Ericsson 3 kolmantena toisen osuuden maaliin

Suomalainen Thomas Johanson oli onnensa kukkuloilla saapuessaan maanantaina Suomen aikaa aamupäivällä Volvo Ocean Racen toisen osuuden maaliin Intian Cochiniin. Kolmas osuus osoitti, että Ericsson 3 taistelee tiukasti mitalisijoista.

- On aivan fantastista saapua Intiaan kolmantena. Tämä osoitti, ettei ensimmäisen pätkän kolmas sija ollut sattumaa vaan meillä on potentiaalia menestyä tässä kilpailussa, riemuitsi Johanson saatuaan jälleen tukevaa maata jalkojensa alle.

Toisen osuuden ykkönen oli Torben Graelin kipparoima Ericsson 4, joka voitti myös ensimmäisen osuuden ja johtaa kokonaiskilpailua selvästi. Ericsson 3 taisteli voitosta aivan viime hetkiin saakka ja ratkaisevaan osaan nousi jälleen doldrums-vyöhyke päiväntasaajan tuntumassa.
Ericsson 3 oli vain muutaman mailin päässä Graelin veneestä, kun brasilialaiskippari miehistöineen löysi muhkean trooppisen sadepilven, pääsi sen oikealle puolelle ja karkasi hetkessä 40 mailin päähän. Toiseksi sijoittunut Telofonica Blue oli osittain onnekas, sillä rikkoutuneen sivukölin vuoksi vene ajautui länteen ja vältti doldrumsin pahimmat tuulettomat reiät.
- Kolmas tila on hyvä sijoitus, mutta välillä tuntuu siltä, että joidenkin kohdalla onnella on liiankin suuri osuus. Me jäimme paikalleen lillumaan kun Ericsson 4 karkasi kylmän sateen tuoman tuulen avulla pilven oikealta puolelta karkuun, kuvailee Tompe ratkaisevia hetkiä.
- Takaan kuitenkin sen, että olemme tässä kilpailussa kolmen parhaan joukossa. Meillä on skandinaavisessa miehistössä aivan mielentön fiilis ja vene kulkee tosi hyvin, uhosi Johanson, mutta totesi heti perään, että menestyä voi ainoastaan pitämällä veneen ehjänä ja pääsemällä jokaisella osuudella maaliin.
Etelämeren rajuissa tuulissa Volvo Ocean Racen veneet joutuivat todelliseen testiin eivätkä kaikki selviytyneet ilman vaurioita. Vahvana ennakkosuosikkina pidettyyn Pumaan tuli kaksi erittäin vakavaa runkovauriota ja hetken kippari Ken Read jopa pelkäsi, että he joutuvat jättämään osuuden kesken.
- Etelämeren kovissa tuulissa ja pitkällä sivutuuliosuudella me pystyimme ajamaan monta päivää venettä 100 prosenttisella teholla ja olimme pitkään ykkösenä tai kakkosena. Tuntui aivan mielettömältä, kun olimme purjehtineet 3500 merimailia ja nähneet ainoastaan toisen Telefonican veneistä, ja yllättäen Ericsson 4 oli vain 300 metrin päässä meistä, hehkutti Johanson, joka oli tuolloin ajovuorossa.
Puman lisäksi myös Green Dragon ja Telefonica Blue kärsivät vaurioita. Green Dragonin puomi katkesi eikä sitä pystytty korjaamaan merellä, joten vene purjehti maaliin ilman puomia. Telefonica Blue puolestaan törmäsi johonkin ja toinen sivuköli hajosi. Kaikki veneet myös broachailivat useita kertoja ja purjeita hajosi.
- Me olemme oppineet ajamaan venettä maksimaalisella teholla rikkomatta sitä. Etelämerellä puskettiin todella kovaa ja vene meni hienosti isossa loivassa aallokossa. Merivirrat kuitenkin muuttivat aallokon välillä sellaiseksi, että vene tuntui menevän nokan kautta ympäri, kuvailee Tompe tunnelmia hurjissa olosuhteissa. Hetkittäisissä puuskissa tuulen nopeus saattoi nousta 25 sekuntimetriin.
Ericsson 3:n ruorimiehinä toimivat Johansonin lisäksi kisan veteraani Magnus Olsson (kuudes kerta maailman ympäri), Eivind Melleby ja Richard Mason.
- Meidän GPS:n osoittama huippunopeus oli 39,2 solmua ja oma ennätykseni on 35 solmua. Eivindin ja Mangen ajovuoroilla vene kaatui kaksi kertaa todella pahasti. Toisella kertaa kajuutta täyttyi vedestä ja pelkäsin, että runkoon oli tullut reikä, kuvailee Johanson vaativia olosuhteita.
