Uusi Volvo C70 - avoauto ja coupé samassa paketissa

Upouusi Volvo C70 on valmis ottamaan paikkansa auringossa. Näyttävä avoauto muuntautuu tarvittaessa myös tyylikkääksi coupé-malliksi.

Ainutlaatuisella sisääntaittuvalla kovakatolla varustettu toisen sukupolven Volvo C70 antaa autoilijoille mahdollisuuden nauttia elämästä ilman kompromisseja. Uusi malli esitellään Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa, ja sen myynti käynnistyy vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla. "Olemme onnistuneet luomaan vetovoimaisen avoauton, joka muuntautuu napin painalluksella elegantiksi coupé-malliksi. Asiakas saa siis käytännössä kaksi autoa yhden hinnalla. Volvo C70:ssä on tilaa neljälle aikuiselle - olipa katto sitten ylhäällä tai alhaalla", kertoo Volvo Carsin pääjohtaja Hans-Olov Olsson. Uuden Volvo C70:n koko ei juuri poikkea edellisestä versiosta, ja malli on aidosti nelipaikkainen. Eteenpäin työntyvä keulaosa antaa autolle vahvan yleisilmeen. "Halusimme, että ajoneuvolla olisi harmoniset linjat katon asennosta riippumatta. Tämän tavoitteen saavuttaminen ei ollut yksinkertaista. Päätimme keskittyä aluksi coupé-muotoiluun. Kun se oli valmis, teimme kokonaisuuteen tarvittavat muutokset ja loimme linjojen pohjalta avoauton. Menetelmä osoittautui erittäin toimivaksi", kertoo uuden Volvo C70:n suunnittelujohtaja Fedde Talsma. Ainutlaatuisia turvallisuusratkaisuja Uusi Volvo C70 on suunniteltu nostamaan avoautojen turvallisuusstandardit uudelle tasolle. Mallissa on edistyksellinen korirakenne ja useita ennaltaehkäiseviä ja suojaavia turvaratkaisuja, jotka kohottavat uutuuden kerralla avoautojen eliittiin. Kiinteän katon puuttumista on kompensoitu hienostuneella tekniikalla. Yksi erinomainen esimerkki Volvo C70:n innovatiivisuudesta on oviin asennettu IC-turvaverhojärjestelmä. Koska turvaverhoja ei voinut sijoittaa muiden Volvo-mallien tapaan auton kattoon, ne päätettiin siirtää oviin. Volvon turvallisuusinsinöörit ovat säätäneet ylöspäin laukeavat IC-turvaverhot erityisen jäykiksi, jotta ne pysyvät onnettomuustilanteissa tukevasti pystyasennossa ja suojaavat päätä tehokkaasti. Verhot tyhjenevät hitaasti, mikä parantaa turvallisuutta mahdollisissa ympäriajoissa. C70:n IC-turvaverhot ovat ainutkertainen innovaatio koko autoteollisuudessa. Esimerkillistä vääntöjäykkyyttä Uuden Volvo C70:n huolellisesti kehitetty korirakenne noudattaa Volvon korkeita turvallisuusstandardeja ja tarjoaa edelliseen C70-malliin verrattuna kaksi kertaa suurempaa vääntöjäykkyyttä. Kun auton katto on ylhäällä, vääntöjäykkyys kasvaa vielä ylimääräiset 10–15 prosenttia. "Vääntöjäykkä kori vaikuttaa merkittävästi auton ajo-ominaisuuksiin. Se tekee ajoneuvosta vakaan ja dynaamisen. Tällaisia autoja on yksinkertaisesti hauska ajaa", toteaa C70:n projektijohtaja Patrik Widerstrand. Uuden Volvo C70:n voimanlähteinä toimivat edistykselliset viisisylinteriset rivimoottorit. Moottorimalliston kärkinimi on turboahdettu 2,5-litrainen T5 (220 hv /162 kW ja 320 Nm). Saatavana on lisäksi kaksi vapaasti hengittävää 2,4 litran moottoria, jotka kehittävät tehoa 170 hv (125 kW) ja 140 hv (103 kW). Vuonna 2006 markkinoille on tulossa 2,4-litrainen viisisylinterinen dieselmoottori (180 hv/132 kW). Yhteistyökumppanina Pininfarina Uuden Volvo C70:n kehitystyö ja valmistus tapahtuu yhteistyössä tunnetun italialaisen Pininfarina-yhtiön kanssa. Malli rakennetaan edeltäjänsä tapaan Uddevallassa, Ruotsissa. "Pininfarina on erinomainen yhteistyökumppani, jolla on paljon kokemusta avoautojen kehittämisestä ja valmistuksesta", Hans-Olov Olsson kertoo. Ensimmäisen sukupolven C70-avoauton parhaat hetket ajoittuivat vuodelle 2004, jonka aikana mallia myytiin yli 8 000 kappaletta. "Uusi C70 on yksi ensimmäisistä premium-segmentin avoautoista, joissa on kovan katon lisäksi tilat neljälle aikuiselle. Uskomme, että tämä yhdistelmä on erittäin haluttu. Odotamme myyntilukujen yli kaksinkertaistuvan ensimmäisen sukupolven C70-malliin verrattuna", Hans-Olov Olsson toteaa. 15.7.2005 www.media.volvocars.com www.volvocars.fi

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit