Turkulainen Kuntec Infra on ostanut Kauppilan puutarhan

Perinteikäs turkulaisyritys jatkaa toimintaansa uusin voimin

Turun Seudun Kuntatekniikka Oy eli Kuntec Infra on ostanut Kauppila Oy:n koko osakekannan. Kauppila pysyy omana osakeyhtiönään, ja nykyinen henkilökunta jatkaa yrityksen palveluksessa. Myös myymälät Turun Kaurakadulla ja Kauppakeskus Skanssissa toimivat entiseen tapaan Kauppila-brändin alla. 

Perinteikkään turkulaisen puutarha-alan perheyrityksen nykyiset omistajat, Seppo Kauppila , Antti Kauppila ja Inkeri Kauppila-Numminen , jatkavat 1.1.2016 asti, jonka jälkeen he jäävät eläkkeelle. Kauppilan uutena toimitusjohtajana aloittaa Kuntec Infran toimitusjohtaja Karri Knaapinen .

– Kauppa varmistaa hienon ja maineikkaan yrityksen toiminnan ja palveluiden säilymisen Turussa. Kuntec Infralle yrityskauppa antaa mahdollisuuden laajentaa liiketoimintaa ja asiakaskuntaa sekä saada lisää puutarha-alan osaamista. Lisäksi voimme tarjota Kauppilan asiakkaille Kuntecin erikoisosaamista muun muassa viherrakentamisessa ja puiden hoidossa, kertoo Kuntec Infran toimitusjohtaja Karri Knaapinen .

– Olemme vakuuttuneita siitä, että Kauppilan perinteet puutarhakaupassa jatkuvat erinomaisissa käsissä. Kuntec Infralla on näkemystä kehittää puutarhakauppaa: yrityksen vahva osaaminen viherrakentamisessa tuo hienosti pihanrakentajan kaipaamat palvelut yhteen paikkaan, toteaa Antti Kauppila.

Tavoitteena laajempi asiakaspohja

Kuntec Infra on laajentanut liiketoimintaansa muun muassa avaamalla oman puutarhamyymälän ja autokorjaamon toimitilojensa yhteyteen viime keväänä.

– Tavoitteenamme on rakentaa yhtiölle useampia tukijalkoja aikaisemman yhden asiakkaan mallin tilalle. Potentiaalisia uusia asiakkaita ovat Turun ympäristökunnat sekä yritykset ja yksityistaloudet, sanoo Karri Knaapinen.

Kuntec Infra myy myös yhteistyökumppanien tuotteita, muun muassa turkulaisen Puuha Groupin leikkikenttävälineitä, ulkokalusteita sekä ulkoliikuntavälineitä. Lisäksi Kuntec Infra myy Ferrariagrin puutarhan, pihan ja metsän hoitoon tarkoitettuja pien- ja erikoistraktoreita ja niihin liittyviä laitteita.

Lisätietoja sähköpostilla:

toimitusjohtaja Karri Knaapinen, Kuntec Infra, karri.knaapinen@kuntec.fi  

Antti Kauppila, Kauppila Oy, antti.kauppila@kauppila.fi (lomalla 30.9.–14.10.2015)

Kuvapyynnöt: Viestintätoimisto Telegraafi, paivi.luoti@telegraafi.fi

Kuntec Infra (Turun Seudun Kuntatekniikka Oy) on Turun talousalueella toimiva infra-alan palveluyritys. Se tarjoaa palveluita viherrakentamiseen, teiden puhtaana- ja kunnossapitoon, kaupunkirakentamiseen sekä työkoneiden ja autokaluston korjaamiseen. Asiakkaita ovat kaupungit ja kunnat, taloyhtiöt sekä yksityiset taloudet ja yritykset. Turun kaupungin omistaman yrityksen palveluksessa työskentelee noin 210 vakituista työntekijää. Lisäksi Kuntec Infra työllistää laajaa alihankkijaverkostoa. Liikevaihto oli vuonna 2014 noin 38 miljoonaa euroa. www.kuntec.fi ja www.puutarhamyymälä.fi

Lähes 70 vuotta Turussa toiminut Kauppila Oy on keskittynyt kukkien ja taimien vähittäis- ja tukkumyyntiin. Yrityksen palveluksessa on noin 20 henkilöä, ja sen liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa. www.kauppila.fi

Avainsanat:

Tilaa