Kolmården rakentaa Bamsen maailman 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Report this content

Pohjoismaiden suurin eläintarha Kolmården täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kolmården ja sen omistaja Parks and Resorts tekee suurinvestoinnin ja toteuttaa lopultakin kaikkien lasten unelman eli mahdollisuuden vierailla Bamsen maailmassa, Bamses Värld. Bamsen maailman investoinnit nousevat 75 miljoonaan kruunuun. Kolmårdeniin rakennetaan kokonaan uusi huvipuistoalue, jonne tulee Bamsen ja hänen ystäviensä tarinoiden aihepiiriin liittyviä laitteita. Kyseessä on yksi Kolmårdenin historian suurimmista investoinneista.

Kolmårdenissa on käynnissä Bamsen maailman rakennustyöt. Bamse, maailman vahvin ja kiltein nalle, tulee asumaan siellä. Puiston avajaiset aiotaan pitää 1.5.2015.

– Rune Andréasson oli uraauurtava sarjakuvantekijä ja lahjakas kertoja, jolle luovuus oli intohimo ja joka halusi aina tarjota mahdollisimman onnistuneen elämyksen. Bamse-sarja loi maailman, johon yleisö voi tutustua yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt vieraamme voivat osallistua  Bamsen maailmaan aivan uudella tavalla. Tavoitteenamme on, että kaikki lapset ja aikuiset saavat mahdollisuuden nähdä, kuulla ja kokea Bamsen maailman mahdollisimman todellisena, kertoo Parks and Resorts -yrityksen pääomistaja Johan Tidstrand.

Uusi Bamsen maailma rakennetaan tyhjästä ja sen pinta-ala tulee olemaan 20 000 m2. Kävijät voivat tavata Bamsen maailmassa Bamsen ystävineen sekä tutustua Kilpisen, Pompin ja isoäidin taloon. Tämän lisäksi Bamsen maailman kävijät voivat ajaa Godiståget-vuoristoradalla, kiivetä Bamsen Viktoria-veneeseen, ajella Kilpisen autoilla ja pyöriä hunajapurkkikarusellissa. Bamsen maailmaan rakennetaan myös amfiteatteri, ravintola, kauppoja, pelejä sekä suuria leikkikenttiä ja puistoalueita.

–  Bamsen maailman rakentaminen Kolmårdeniin tuntuu uskomattoman hauskalta ja samalla täysin luonnolliselta. Sekä Bamse ystävineen että Kolmårdenin upea eläintarha keskittyvät voimakkaasti lapsiperheisiin, toteaa Bamseförlaget AB:n toimitusjohtaja Ola Andréasson.

Investointi Bamsen maailmaan  kuuluu Kolmårdenin strategiaan, jonka mukaan kohteen tarjontaa kehitetään koko perheen hyväksi laajentamalla sitä monella alueella.

– Bamse on ainutlaatuisen vahva hahmo, jolla on kaikenikäistä yleisöä. Kaikkien jännittävien hahmojen, mielikuvitusolentojen ja vahvojen teemojen ansiosta Bamse sopii Kolmårdeniin täydellisesti.  Bamsen maailman avulla vahvistamme pyrkimystämme saada lapset ja aikuiset kiinnostumaan eläimistä ja luonnosta koko elämän ajaksi, toteaa Kolmårdenin toimitusjohtaja Mats Olsson.

Tietoa Bamsen maailmasta

Sijainti Kolmårdenissa: Alueella, jolla aiemmin oli Wild Camp.

Pinta-ala: 20 000 m2

Viisi uutta huvilaitetta

1)   Godiståget - vuoristorata kaikenikäisille. Pituusrajoitus 1 metri. Valmistaja: Zierer.

2)   Viktoria - Bamsen vene, joka keinuu ja pyörii. Ei pituusrajoitusta aikuisen seurassa, ilman aikuista 90 cm. Valmistaja: Zamperla.

3)   Jymyhunajapurkit – teekuppikaruselli, jossa istutaan Bamsen jymyhunajapurkeissa. Ei pituusrajoitusta aikuisen seurassa, ilman aikuista 90 cm. Valmistaja: Zamperla.

4)   Kilpisen autot – kiskoilla kulkeva lasten autorata. Ei pituusrajoitusta. Valmistaja: Metallbau Emmeln.

5)   Vesileikkejä/suihkulähde.

Bamse-miljööt: Bamsen talo, Pompin talo, Kilpisen talo, isoäidin talo sekä Småköpingin kaupunki. Koko alueella näkyy selvästi se, että ollaan Bamsen maailmassa.

Pompin labyrintti: Perinteinen labyrintti lapsille

Ruokailu: Farmors Kök - ravintola, jossa tarjotaan mm. isoäidin lihapullia ja pannukakkuja. Suurella terassilla on lisäksi kahvila.

Pelejä: Onnenpyörä

Kauppoja: Bamse-tuotteita myyvä matkamuistomyymälä ja karkkikauppa.

Amfiteatteri: Noin 400 istumapaikkaa. Täällä esitetään uusi Bamse-show monta kertaa päivässä

Investointi: 75 miljoonaa kruunua

Rakennusaika: 1,5 vuotta

Avajaiset: 1.5.2015

Suunnittelu: Jora Vision

Bamse ystävineen asuu Kolmårdenissa

BAMSE Förlaget AB:n toimitusjohtaja ja Bamsen luojan Rune Andréassonin poika Ola Andréasson osallistuu täysillä projektiin ja vaikuttaa suuresti Bamsen maailman rakentamiseen Kolmårdenissa. Ola Andréasson näyttää toteen, että Bamsen koti on Kolmårdenissa. 

Viime aikoina monet satuhahmot ovat saaneet pysyvän kotipaikan. Muumit asuvat Naantalissa, joulupukki Rovaniemellä ja Peppi Pitkätossu Vimmerbyssä. Rune Andréasson loi Bamsen jo vuonna 1962, mutta vasta nyt on päätetty Bamsen ja hänen ystäviensä kotipaikasta - se tulee olemaan Kolmårdenissa.

– Bamsen maailman rakentaminen Kolmårdeniin tuntuu mahdottoman hauskalta ja samalla täysin luonnolliselta. Kun Bamse muuttaa Bamsen maailmaan 1.5.2015, ihmiset näkevät, että Bamse todellakin asuu Kolmårdenissa, toteaa BAMSE Förlaget AB:n toimitusjohtaja Ola Andréasson.

Ola Andréasson on vahvasti sitoutunut Bamsen maailman rakentamiseen. Tämän vuoksi hän käy usein Kolmårdenissa katsomassa rakennustöiden etenemistä, ja samalla hän kertoo BAMSE Förlagetin näkemyksistä ja ideoista. Ola Andréasson osallistuu siis rakennusprosessiin ja huolehtii siitä, että Bamsen maailmasta tulee ainutlaatuinen satumaailma, jossa lapset ja aikuiset voivat tavata Bamsen ja hänen ystävänsä.

– Elokuvan "Bamse ja rosvokaupunki" nähneet tunnistavat tapahtumapaikan Kolmårdenissa, sillä elokuvan miljööt, esim. Godiståget ja Småköping, ovat vaikuttaneet suuresti Bamsen maailman suunnitteluun, Ola Andréasson kertoo.

Kolmården täyttää 50 vuotta. Juhlat keskittyvät uuteen Bamsen maailmaan, jossa on huvittelulaitteita, leikkikenttiä ja puistoja ja jossa kaikilla kävijöillä on mahdollisuus tavata Bamse ystävineen. Bamsen maailman avajaiset ovat 1.5.2015!

Valokuvia ja videoita
Lehdistökuvia voi ladata osoitteesta http://bilder.parksandresorts.com/kolmarden/. Valitse kategoria "Nyhet 2015".

Lisätietoja 
Mats Olsson, Kolmårdenin toimitusjohtaja, +46 10 708 75 20, mats.olsson@kolmarden.com.
Silvy Bohlin, Kolmårdenin lehdistövastaava, +46 10 708 75 11 tai +46 70 637 30 02, silvy.bohlin@kolmarden.com.

***

Kutsu: VisitSwedenin lehdistötapaaminen Matkamessuilla 15.1.

Tervetuloa myös lehdistötapaamiseen Matkamessuille osastollemme 6a99 15.1. kello 10:30. Ruotsin suurlähettiläs Anders Lidén avaa messuilla Ruotsin osaston ja kertoo omista mansikkapaikoistaan kotimaassaan.

Lehdistötapaamisessa kuulet myös muun muassa Kolmårdenin eläinpuiston uudesta Bamsen maailmasta, Peppi-kirjojen 70-vuotisesta taipaleesta, Junibackenissa seikkailevista muumeista sekä menneen vuoden 2014 Uumajan kulttuuripääkaupunkivuoden terveiset.

Tervetuloa osastollemme Fikarummet by Tukholma.fi* –kahvilaan nauttimaan fikasta eli kahvihetkestä sekä kuuntelemaan uutisia Ruotsista! 

*Fikarummetissa tarjoamme kahvia ja pullaa myös yleisöpäivinä. DJ:t soittavat levyjä koko viikonlopun ajan ja tänne voi myös tulla haastamaan ruotsalaiset vaikkapa pöytälätkässä. 

Lue lisää: www.visitsweden.com/matka 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Bamse on ainutlaatuisen vahva hahmo, jolla on kaikenikäistä yleisöä. Kaikkien jännittävien hahmojen, mielikuvitusolentojen ja vahvojen teemojen ansiosta Bamse sopii Kolmårdeniin täydellisesti. Bamsen maailman avulla vahvistamme pyrkimystämme saada lapset ja aikuiset kiinnostumaan eläimistä ja luonnosta koko elämän ajaksi,
Kolmårdenin toimitusjohtaja Mats Olsson.