Jarmo Hallman Renault Cliolla rallicrossin Ruotsin sarjaan

Suomesta lähtee peräti neljä kilpailijaa tavoittelemaan kärkisijoja helatorstaina käynnistyvässä Ruotsin mestaruussarjassa, johon kuuluu myös kaksi EM-osakilpailua. Suomalaisnelikolla on kova haaste puolustaa Jussi Pinomäen viime vuonna saavuttamaa sarjan mestaruutta. Kvartetin jäsenistä kuopiolainen myyntipäällikkö Jarmo Hallman, 40, ajaa sarjaa pari vuotta sitten kilpakäyttöön valjastetulla N-ryhmän Renault Cliolla. Auto tosin on talvikauden aikana ollut täydellisessä kunnostuksessa ja sen pitäisi sarjan alkaessa olla huippuhyvässä vireessä.

Jarmo Hallman on toissa vuoden Suomen mestari ja mitalisijoilla mies on ollut kolmena vuonna peräkkäin. Myös jäärataa Koillis-Savon Urheiluautoilijoita edustava kuopiolainen on ajanut koko sen ajan, mitä hän on Cliollaan kilpaillut. Ruotsissa rallicross on erittäin suosittu autourheilumuoto. Parhaimmillaan yhdessä osakilpailussa on ollut peräti 40 000 katsojaa. Ruotsalaiskuljettajat ovat myös menestyneet. Kauden EM-avauksessa Portugalissa I divisioonan voitti Kenneth Hansen ja II divisioonaa johtaa toinen ruotsalainen Mattias Thörjesson, joka niin ikään voitti kauden avauskilpailun Portugalissa. "On hyvin mielenkiintoista ja haastavaa lähteä ajamaan tällaisessa seurassa. Vaikka vastus on kova, kärkisijoja lähden tavoittelemaan, Jarmo Hallman sanoo. Hallman muistuttaa, että rallicross on kuitenkin hyvin arvoituksellinen laji. "Yksikin pieni virhe saattaa muuttaa tilanteen täysin. Uskon kuitenkin, että paikkoja A-finaaleissa pitäisi tulla. Niihin pääsee suoraan viisi karsinnan nopeinta ja kuudenneksi finaalin lähtölinjan uloimpaan ruutuun asettuu B-finaalin voittaja". Tarkat hevosvoimamäärät ovat osittain salaisuus, mutta kolmatta sataa niitä lähtee Clion kilpailukuntoon viritetystä 2-litraisesta koneesta. Myös muu tekniikka on Hallmanin autossa kunnossa. Jarmo Hallmanin Hallman Racing Team on todellinen perheyritys, sillä mekaanikkona toimii nuorempi veli Janne ja myös poikien isä Seppo on tiiviisti mukana, on ollut jo kevätkauden auton rakennuspuuhissa ja kiertää myös tiimin mukana kesän kilpailuissa. Perheen ulkopuolelta on toinen mekaanikko Arto Kumpu-Huhtala, joka työskentelee autonasentajana Volvon ja Renaultin jälleenmyyjänä Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa toimivassa Avain Vaunu Oy:ssä. Jarmo Hallman on samaisen yhtiön myyntipäällikkö. Kauden avaus ajetaan 25. toukokuuta Ruotsin Arvikassa lähellä Norjan rajaa. Kesäkuussa pidetään tauko ja sarja jatkuu EM-osakilpailulla 1.- 2. heinäkuuta Höljesissä ja jo seuraavana viikonloppuna Pohjois-Ruotsin Kalixissa, joka onkin ainoa paikka, jonne Hallman Racing Team pääsee ilman laivamatkaa. Kolme muuta osakilpailua ajetaan 3.8. Strängnäsissä, 2.-3.9 Norjan Momarkenissa (EM-osakilpailu) ja päätöskilpailu on Götene syyskuun 9. päivänä Keski-Ruotsissa. 22.5.2006 www.hallmanracingteam.net www.renault-sport.com www.renaultf1.com www.renault.fi

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit