Isännöintiala hakee toimialalle uusia osaajia

Isännöintiala on käynnistänyt Isännöitsijäksi!-kampanjan, jonka tavoitteena on varmistaa kasvussa olevalle toimialalle myös tulevaisuudessa riittävä määrä monipuolisia osaajia.
- Vaikka työtavat koko ajan tehostuvat, ei isännöitsijöiden tarve tule missään tapauksessa vähenemään, korostaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä. Kampanjan takana on ryhmä isännöintialan johtavia yrityksiä ja Isännöintiliitto.

Isännöintialan työvoimatilanne on hyvin haastava. Määrällisten kasvupaineiden lisäksi toimialan osaamistarpeet ovat yhä monipuolisemmat muun muassa tekniikan kehittymisen ja kiinteistökannan korjaustarpeiden voimakkaan kasvun vuoksi. Palveluita myös kehitetään jatkuvasti asiakaslähtöisemmiksi. Isännöitsijöiltä ja muilta isännöintialalla työskenteleviltä edellytetään uudentyyppisiä valmiuksia muun muassa asukasviestinnän alueella.

Suomessa toimii tällä hetkellä 2500 isännöitsijää, joiden keski-ikä on 50 vuotta. Heistä jää vuosittain eläkkeelle 100–200 isännöitsijää. Alalle johtavat koulutusohjelmat eivät tällä hetkellä tuota riittävää määrää uusia isännöitsijöitä korvaamaan eläkkeelle jäämisten aiheuttamaa vajetta.

Suhteessa nopeimmin on nousussa teknisten asiantuntijoiden tarve. Tällä hetkellä isännöintiyrityksissä on keskimäärin yksi tekninen asiantuntija kuutta isännöitsijää kohden. Kuitenkin vasta joka viidennessä yrityksessä on teknisiä asiantuntijoita.
– Nopeasti lisääntyvien peruskorjausten vuoksi isännöintiyrityksiin tarvitaan tulevaisuudessa johtamisammattilaisten lisäksi moninkertainen määrä teknisiä asiantuntijoita, Heikkilä kommentoi.

Isännöitsijäksi!-kampanjalla herätellään opiskelijoita

Isännöitsijäksi!-kampanjalla toimiala haluaa lisätä alan tunnettuutta ja kiinnostavuutta. Alalle johtavia koulutuspolkuja on Suomessa vain muutamassa ammattikorkeakoulussa ja kampanjalla halutaan kertoa alan tarjoamista opiskelu- ja työmahdollisuuksista näiden oppilaitosten opiskelijoille.

Kampanjan verkkosivut on avattu osoitteessa: www.isannoitsijaksi.fi. Verkkosivujen lisäksi kampanjassa tehdään muun muassa lehti ja osallistutaan oppilaitosten tapahtumiin.

Ala tarjoaa työllistymismahdollisuuksia myös uudelleenkouluttautuville aikuisopiskelijoille. Monipuolinen työkenttä, kilpailukykyinen palkkataso ja varmat työpaikat houkuttelevat isännöintiin alanvaihtajia.

Kampanjan pääyhteisyhteistyökumppanit ovat Avara Isännöinti Oy, SKV Isännöinti Oy ja VVO-yhtymä Oyj.

Kampanjassa ovat mukana myös Isännöintiverkko Oy, Isännöitsijäkonttori Oy ISA, Isännöitsijätoimisto Aimo Astala Oy, Isännöitsijätoimisto Kiirava Oy, Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy, Matinkylän Huolto Oy, Realco Oy, Reim Ryhmä.

Kampanjan taustaorganisaatiot ovat Suomen Isännöintiliitto ry, Isännöitsijöiden auktorisointiyhdistys ISA ry. Yhteistyössä on mukana myös Kiinteistöalan Koulutussäätiö.

Kampanjan toteutuksesta vastaa markkinointiviestintätoimisto Viisikko-Communica VCA.

Lisätietoja

Suomen Isännöintiliitto ry

Toimitusjohtaja Tero Heikkilä, gsm 0400 160342
Viestintä- ja koulutuspäällikkö Marjut Joensuu, gsm 040 500 2828

Suomen Isännöintiliitto ry

Isännöintiliitto edustaa maassamme ainoana organisaationa isännöintitoimialaa Suomessa. Se vaikuttaa toimialan yleisiin toimintaedellytyksiin ja julkiseen kuvaan yhdessä paikallisyhdistysten kanssa. Isännöintiliitto edistää isännöinnin kehittämistä ja kehittää kiinteistöalaa yhteistyössä asiakkaiden ja palveluntuottajien liittojen kanssa.

Elokuussa 2008 liittoon kuului 203 yritysjäsentä ja 22 jäsenyhdistystä.

www.isannointiliitto.fi

Yrityksestä

Viisikko-Communica Communications VCA Oy tarjoaa asiakkailleen kattavat markkinointiviestinnän palvelut. VCA palvelee viestinnän, mainonnan, julkaisujen sekä verkkomarkkinoinnin sovellusten alueilla. Toimintaamme kuuluvat myös valmennus ja tutkimus. VCA:lla on vahva toimialaosaaminen muun muassa julkishallinnon, asunto- ja kiinteistöklusterin, yhteisöjen sekä teollisuuden, kaupan ja logistiikan toimialoilta.

Tilaa