Riski loukkaantua Volvo-autossa on pienentynyt 50 prosentilla vuodesta 2000

Report this content

Monet riippumattomat törmäystestit ovat kuluneen vuoden aikana todistaneet, että Volvo Car Corporation osaa valmistaa maailman turvallisimpia autoja. Nämä tulokset eivät tule yllätyksenä yhtiön turvallisuusasiantuntijoille.

- Oma laaja onnettomuustietokantamme osoittaa, että riski loukkaantua uusimmissa automalleissamme on pienentynyt noin 50 prosentilla vuodesta 2000. Kehitämme koko ajan uusia tekniikoita, jotka parantavat lukemia entisestään, kertoo Volvo Car Corporationin turvallisuuskonsultti Thomas Broberg.
Volvon lähestymistapa ajoneuvoturvallisuuteen perustuu tietoihin tosielämän liikenteestä. Mukana on havaintoja yhtiön omalta liikenneonnettomuustutkimustyöryhmältä, joka on ollut toiminnassa yli 40 vuoden ajan.
- Holistinen lähestymistapa ja tosielämän liikenneolosuhteet ovat aina turvallisuustyömme lähtökohtia. Valtava tietokantamme sisältää tietoja todellisista onnettomuuksista ja auttaa meitä keskittymään niihin osa-alueisiin, joilla uusi tekniikka parantaa merkittävästi tosielämän liikenneturvallisuutta, Thomas Broberg sanoo.

Automaattinen jarrutus vähentää onnettomuuksien lukumäärää
Volvon turvallisuustyön tehokkuutta on korostettu viime aikoina useasti.

  • Amerikkalaisen tieliikenneturvallisuusinstituutin (IIHS) raportti käsitteli aikaisemmin tänä vuonna City Safety -tekniikan hyötyjä. Tutkimusten mukaan yhteentörmäyksien määrä väheni järjestelmän ansiosta jopa 22 prosenttia.
  • Ruotsalaisen vakuutusyhtiön Volvian tekemä vastaava tutkimus osoittaa, että peräänajo-onnettomuuksien lukumäärä on 22 prosenttia pienempi Volvo-autoilla, jotka on varustettu automaattijarrutustekniikalla.
  • EuroFOT-tutkimusprojektien loppuraportti osoittaa, että auton, jossa on mukautuva vakionopeudensäädin ja törmäysvaroitin, riski törmätä edessä kulkevaan ajoneuvoon moottoritiellä on jopa 42 prosenttia pienempi.

Useita huipputuloksia
Lukuisat puolueettomat testit ovat vahvistaneet Volvon kokonaisvaltaisen lähestymistavan tehokkuuden.

  • Volvo S60 saavutti uusimman IIHS:n raportin mukaan parhaan mahdollisen arvosanan uudessa viistossa etutörmäystestissä (nopeus 64 km/h).
  • Viime vuonna peräti viisi Volvo-mallia – C30, S60, S80, XC60 ja XC90 – sai IIHS:n Top Safety Pick -arvosanan.
  • Täysin uusi Volvo V40 sai viiden tähden maksimiarvosanan Euro NCAP:n törmäystesteissä, turvallisuusinstituutin historian parhaalla kokonaistuloksella.

Painopiste kuljettajan tukemisella
Tulevaisuuden tekniikat tarjoavat sekä parannuksia nykyisiin turvallisuusjärjestelmiin että uusia ratkaisuja. Volvon nykyinen tutkimustyö keskittyy kolmeen pääosa-alueeseen:

  • Autonominen ajamisen tuki käyttää kameran ja tutka-anturien tietoja ja varmistaa, että auto seuraa automaattisesti edessä kulkevaa ajoneuvoa hitaasti liikkuvassa jonossa.
  • Risteystuki varoittaa kuljettajaa ja jarruttaa tarvittaessa automaattisesti risteävän liikenteen kohdalla.
  • Eläinten havaitsemistoiminto havaitsee suuret eläimet, kuten hirvet, ja jarruttaa autoa tarvittaessa automaattisesti.

Mullistavaa turvallisuutta täysin uudessa V40-mallissa
Täysin uusi Volvo V40 on erinomainen esimerkki Volvon kyvystä muuntaa tiedot tosielämän liikenteestä mullistavaksi turvallisuustekniikaksi.
Auto sisältää jalankulkijoiden havaitsemistoiminnon automaattisella täysjarrutuksella sekä edelleen kehitetyn City Safety -järjestelmän, joka toimii nyt jopa 50 km/h nopeudessa. Uusia ominaisuuksia ovat mm. maailman ensimmäinen jalankulkijan turvatyynytekniikka, kaista-apu ohjauspyörän vasteella, aktiiviset kaukovalot ja risteävän liikenteen varoitin.
- Riski joutua onnettomuuteen tai loukkaantua Volvo-autossa on koko ajan pienempi. Etenemme tasaisesti kohti turvallisuusvisiotamme, jonka mukaan kukaan ei menehdy tai kärsi vakavia vammoja uudessa Volvo-autossa vuonna 2020", Thomas Broberg toteaa.

6.9..2012

Volvo Auto, tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thallbac@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Lisätietoa ja korkearesoluutiokuvia:
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvocars.com

Tämän lehdistömateriaalin tiedot ja kuvaukset koskevat Volvo Carsin kansainvälistä automallistoa. Kuvatut ominaisuudet voivat olla lisävarusteita. Autojen tekniset tiedot voivat vaihdella maakohtaisesti ja muuttua ilman erillistä ilmoitusta.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Etenemme tasaisesti kohti turvallisuusvisiotamme, jonka mukaan kukaan ei menehdy tai kärsi vakavia vammoja uudessa Volvo-autossa vuonna 2020
kertoo Volvo Car Corporationin turvallisuuskonsultti Thomas Broberg