Valmistuneille tänäkin vuonna noin 5 miljoonaa ruusua

Pohjoismaiden suurin ruusuntuottaja Huiskula: ”Kotimainen ruusu on lähellä tuotettu”

 

Turussa sijaitsevan Huiskulan Puutarhan ruusuhuoneissa eletään juuri nyt sesonkiaikaa. Suomen ruusumyynnistä noin 10 prosenttia myydään toukokuussa, jolloin ruusuja ojennetaan kymmenille tuhansille opintonsa päättäville. Viidestä miljoonasta valmistujaisruususta noin yksi kolmasosa on kotimaista tuotantoa, loput tuontiruusuja.

Suomessa myydään vuosittain 40–50 miljoonaa ruusua, joista noin 5 miljoonaa myydään toukokuussa. Yhä useampi ruusu on tuotettu ulkomailla: valtakunnallisesti kotimaisen ruusun viljelypinta-ala on 2000-luvulla supistunut neljäsosaan. Pohjoismaiden suurin ruusuntuottaja Huiskula tuottaa vuosittain noin 8 miljoonaa kotimaista ruusua. Toukokuun kahden viimeisen viikon aikana Huiskula myy kotimaisia ruusuja noin 350 000 ja tuontiruusuja noin 450 000 kappaletta. 

 

- Vielä muutama vuosi sitten kotimaisen ruusuntuottajan kilpailija oli suomalainen kollega. Nyt kun meitä on enää todella vähän, kilpailevat suomalaiset ruusut hollantilaisen ja afrikkalaisen tuontiruusun kanssa, Huiskulan Puutarhan toimitusjohtaja Antti Pajunen toteaa.

 

Pajusen mukaan tuontiruusujen etu on halpa hinta, oli niissä reilun kaupan lisä tai ei. Kotimainen ruusu taas kilpailee valikoimalla ja lähituotannon eduilla. Kotimainen ruusu on tuore ja lisäksi myös eettinen ja ekologinen valinta.

 

- Myös suomalainen ruusu on reiluin periaattein tuotettu, mutta se on itsestäänselvyys eikä myyntivaltti. Kotimaisella ruusunviljelyllä on myös työllistävä vaikutus suoraan ja välillisesti, Pajunen muistuttaa.

 

Suomalainen ruusu kilpailee tuoreudella

Kauppapuutarhaliiton kuluttajahinnoin mitattuna kotimaisen ja ulkomaisen ruusukaupan yhteenlaskettu arvo on noin 40–50 miljoonaa euroa vuodessa, eli noin kymmenesosa kukkabisneksen vuotuisesta arvosta Suomessa.

 

Kotimaisen ruusun ehdoton kilpailuvaltti on sen tuoreus, joka takaa kukan kestävyyden ja kukoistuksen kotimaljakoissa mahdollisimman pitkään. Huiskulan 20 ruusutarhuria huolehtivat joka aamu siitä, että ruusut kerätään juuri oikeaan aikaan. Ruusunviljely on vaativaa käsityötä ja laatu on monen tekijän summa: lopputulokseen vaikuttavat eri hoitotoimenpiteiden lisäksi muun muassa valo, lämpö, kastelu ja lannoitus.

 

Miljoonia ruusuja vuosittain viljelevä Huiskula huolehtii kukistaan tuotantoketjun jokaisessa vaiheessa. Huiskulassa ruusunviljely aloitettiin jo 1950-luvulla, ja nykyään viljellään 13 kasvihuoneessa noin 3,1 hehtaarin alalla. Tuotannossa on 43 erilaista ruusulajiketta.

 

Hoida valmistujaisruususi oikein

Suosituin valmistujaisruusu on yleensä punainen, pitkävartinen ja isokukkainen. Ruusut kestävät maljakossa pidempään, kun huolehtii kukan vedensaannista ja maljakkoveden puhtaudesta. Vinkkejä ja ohjeita osoitteessa www.huiskula.fi .

Lisätietoja: Huiskulan Puutarha Oy, toimitusjohtaja Antti Pajunen, puh. 020 790 7050 / gsm. 050 527 0036 ja tuotantojohtaja Jali Murto, puh. 020 790 7052 / gsm. 050 523 4003, markkinointipäällikkö Kati Peltomaa puh. 020 790 7029 / gsm. 040 722 1471

Suomen kukkatukkutoiminnan markkinajohtaja Huiskula harjoittaa kukkien tukkukauppaa, tuotantoa ja maahantuontia sekä toimittaa viljelymateriaalia ammattiviljelijöille. Huiskulan päätoimipaikka on Turussa, jossa sijaitsee myös yrityksen tuotantolaitos Huiskulan Puutarha Oy. Huiskulalla on lisäksi kukkatukkuja 10 paikkakunnalla. Perheyritys on perustettu vuonna 1934. Yritys työllistää n. 210 henkilöä, ja sen liikevaihto on n. 37 miljoonaa euroa. Kokonaiskasvihuonepinta-alaa on yhteensä 5,6 ha. Kotisivut: www.huiskula.fi

Tilaa

Liitteet & linkit