Varhainen joululahja Årelle – Alppihiihdon maailmancup 12.–14. joulukuuta

Report this content

Årelle on aiemmin myönnetty alppihiihdon maailmancupin kilpailujen järjestäminen 12.–14. maaliskuuta 2015, mutta Kansainvälisen hiihtoliiton pyynnöstä se sai myös järjestettäväkseen Val d'Isèren ja Courchevelin perutut kilpailut, jotka olisi järjestetty siellä vastaavana viikonloppuna. Siirretyistä tapahtumista nähdään perjantaina 12. joulukuuta sekä naisten että miesten suurpujottelukilpailut, Lucian päivän kruunaa naisten pujottelu ja sunnuntaina 14. joulukuuta miehet kilpailevat pujottelussa. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS päätti tästä 5. joulukuuta maailmancupin tapahtumien aikaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

- Päätimme vastata myöntävästi ylimääräisten maailmancupin kilpailujen järjestämiseen, koska meillä on selkeä organisaatio ja pysyvästi käytettävissä oleva tapahtumapaikka. Åren kisaorganisaatio odottaa innolla ylimääräisiä kilpailuja ja valmistautuu kiireiseen viikkoon. Toivomme saavamme jonkin verran yleisöä myös siksi, että Åressa vietetään samana viikonloppuna virallista avajaisviikonloppua, kertoo Nalle Hansson, World Cup Åre AB:n kilpailu- ja tapahtumapaikkavastaava.

Ranskan kilpailut peruttiin lumen puutteen vuoksi.

- Tuntuu erittäin hienolta, että Ruotsin maajoukkue saa kilpailla kotikentällä ja että voimme tarjota kilpailuja sekä miehille että naisille. Viimeksi teimme näin vuoden 2009 maailmancupin finaalin yhteydessä. Olemme myös kiitollisia kaikesta siitä tuesta, jota olemme saaneet vapaaehtoisilta eri puolilta maata sekä Åren ja sen ympäristön elinkeinonharjoittajilta. Tämä oli varhainen joululahja, ja tulemme hoitamaan hyvin FIS:n meille antaman haasteen ja mahdollisuuden. Olen vakuuttunut siitä, että saamme nähdä hienoja kilpailuja, sanoo Karin Stolt Halvarsson, World Cup Åre AB:n toimitusjohtaja.

Lisätietoja antavat:

Nalle Hansson, kilpailu- ja tapahtumapaikkavastaava, World Cup Åre AB, +46 (0)70-588 16 16

Karin S. Halvarsson, toimitusjohtaja, World Cup Åre AB, +46 (0)76-828 2007 

Lehdistökuvat täältä!

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia