TUKHOLMAN MUSIIKKISKENE ON MUUTAKIN KUIN EUROVIISUT

Report this content

Ruotsin pääkaupunki on nykymusiikin esiintyjien keskus ja uudenlaisen musiikkiskenen – musiikkiteknologian – syntypaikka. Eurovision laulukilpailun kanssa samanaikaisesti 14. toukokuuta Stockholm Business Region -yritys nimeää Tukholman musiikin ja musiikkiteknologian keskukseksi. ”That Place Where” -hankkeen myötä jokainen voi löytää Tukholman alueelta musiikin ja teknologian kehityksen tarkkaan varjellut salaiset paikat.

Tukholma on kuuluisa maailmanlaajuisesta sijoittumisestaan musiikin viennin kärkeen samoin kuin vireästä teknologiamaailmastaan. Harvemmat sen sijaan tietävät, että Ruotsin pääkaupunki on musiikkiteknologian teollisuuden tärkein keskus. Pelkästään vuonna 2015 Tukholman musiikkiteknologian yrityksiin investoitiin 555 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Musiikkiteknologiaa on kaikkialla, missä musiikki ja teknologia yhdistyvät, olipa kyseessä sitten musiikin tuottaminen tai sen kuluttaminen.

 

”Olemme onnistuneet yhdistämään johtavan musiikkiteollisuutemme ja teknologiamaailman”, kertoo Stockholm Business Region -yrityksen tiedotuspäällikkö Ann-Charlotte Jönsson. ”Aina 90-luvulta alkaen maailman suurimpia pop-artisteja on tullut Tukholmaan tuottamaan musiikkiaan yhteistyössä kaupungin monien musiikintekijöiden kanssa. Lisäksi Tukholma on tuottanut teknologia-alalla heti Piilaakson jälkeen eniten yksisarvisia asukasta kohti. Nämä kaksi seikkaa ovat luoneet perustan täysin uudelle musiikkiteollisuudelle ja mahdollistaneet sen kehityksen, ja me haluamme näyttää sen maailmalle”, kertoo Ann-Charlotte Jönsson.

 

”That Place Where” -hanke vie tutustumaan Tukholman salaisiin paikkoihin, joissa on eletty musiikin ja musiikkiteknologian ratkaisevia hetkiä. Pääset tutustumaan konserttitaloon, jossa First Aid Kit sai Patty Smithin kyyneliin, ja paikkaan jossa Zara Larsson päätti jättää tanssitunnit väliin musiikkiohjelman vuoksi. Voit myös käydä paikassa, jossa Spotifyn perustajat Daniel Ek ja Martin Lorentzon tapasivat ensimmäisen kerran. Tukholman metrokartta ja ainutlaatuinen video, jossa kertojana toimii kriitikoiden ylistämä artisti Mapei, auttavat löytämään nykymusiikin ja musiikkiteknologian 14 tärkeää syntypaikkaa Tukholman alueelta.

 

”Tukholmassa on ainutlaatuista se, että musiikkia ja teknologiaa luodaan kaikkialla, ei pelkästään yhdessä paikassa tai yhdellä alueella”, sanoo Ann-Charlotte Jönsson Stockholm Business Regionista. ”Tukholma on musiikin ja musiikkiteknologian sulatusuuni, ja siksi haluamme esitellä näitä paikkoja. Haluamme innostaa vierailijoita tutustumaan musiikin ja musiikkiteknologian ratkaiseviin paikkoihin ja hetkiin. Tämä on hauska vaihtoehto niille, jotka haluavat nähdä erilaisen puolen kaupungista ja tahtovat tietää enemmän Tukholman musiikkimaailmasta.”

Lisätietoja ”That Place Where” -hankkeesta

”That Place Where” on Stockholm Business Regionin hanke, jolla korostetaan Tukholman asemaa nykyisessä musiikkimaailmassa ja musiikkiteknologiateollisuudessa. ”That Place Where” opastaa Tukholman alueella paikkoihin, jotka liittyvät musiikin ja musiikkiteknologian merkittävimpiin hetkiin. Tukholman metrokartta, verkkosivusto www.thatplacewhere.com ja ainutlaatuinen video, jossa kertojana toimii kriitikoiden ylistämä artisti Mapei, auttavat löytämään nykymusiikin ja musiikkiteknologian 14 tärkeää syntypaikkaa Tukholman alueelta.

 

”That Place Where” opastaa seuraaviin 14 paikkaan:

 

1. SVEDMYRAN METSÄ

Täällä First Aid Kit kuvasi Fleet Foxes -coverin, joka levisi kuin virus.

 

2. TUKHOLMAN KONSERTTITALO Täällä First Aid Kit sai Patty Smithin kyyneliin.

 

3. BARNHUSGATAN 12

Täällä Daniel Ek ja Martin Lorentzon tapasivat ensimmäisen kerran.

 

4. KAMMAKARGATAN 12

Täällä Tim Bergling (Avicii) kirjoitti kappaleen Levels.

 

5. TENSTA GOSPEL CHOIR Tässä kuorossa saivat oppia sekä Mapei että Lykke Li.

 

6. FRYSHUSET GYMNASIUM Tässä lukiossa Seinabo Sey sai oppia soulmusiikin saralla.

 

7. KULTURAMA

Täällä Zara Larsson kävi tanssitunneilla.

 

8. KATARINA BANGATA 71

Täällä on Teenage Engineering -yrityksen toimisto ja OP-1-syntetisaattorin kotipaikka.

 

9. SOLGRILLEN

Tämä on grilli, josta Urbanears-yrityksen perustajat ostivat syötävää alkuaikoina.

 

10. HELENEBORGSGATAN 3 Täällä on Soundcloud-palvelun ensimmäinen toimisto.

 

11. DROTTNINGHOLMSVÄGEN 35

Täällä legendaarinen Cheiron-studio sijaitsi aikaisemmin.

 

12. GREVGATAN 5

Täällä Sebastian Ingrosso aloitti musiikin tekemisen.

 

13. FRIENDS ARENA

Tällä areenalla nähtiin kolme loppuunmyytyä Swedish House Mafian keikkaa.

 

14. BERNS SALONGER

Täällä Rebecca & Fiona esiintyivät Robynin lämppärinä vuonna 2011.

Katso kohde-esittely näistä kohteista täältä: https://www.youtube.com/watch?v=gwuaHGDI6yI&feature=youtu.be

Kohteet Kartalla

Kaikki tiedotteen kuvat ovat medioiden vapaassa käytössä. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Ann-Charlotte Jönsson, tiedotuspäällikkö, Stockholm Business Region,

puhelin: +46 850 828 507

sähköposti: ann-charlotte.jonsson@stockholm.se

PR Manager, Joonas Halla, joonas.halla@visitsweden.com 050-3465256

Avainsanat: