LAND ROVERIN ENSIMMÄINEN KONSEPTIAUTO KAUTTA AIKAIN DETROITIN AUTONÄYTTELYSSÄ

LAND ROVERIN ENSIMMÄINEN KONSEPTIAUTO KAUTTA AIKAIN DETROITIN AUTONÄYTTELYSSÄ Land Rover esittelee uuden konseptiautonsa nimeltään Range Stormer 5. tammikuuta 2004 Detroitin autonäyttelyssä. Tapahtuma on merkittävä myös siinä mielessä, että Range Stormer on merkin pitkän historian ensimmäinen konseptiauto. Tehokas ja suorituskykyinen Range Stormer on SUV-luokkaan asettuva urheiluhenkinen konseptiauto. Siinä esitellään Land Roverin suunnittelun tulevaisuuden suuntia. Samalla se antaa esimakua yhtiön uudesta tuotantomallista, joka asettuu Land Roverin näkökulmasta uuteen markkinasegmenttiin laajentaen merkin mallivalikoimaa. Land Roverin toimitusjohtaja Matthew Taylor kommentoi uutta konseptia sanoen: "Mekaanisesti ahdetulla V8-moottorilla varustettu Range Stormer antaa esimakua huipputehokkaisiin SUV-luokan autoihin kuuluvan tulokkaamme ominaisuuksista. Uudessa tuotantomallissa toteutetaan sen monia sekä muotoilullisia että teknisiä innovaatioita. Se on ennen kaikkea suorituskykyinen maantieauto, mutta samalla myös maastureiden terävintä kärkeä kuten kaikki Land Roverit." Land Roverin muotoilujohtaja Geoff Upex lisää: "On haasteellista toteuttaa Land Roverin perinteinen muotokieli huipputehokkaassa ajoneuvossa, joka näyttää vankalta, miehekkäältä ja temperamentikkaalta. Me todellakin uskallamme käydä käsiksi ajoneuvojemme nykyisiin muotoihin, mutta silti Range Stormer on olemukseltaan aito Land Rover." Tulevaa teknologiaa konseptiautossa edustaa kokonaan uusi pohjalevy tai paremminkin perusauto, jolle suuret Land Roverit tulevaisuudessa perustuvat. Edistyksellinen Land Roverille ominainen integroitu pohjalevy muodostaa Range Stormerin pohjalta valmistettavan tuotantomallin perusauton. Tärkeisiin esiteltäviin innovaatioihin kuuluu myös ajoneuvon itsesäätyvä ajoalustan vaste Terrain Response. Tämä älykäs ja helppokäyttöinen Land Roverin kehittämä teknologia säätää joko maantie- tai maastoajoa varten parhaan mahdollisen kokonaisuuden optimoiden koko ajoneuvon asetukset: jousituksen, voimansiirron, kaasunkäytön vastaavuuden ja luistoneston. Kuljettaja vain valitsee yksinkertaisesti sopivan Terrain Response asetuksen kuudesta vaihtoehdosta ja auto hoitaa loput käyttäen teknologiaa, jonka avulla asetukset säätyvät suurten nopeuksien toiminnallisista "dynamic"-asetuksista maastoajon ääriolosuhteiden "deep ruts" -asetuksiin. "Tulevissa Land Rovereissa esittelemme jatkuvasti uutta ja innovatiivista teknologiaa. Toiminnat eivät kuitenkaan muutu mutkikkaammiksi, vaan päinvastoin. Kaikki tähtää kuljettajan toimintojen helpottamiseen ja yksinkertaistamiseen, kuten Terrain Response", toteaa Matthew Taylor. Range Stormer konseptiauton elektronisten järjestelmien toteutuksessa on ollut mukana Alps, sisä- ja ulkovalojen toteutuksessa Hella, taotut 22- tuumaiset alumiinivanteet on tehnyt Alcoa ja erikoisrenkaat Goodyear. 5.1.2004 Lisätietoja Range Stormerista www.rangestormer.com ja www.media.landrover.com. Pictures available at: http://www.newsonline.nu/imgway/index.asp?pmid=33317 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/01/05/20040105BIT00430/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2004/01/05/20040105BIT00430/wkr0002.pdf http://www.waymaker.net/bitonline/2004/01/05/20040105BIT00430/bild.html Kuvia

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.