Viking Linella vakaa vuosi

Vuonna 2016 Viking Linen kokonaismatkustajamäärä oli 6 502 191, jossa on 1 prosentti laskua edellisvuodesta. Laivaston laaja modernisointi jatkui vuoden aikana Gabriellan ja Amorellan telakoinneilla. Myös Viking Gracella ja Rosellalla toteutettiin muutoksia matkustajaviihtyvyyden parantamiseksi. Viking Linen vuonna 2016 toteuttamat säännölliset asiakastyytyväisyyskyselyt osoittavat, että nämä toimenpiteet lisäsivät asiakastyytyväisyyttä. Vuosi huipentui aiesopimukseen uuden innovatiivisen matkustajalaivan hankkimisesta. Sopimuksessa korostettiin ympäristöystävällistä teknologiaa, matkustusmukavuutta ja asiakkaille tarjottavia uusia elämyksiä.

Risteilyjen kysyntä on edelleen suuntautunut yhä enemmän Viroon, mikä on vähentänyt kysyntää Suomen ja Ruotsin välisillä pitkillä reiteillä. Ruotsin markkinat ovat myös olleet vakaat, mutta niihin on vaikuttanut muun muassa kova kilpailu substituuttihyödykkeiden välillä. Venäjän matkailumarkkinat ovat heikkenemisensä jälkeen vakiintuneet ja osoittavat nyt lupaavaa elpymistä. Matkustus Baltian maista on kasvanut ja on sidoksissa paikallisen talouden elpymiseen, ja sen voidaan yleisesti katsoa olevan kasvussa. Kansainvälisillä markkinoilla on ollut jatkuvasti havaittavissa kasvua, mikä merkitsee matkailun lisääntymistä pitemmällä tähtäimellä.

–        Katsomme luottavaisina vuoteen 2017, josta tulee jännittävä, monia uusia mahdollisuuksia sisältävä vuosi. Kunnioitamme suuresti ympäristöasioita ja niiden vaikutuksia matkustamiseen omalla markkina-alueellamme, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että kiinnostus merimatkoihin tulee säilymään, sanoo toimitusjohtaja Jan Hanses

Liikenne vuoden aikana

Yhtiön seitsemän aluksen matkustajamäärä oli toimintavuoden aikana 6 502 191 (6 568 684). Henkilöautojen määrä kasvoi 5 prosenttia kaikilla reiteillä 682 109 autoon (649 327). Viking Linen rahtimäärät olivat 131 918 yksikköä (133 163).

Kesä–elokuussa laivoillamme matkusti lähes 2,3 miljoonaa matkustajaa. Vilkkaimman korkeasesongin aikana lisättiin Helsinki–Tallinna-reitin lähtöjen lukumäärää Gabriellan ja Mariellan tehdessä aikaisempien kesien tapaan päiväristeilyjä Tallinnaan sen sijaan että olisivat olleet päivän Helsingin satamassa. Lähtöjen lisäys nosti reitin matkustajamäärää.

Ilahduttavaa oli myös se, että matkustajamäärät Helsinki–Tallinna-reitillä kasvoivat 1,6 prosenttia (+ 32 047 matkustajaa) 2 023 119 matkustajaan sekä Maarianhamina–Kapellskär-lyhytreitillä 1,9 prosenttia (+ 12 858 matkustajaa) 700 227 matkustajaan.

Laivaston laaja modernisointi jatkui

Laivastomme laaja modernisointiprojekti käynnistyi jo vuonna 2015, jolloin Mariella ja Viking XPRS kävivät läpi perusteelliset uudistukset. Kevään 2016 aikana uudistettiin Viking Grace, Amorella ja Gabriella. Turvallisuuteen ja kunnossapitoon suunnattujen panostusten lisäksi telakointien aikana toteutettiin runsaasti parannuksia ja modernisointeja. Myös Rosellaa uudistettiin tammikuussa huoltopäivien aikana, ja laivaan tuli muun muassa aivan uusi designmyymälä. Viking Linen vuonna 2016 toteuttamat säännölliset asiakastyytyväisyyskyselyt osoittavat, että nämä toimenpiteet toivat meille tyytyväisempiä asiakkaita, jotka arvostavat toteuttamiamme toimenpiteitä laivojemme matkustusmukavuuden parantamiseksi. Otamme asiakkaiden esittämät toiveet tarkoin huomioon ja pyrimme täyttämään ne parhaalla mahdollisella tavalla.

Aiesopimus uudesta laivasta

Viking Line allekirjoitti 23. marraskuuta 2016 kiinalaisen Xiamen Shipbuilding Industry Co. Ltd -telakan kanssa aiesopimuksen keväällä 2020 toimitettavan matkustajalaivan tilauksesta. Investointi on suuruudeltaan noin 190 miljoonaa euroa. Laivatilaus on yhteistyöprojekti, jolla työllistämme useita suomalaisia ja eurooppalaisia toimittajia. Uusi LNG-käyttöisen laiva tulee Turku–Ahvenanmaa–Tukholma-reitille, ja sen suunniteltu kapasiteetti on 2 800 matkustajaa ja 1 500 kaistametriä rahtia. Laivan pituus tulee olemaan 218 metriä ja kantavuus 63 000 bruttorekisteritonnia. Laivan sisustuksen suunnitteluun Viking Line tulee käyttämään pohjoismaisia arkkitehtejä. Ympäristöystävällisten ratkaisujen lisäksi olemme korostaneet uusia innovatiivisia energiatehokkuussovelluksia. Uudisrakennusprojektia on edeltänyt monivuotinen, EU:n Merten moottoritiet -projektiin liittyvä suunnittelutyö Verkkojen Eurooppa -välineen puitteissa, johon myös Turun satama ja Stockholms hamnar ovat osallistuneet.Tavoitteena on allekirjoittaa lopullinen sopimus kevään 2017 aikana. Viking Line Abp julkaisee vuoden 2016 tilinpäätöstiedotteen torstaina 16. helmikuuta 2017. 

Lisätietoja:

Jan Hanses, Toimitusjohtaja, jan.hanses@vikingline.com, puh. +358 (0)18 270 00

Kaj Takolander, Markkinointijohtaja, kaj.takolander@vikingline.com, puh. +358 (0)9 1235 1

Johanna Boijer-Svahnström, Tiedotusjohtaja, johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 (0)18 277 48 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

– Katsomme luottavaisina vuoteen 2017, josta tulee jännittävä, monia uusia mahdollisuuksia sisältävä vuosi. Kunnioitamme suuresti ympäristöasioita ja niiden vaikutuksia matkustamiseen omalla markkina-alueellamme, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että kiinnostus merimatkoihin tulee säilymään
Jan Hanses, toimitusjohtaja, Viking Line