Ruotsalainen moottoritehdas on Volvo Carsin ensimmäinen ilmastoneutraali tuotantolaitos

Report this content

Volvon moottoritehdas Ruotsin Skövdessä on yhtiön ensimmäinen ilmastoneutraali tuotantolaitos. Se siirtyi vuoden 2018 alusta käyttämään uusiutuvaa lämmitystä.

Skövde on Volvon kansainvälisen tuotantoverkoston ensimmäinen tehdas, joka on yltänyt tähän asemaan. Kyseessä on merkittävä askel kohti yhtiön tavoitetta saavuttaa maailmanlaajuisesti  ilmastoneutraali tuotanto vuoteen 2025 mennessä. Skövde on tällä hetkellä yksi harvoista ilmastoneutraaleista autotehtaista Euroopassa.

– Energiatehokkuuden parantaminen on meillä etusijalla, ja pyrimme käyttämään uusiutuvia energianlähteitä. Skövden tehtaan saavutus on merkittävä tekijä laajemmassa pyrkimyksessämme minimoida ympäristöllinen jalanjälki. Olemme tyytyväisiä voidessamme johtaa autoteollisuutta kohti ilmastoneutraalia tuotantoa, kertoo Volvon tuotanto- ja logistiikkajohtaja Javier Varela.

Volvon ja paikallisen toimittajan välinen uusi sopimus varmistaa, että kaikki Skövden tehtaalle tuotettava lämmitys on lähtöisin jätteenpoltosta, biomassasta ja kierrätetyistä biopolttoaineista. Skövden tehtaan sähkö on – yhtiön muiden eurooppalaisten tehtaiden tapaan – ollut peräisin uusiutuvista lähteistä jo vuodesta 2008 lähtien.

– Tämä on hieno hetki Skövden tehtaalle ja Volvolle. Ympäristöystävällisyys on yksi ydinarvoistamme. Suunnitelmissamme on sähköistää koko uusi Volvo -mallisto vuodesta 2019 alkaen, ja ilmastoneutraali tuotanto vähentää merkittävästi hiilijalanjälkeämme ja tukee kansainvälistä taistelua ilmastonmuutosta vastaan, sanoo yhtiön kestävän kehityksen johtaja Stuart Templar.

Volvo etsii koko ajan innovatiivisia keinoja saavuttaa vuoden 2025 tavoite. Esimerkiksi vuonna 2016 Gentin tehdas Belgiassa otti käyttöön alueellisen lämmitysjärjestelmän, joka vähensi hiilipäästöjä 40 prosenttia, mikä vastasi 15 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa.

– Toimimme aktiivisesti yhdessä energiantoimittajiemme kanssa kaikilla alueilla, jotta saamme tehtaidemme käyttöön uusiutuvaa energiaa, Javier Varela toteaa.

Katso video täältä

17.1.2018

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita:
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvooceanrace.com
www.volvoingolf.com 

Volvo Car Group vuonna 2016 

Tilivuonna 2016 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 153,1 miljoonaa euroa (700,0 miljoonaa euroa vuonna 2015). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 18,9 miljardia euroa (17,2 miljardia euroa). Vuoden 2016 myynti käsitti ennätykselliset 534 332 autoa, mikä merkitsi 6,2 prosentin kasvua vuoteen 2015 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista 

Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2016 yhteensä 534 332 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Se oli osa ruotsalaista Volvo Groupia ennen kuin amerikkalainen Ford Motor Company osti sen vuonna 1999. Geely Holding osti Volvon vuonna 2010. 

Volvolla oli joulukuussa 2016 yli 31 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi). 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Olemme tyytyväisiä voidessamme johtaa autoteollisuutta kohti ilmastoneutraalia tuotantoa
Volvon tuotanto- ja logistiikkajohtaja Javier Varela