Ericsson 3 kesti myllerryksen hämmästyttävän hyvin. Heti startin jälkeen ensimmäisessä vastatuulikäännöksessä tutka putosi kannelle ja hajosi, kun genoan skuutti repäisi sen alas. Samalla rikkoutui purje, joka kuitenkin saatiin korjattua.
- Pitkän harjoitusjakson myötä tunnemme veneen erittäin hyvin ja olemme saaneet korjattua ne kohdat, jotka ovat olleet vaurioille alttiita. Veneenrakentajamme Jens Dolmer on tarkka kaveri ja pitää koko ajan huolta siitä, että kaikki on kunnossa. Jos moottoriin tai hydrauliikkaan tulee ongelmia, hän korjaa ne heti, kiittelee Johanson.
- Lisäksi vahtipäällikkömme Mange ja Richard Mason tuovat kokemuksellaan rauhallisuutta ja tilanteiden ennakointia. Reivaamme ajoissa, sillä kun tuulenpuuska iskee, ei ole enää mitään tehtävissä.
Toisen osuuden viimeiset vuorokaudet olivat dramaattisia, sillä kevyiden tuulien vuoksi veneet pakkautuivat yhteen nippuun: Ericsson 3, Puma, Green Dragon ja Delta Lloyd olivat muutaman mailin päässä toisistaan ja Telefonica Black saavutti tuota ryhmää vauhdilla.
- Tsemppasimme todella kovaa ja pääsimme eroon kolmesta muusta veneestä ja aivan Intian rannikon tuntumaan. Siellä purjehtiminen oli aivan uskomatonta, sillä joka puolella oli pieniä kalastusveneitä, jotka vetivät pyydyksiä perässään. Kun veneet olivat paikallaan, niissä paloi valo, mutta kun ne liikkuivat, valot sammutettiin. Meillä oli koko loppumatkan mies keulassa tarkkailemassa, ettemme törmää mihinkään.
Lisäksi valtava kaskelotti, joka voi kasvaa 18 metriseksi ja painaa 50 tonnia, kävi tervehtimässä pohjoismaalaista miehistöä. Yli 3000 metrin syvyyteen sukeltava ja jopa kaksi tuntia sukelluksissa oleva valas nousi pintaan vain 50 metrin päässä veneestä.
- Olin silloin onneksi nukkumassa. Törmääminen tuollaiseen jättiläiseen olisi veneelle kohtalokasta, huokaisee Johanson helpotuksesta.
Vaikka Cochinin etappisataman vastaanotto oli loistelias, oli Thomas Johansonilla kiire perheensä luokse. Vaimo Cecilia ja lapset odottavat Suomessa.
- Kävin syömässä, lääkärintarkastuksessa ja hotellissa suihkussa ja olen nyt matkalla lentokentälle. Tiistaina ollaan Suomessa ja siskoni esikoistytön ristiäisiä vietetään Itsenäisyyspäivänä, kuvaili Johanson lähipäivien suunnitelmia.
Ericsson 3:n takana käydyssä neljän veneen taistelussa pisimmän korren veti yllättäen Telefonica Black sijoittuen neljänneksi. Seuraavina maalilinjan ylittivät Puma ja Delta Lloyd. Nämä kolme venettä tulivat maaliin reilun kahden viikon purjehduksen jälkeen puolen tunnin sisällä. Seitsemäs sija meni Green Dragonille.
Kolmas osuus kohti Singaporea starttaa 13. joulukuuta ja veneitä odotetaan maaliin aatonaattona. Joulun Volvo Ocean Racen purjehtijat viettävät Singaporessa läheistensä kanssa.

Toinen osuus:

1) Ericsson 4
2) Telefonica Blue
3) Ericsson 3
4) Telefonica Black
5) Puma
6) Delta Lloyd
7) Green Dragon
8) Team Russia, noin 400 merimailia maaliin

Kokonaistilanne 2. osuuden jälkeen

9) Ericsson 4 26 pistettä
10) Telefonica Blue 19
11) Puma 18
12) Green Dragon 16
13) Ericsson 3 14,5
14) Telefonica Black 13,5
15) Delta Lloyd 7,5
16) Team Russia 6,5 (+1 piste, kun tulee maaliin)

1.12.2008

Lisätietoja toisesta osuudesta ja veneiden maaliintulosta osoitteesta www.volvooceanrace.org
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thallbac@volvocars.com, puh. 09-5044 5325

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit