiday Inn -hotelleissa on muun muassa viisi vaihtoehtoista tyynyä, mukavat sängyt, ilmastoidut huoneet ja aamiaisella saa vaikka oman mielimunakkaansa”, sanoo Timo Vehmas, Holiday Inn –hotellien tuotemerkkipäällikkö.

Lisätiedot:

www.finland.holidayinn.com

Tiedotteen lähteenä on käytetty Holiday Inn –hotellien asiakaskyselyä, johon vastasi lähes 4100 suomalaista.

Halutessanne asiakaskyselyn tulokset ovat saatavilla osoitteesta: sonja.horelli@viestintamyy.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Myy on viestintätoimisto, joka tietää, mikä myy.Kirkastamme kanssasi miten myyt strategian, näkemyksen, tuotteen tai palvelun• Asiakkaillesi• Kumppaneillesi• Organisaatiollesi• Medialle

Tilaa

Liitteet & linkit