Turistien kiinnostus Uumajaa kohtaan kasvaa voimakkaasti

Umeå2014  - Euroopan kulttuuripääkaupunki 

Visit Umeå -verkkosivustolla on raportoitu ennätysmäärä kävijöitä. Suuren kiinnostuksen taustalla ovat muun muassa Umeå2014-hankkeen Euroopan kiertue Caught by Umeå ja pääsy Lonely Planetin houkuttelevimpien matkakohteiden listalle.

Visit Umeå -verkkosivustolla on huomattu, että kiinnostus Uumajaa kohtaan on kasvanut selvästi kulttuuripääkaupunkivuoden alla. Uusi verkkosivusto otettiin käyttöön syyskuun 2013 alussa, ja marraskuun 11 ensimmäisen päivän aikana havaittiin, että visitumea.se -verkkosivuston kävijämäärät olivat 40 prosenttia suurempia kuin samaan aikaan edellisenä vuonna. Eniten ovat lisääntyneet ulkomaisten kävijöiden vierailut, mutta myös ruotsalaisten kävijöiden määrä on noussut.

– Koskaan aikaisemmin kasvu ei ole ollut näin suurta, Visit Umeå AB:n toimitusjohtaja Anna Wikholm Kjellberg sanoo. Uskomme, että tämä liittyy Umeå2014-hankkeen Euroopan markkinointikiertueeseen ja siihen, että matkaopaskustantaja Lonely Planet sijoitti Ruotsin äskettäin suosituimpien matkakohteiden listalleen ja mainitsi perusteluissaan myös Uumajan kulttuuripääkaupunkivuoden 2014.

Esimerkkejä kävijätilastoista:
Vierailut yhteensä: kasvua 40 %
Vierailut Suomesta: kasvua 300 %
Vierailut Yhdysvalloista: kasvua 200 %
Vierailut Saksasta: kasvua 180 %
Vierailut Isosta-Britanniasta: kasvua 100 %
Vierailut Ruotsista: kasvua 25 %

Suomalaisten kasvanut kiinnostus voi liittyä myös siihen, että yhä useammat matkustavat Vaasan ja Uumajan välisellä laivareitillä. Eniten käyttäjiä visitumea.se -sivustolle houkuttelevat tapahtumista, nähtävyyksistä ja ostosmahdollisuuksista kertovat sivut.

Yhteystiedot:

Anna Wikholm Kjellberg
Visit Umeå AB:n toimitusjohtaja
+46 70 579 62 87
anna.wikholm@visitumea.se

Umeå2014 - Euroopan kulttuuripääkaupunki

Uumaja on nimetty Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2014. EU nimeää vuosittain kaksi Euroopan kulttuuripääkaupunkia. Tavoitteena on korostaa yhteistä kulttuuriperintöämme ja lisätä kiinnostusta EU:n maiden kulttuurien rikkauteen. Uumajalle nimitys on tärkeä osa kaupungin pitkäaikaista kasvustrategiaa. Se herättää kiinnostusta kaupunkia ja sen toimijoita kohtaan ja edistää kulttuurivetoista kasvua. Samalla luodaan uusia kohtaamisia, verkostoja ja yhteistyötä Västerbottenin maakunnan ja Euroopan välille.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia