Uudistunut Volvo XC90 entistä hienostuneempi

XC90 on maailmalla viime vuonna eniten myyty Volvo. Uudistunut XC90 on muotoilultaan entistä hienostuneempi ja voimanlähdevalikoimaltaan laajempi, nyt uudella edistyksellisellä 3,2 litran kuusisylinterisellä moottorilla. Suosion kasvua odotetaan, myös Suomessa, jossa vuonna 2002 lanseerattua autoa on myyty 1100 kappaletta.

Volvo XC90 saapui SUV-piireihin reilut kolme vuotta sitten useiden innovaatioiden siivittämänä. Mallin edistykselliset ratkaisut nostivat koko segmentin aivan uudelle tasolle. Nyt Volvo on valmis esittelemään uudistetun XC90-ajoneuvon, jonka ensisijaisena tavoitteena on johtavan aseman säilyttäminen. “Etenemme premium-segmentissä ylöspäin. Halusimme tehdä erittäin suositusta XC90:stä entistä halutumman ajoneuvon, joten nostimme mallin ylellistä henkilöautomaista mukavuustasoa yhä korkeammaksi”, kertoo Volvo Carsin pääjohtaja Fredrik Arp. Uuden XC90:n tehtävänä on vahvistaa Volvon asemaa SUV-markkinoilla, jotka ottivat ensimmäisen XC90-sukupolven vastaan runsain suosionosoituksin. “Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja laatineet autoon tarkoituksenmukaisia uudistuksia. Pyrimme parantamaan kilpailukykyämme Atlantin molemmin puolin. Koska meillä oli jo käsissämme voittoisa konsepti, keskityimme enemmän huolelliseen hienosäätöön kuin suuriin muutoksiin. Uusi XC90 tarjoaa hienostuneempia linjoja ja materiaaleja sekä yleisesti paremman ajokokemuksen. Eikä turvallisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä ole tingitty tuumaakaan”, Fredrik Arp toteaa. Jatkuva menestystarina Volvo XC90 on ollut valtaisa myyntimenestys. Alkuperäistä 50 000 ajoneuvon vuosituotantovolyymia jouduttiin nostamaan asteittain, ja vuonna 2005 XC90:n tuotantolukemat lähentelivät Torslandan tehtailla Ruotsissa jo 90 000 kappaletta. Uudistetun Volvo XC90:n tuotanto käynnistyy vuoden 2006 keväällä. USA on edelleen mallin suurin yksittäinen markkina-alue. Maa kattaa kokonaisvolyymista 50 prosenttia. Seuraavilla sijoilla ovat Iso-Britannia, Saksa, Kanada ja Espanja. Uusi edistyksellinen kuusisylinterinen rivimoottori Voimanlähdevalikoimaa on kohennettu asteittain viimeisimmän vuoden aikana. Kompakti V8 (315 hv, 440 Nm) ja hiukkassuodattimella varustettu uusittu viisisylinterinen D5-turbodiesel (185 hv, 400 Nm) saavat seuraa Volvon kehittämästä 3,2 litran kuusisylinterisestä rivimoottorista, joka esiteltiin ensimmäisen kerran uuden Volvo S80 -mallin yhteydessä. Kyseessä on erittäin edistyksellinen moottori, jonka ulkoiset mitat ja polttonesteen kulutus ovat samalla tasolla viisisylinterisen yksikön kanssa. 3,2-litrainen voimanlähde on valmistettu pääasiassa alumiinista, ja sen suurin teho on 238 hevosvoimaa ja vääntömomentti 320 Nm. Kaikki moottoriversiot (viisisylinteristä 2,5 litran turboa lukuun ottamatta) saavat parikseen kuusivaihteisen Geartronic-automaattivaihteiston ja päivitetyn AWD-nelivedon Instant Traction -toiminnolla. “Uusittu XC90-mallimme vetoaa upeiden kuusi- ja kahdeksansylinteristen moottorien kanssa entistä laajempaan amerikkalaiseen asiakaskuntaan. Euroopassa voimme tarjota asiakkaillemme diesel- ja bensiinimoottoreita, joiden suorituskyky ja ympäristöystävällisyys täyttävät paikallisten kuluttajien korkeat odotukset”, kertoo Volvon suurten ajoneuvojen varajohtaja Hans Wikman. Nopeat reaktiot ja korkea suorituskyky Uusi kuusisylinterinen rivimoottori on suunniteltu tarjoamaan nopeita reaktioita ja erinomaista suorituskykyä. Nämä ominaisuudet ovat avaintekijöitä katumaasturimaista ajokokemusta tavoiteltaessa. Voimanlähde on lisäksi erittäin taloudellinen ja kompakti yksikkö, ja se on asennettu moottoritilaan poikittain, mikä takaa korkean turvallisuustason. Edistyksellinen venttiilikoneisto ja muuttuva imujärjestelmä varmistavat hyvän suorituskyvyn ja poikkeuksellisen taloudellisuuden. Venttiilikoneisto käyttää sekä VCT- (muuttuva nokka-akselin ajoitus) että CPS-tekniikkaa (nokka-akselin profiilinvaihto). CPS:n ansiosta imuventtiilit voidaan nostaa kahdelle eri korkeudelle moottorin käyntinopeuden ja kuormituksen perusteella. Matalampi korkeus sopii taloudelliseen ajoon ja korkeampi puolestaan tarjoaa enemmän tehoa. Käytössä on ikään kuin kaksi moottoria yhdessä paketissa. Muuttuva imujärjestelmä (VIS) mahdollistaa imusarjan ominaisuuksien säätämisen ajotilanteen mukaan. Näin moottorista saadaan irti suurin mahdollinen teho koko käyntinopeusalueella. Kompakti koko takaa turvallisuuden Vaikka uuden kuusisylinterisen moottorin iskutilavuus on 3,2 litraa, yksiköstä on saatu valmistettua äärimmäisen kompakti kokonaisuus. Moottori vie vähän tilaa pituussuunnassa, minkä ansiosta on tavallista epätodennäköisempää, että se tunkeutuisi törmäyksessä matkustamoon. Moottorin kompaktit mitat on saavutettu sijoittamalla tietyt komponentit, kuten ohjaustehostimen pumppu ja ilmastointikompressori, moottorin taakse vaihteiston yläpuolella olevaan tilaan. Apulaitteiden vedosta vastaa hammaspyörien välityksellä kampiakselin takaosa (nk. Rear End Ancillary Drive -mekanismi, READ). Suoravetoinen vaihtovirtalaturi on asennettu sylinteriryhmään. Kuusisylinterisen moottorin suhteellisen pitkän kampiakselin värinävaimennin on integroitu sylinteriryhmän sisään. Ainutlaatuiset sulavat linjat Yksi uuden XC90-mallin muotoilullisten muutosten tavoitteista oli luoda autolle entistä nykyaikaisempi ja elegantimpi ulkoasu. Ajoneuvossa on nyt runsaammin kromia sisältävä etusäleikkö ja enemmän koriväriä käyttävät puskurit. Takavalot on muotoiltu uudelleen ja puskurin heijastimet syvennetty kromikehysten sisään. Kaikissa XC90-versioissa on nyt korin väriset sivulistat ja ovenkahvat. Uudet osittain korin värisiksi maalatut pyöräkoteloiden listat voi hankkia autoon lisävarusteena. Sivupeilit ovat osittain korin väriset, ja niihin on asennettu suuntavilkut. XC90 sisältää myös uuden suuntavilkkutoiminnon: katkaisimen nopea työntö vilkuttaa valoa kolme kertaa. XC90:een on tarjolla kaksi uutta koriväriä, Teräksenhopea metalli ja ainutlaatuinen Yönsininen helmiäismetalli. Varustevalikoimista löytyvät mm. uudet 8 x 18 tuuman Camulus-alumiinivanteet. XC90:n kaikissa alumiinivanteissa on keskellä klassinen Volvo-tunnus. Mustien kattotelineiden tilalle voidaan lisävarusteena asentaa alumiiniset telineet. Elegantti ja monipuolinen matkustamo XC90:n sisätiloihin on tehty useita muutoksia, jotka luovat ainutlaatuista tunnelmaa. Saatavana on uusia väriyhdistelmiä ja verhoiluja. Yksi upea vaihtoehto on pehmeänahkainen Sovereign Hide -verhoilu, joka sisältää kontrastiväriset saumat ja rei’itetyllä nahalla verhoillut paneelit. Ulkoasultaan alumiinimaisessa keskikonsolissa on uusi näyttö. Uudet verhoilupaneelit (mm. Sapeli Wood) antavat asiakkaalle paljon valinnanvaraa ja tuovat sisätiloihin lisää eleganssia. Muita valinnaisia varusteita ovat mm. kellotaulusta muotoiluinspiraationsa saanut mittaristo ja integroidulla kompassilla varustettu taustapeili. Päivitetty RTI-järjestelmä ja maailmanluokan audiojärjestelmä RTI-navigointijärjestelmää (tie- ja liikennetietojärjestelmä) on kehitetty edelleen. Uusi kiintolevypohjainen järjestelmä on nopeampi ja helppokäyttöisempi ja tarjoaa aikaisempaa enemmän tietoa. XC90:n edistyksellisin audiojärjestelmä, Premium Sound, sisältää Alpinen digitaalisen D-luokan vahvistimen, Bang & Olufsen Powerhousen ICE Power -tekniikkaa, Dolby Pro Logic II Surround -järjestelmän ja Dynaudion kaiuttimet. High Performance- ja Premium Sound -järjestelmät osaavat toistaa CD-levyjä, joiden musiikki on tallennettu MP3- ja WMA-muodossa (Windows Media Audio). Kaikki audiojärjestelmät on varustettu ylimääräisellä AUX-liitännällä, johon voi kytkeä ulkoisia laitteita. Ainutlaatuisen turvallinen katumaasturi “Yksi Volvo XC90 -mallin kehitystyön tärkeimmistä tavoitteista oli taata poikkeuksellisen korkea turvallisuustaso. Testitulokset osoittavat, että olemme onnistuneet tehtävässämme”, Hans Wikman sanoo. Volvo XC90 on nykyaikainen katumaasturi, joka on rakennettu henkilöauton tapaan. Ajoneuvon keskeisiä ominaisuuksia ovat mm. itsekantava kori, joustavat törmäysvyöhykkeet, matala painopiste ja loukkaantumisriskejä pienentävät erikoisjärjestelmät. “Ennaltaehkäisevä turvallisuus on ollut tärkeässä roolissa uuden Volvo XC90:n luomistyössä. Olemme panostaneet auton erinomaiseen hallittavuuteen”, Hans Wikman toteaa. Aktiiviset Bi-Xenon-ajovalot XC90:een on saatavana aktiiviset Bi-Xenon-ajovalot, jotka seuraavat teiden kaarteita ja takaavat parhaan mahdollisen näkyvyyden pimeillä ja mutkikkailla teillä. Mikroprosessori mittaa ja analysoi eri parametreja ja optimoi sopivan valokuvion. Ajovalot voivat kääntyä 15 astetta kumpaankin suuntaan (yhteensä 30 astetta), ja ne valaisevat kerralla pitkiä osuuksia mutkittelevasta tiestä. Järjestelmä kytkeytyy automaattisesti pois käytöstä päiväsaikaan, mikä säästää energiaa. BLIS pitää kuljettajan ajan tasalla Volvo XC90 on varustettu kuollutta kulmaa tarkkailevalla BLIS-järjestelmällä. BLIS hyödyntää sivupeileihin asennettuja kameroita ja rekisteröi, kun toinen ajoneuvo osuu auton kuolleeseen kulmaan. Peiliin syttyy valo, joka varoittaa kuljettajaa vierellä etenevästä ajoneuvosta ja auttaa häntä toimimaan tilanteessa oikein. Pysäköintikamera – ylimääräinen silmäpari Volvon pysäköintikamera avustaa pysäköimisessä ja kiinnittää kuljettajan huomion auton takana mahdollisesti oleviin esineisiin ja henkilöihin. Kyseessä on edistyksellinen järjestelmä, joka ei ainoastaan välitä kuvaa takana sijaitsevista kohteista vaan näyttää myös suunnitellun ajoreitin peruutettaessa. Laajakulmakameran kuva toistetaan RTI-näytöllä kojetaulun yläpuolella. Kuvassa näkyvät apuviivat osoittavat alueen, johon auto peruutettaessa päätyy. Viivat auttavat kuljettajaa tarvittaessa korjaamaan ohjausliikkeitä. Sen uskotaan olevan toimitusvalmiina asiakkaille vuoden 2006 syksyllä. “Uuteen Volvo XC90:een tekemämme muutokset ovat hienosäädettyjä ratkaisuja, jotka lisäävät ajoneuvon vetovoimaa entisestään. Haluamme tarjota asiantunteville autoilijoille ylivoimaisen premium-elämyksen”, Hans Wikman sanoo. Volvo XC90 Suomessa Uudistuneen Volvo XC90 myynti alkaa Suomessa kesäkuussa 2006. Volvo XC90 –malleja on auton lanseerauksen 2002 jälkeen myyty Suomessa 1100 kappaletta. Mallisto sisältää neljä eri moottorivaihtoehtoa: 2.5T, D5, V8 ja 3.2 sekä neljä eri varustetasoa (Kinetic, Momentum, Summum ja Executive). Volvo XC90 2.5T AWD hinta on 5-paikkaisena alkaen 67 250€ (7-paikkaisena +2500€). Volvo XC90 3.2. AWD esitellään Suomessa syksyllä 2006 ja sen hinta on vahvistamatta. 24.04.2006 Tämän lehdistömateriaalin kuvaukset ja tiedot koskevat Volvo Carsin kansainvälistä mallistoa. Ajoneuvojen tiedot voivat vaihdella maakohtaisesti ja muuttua ilman erillistä ilmoitusta. www.media.volvocars.com www.volvocars.fi

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit