Uusi Volvo XC60 toimi kamerana Pulitzer-palkitun valokuvaajan käsissä

Report this content

Turvallisuudestaan tunnettu premium-autonvalmistaja Volvo on aloittanut yhteistyön kolme kertaa Pulitzer-palkinnon voittaneen valokuvaajan ja taiteilijan Barbara Davidsonin kanssa. Davidson käyttää uuden Volvo XC60:n turvallisuuskameroita luodakseen aivan erityisiä valokuvia.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun autoa käytetään valokuvauskamerana. Davidsonin noin 30 valokuvan kokoelma on kuvattu XC60:n turvallisuuskameroiden linssien läpi, ja se kuvastaa elämää Tanskan pääkaupungin, Kööpenhaminan, kaduilla täysin tuoreesta näkökulmasta.

Davidsonin valokuvat olivat ensimmäisenä esillä Canvas Studiosin galleriassa Lontoossa tällä viikolla, ja näyttely matkaa muihin maihin vuoden 2017 aikana.

– Kokoelmalla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin se on otos eurooppalaisesta kaupunkielämästä kaikessa komeudessaan. Toiseksi se korostaa niitä monimutkaisia ympäristöjä, joissa elämme. Kameroiden ja muiden anturien ansiosta uuden Volvo XC60:n kaltaiset autot tekevät modernista kaupunkielämästä turvallisempaa jalankulkijoille ja muille tielläliikkujille. Tässä projektissa yhdistämme taiteen ja turvallisuuden, jotta ihmiset näkevät kehittyneen tekniikan tarjoamat edut, Davidson kertoo.

Davidson on voittanut usean Pulitzer-palkinnon lisäksi Emmy-palkinnon, ja hän on Los Angeles Times -sanomalehden entinen valokuvaaja. Hän halusi työskennellä yhdessä Volvon kanssa omien kokemustensa pohjalta.

– Minulla on hyvin henkilökohtainen yhteys Volvoon. Kun olin teini-ikäinen, jouduin erittäin vakavaan onnettomuuteen, jossa auto pyörähti ympäri. Normaaleissa olosuhteissa onnettomuus olisi todennäköisesti johtanut kuolemaan, mutta minulle kerrottiin myöhemmin, että jäin eloon, koska olin matkustanut Volvossa, Barbara Davidson kertoo.

Vuosittain liikenneonnettomuuksissa menehtyy yli 1,2 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Volvon lähestymistapa tieturvallisuuteen keskittyy tosielämän tilanteisiin, joita yritys on tutkinut tarkasti vuodesta 1970 lähtien liikenneonnettomuustutkimusryhmänsä kautta. Vertaansa vailla oleva kokoelma tosielämän tietoja antaa Volvon turvallisuusinsinööreille monipuoliset eväät työskennellä järjestelmällisesti henkeä uhkaavien onnettomuuksien vähentämiseksi.

Vuonna 2008 ruotsalaismerkki julkaisi vakiona ensimmäisen automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän, City Safetyn, alkuperäisessä XC60-mallissa. Se on vähentänyt yhteentörmäyksiä jopa 45 prosentilla pelkästään Ruotsissa.

– Lähestymme turvallisuutta realistisesti ja käytännöllisesti. Tavoitteenamme on, että lopulta kukaan ei menehdy tai loukkaannu vakavasti uudessa Volvo -autossa. Kutsumme hankettamme nimellä Vision 2020, sanoo Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Malin Ekholm.

Volvon uusi XC60-malli julkaistiin kolmen uuden turvallisuusominaisuuden kera, jotka avustavat kuljettajaa tarjoamalla ohjaustukea. Mullistavaan City Safety -järjestelmään on lisätty ohjausavustin. Uusi vastaantulevien ajoneuvojen väistötoiminto käyttää ohjausavustinta ehkäistäkseen nokkakolareita, ja Volvon kuollutta kulmaa tarkkaileva BLIS-järjestelmä hyödyntää ohjausavustinta riskialttiissa kaistanvaihtotilanteessa. Uusi XC60 on yksi markkinoiden turvallisimmista SUV-malleista.

Katso video näyttelystä täältä

Huomautus: Barbara Davidson on entinen Los Angeles Timesin valokuvaaja. Sitä ennen hän työskenteli The Dallas Morning Newsin ja The Washington Timesin palveluksessa sekä The Recordissa Ontariossa, Kanadassa. 

6.7..2017

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutisia kuvia, videoita:
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvooceanrace.com
www.volvoingolf.com 

Volvo Car Group vuonna 2016 

Tilivuonna 2016 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 153,1 miljoonaa euroa (700,0 miljoonaa euroa vuonna 2015). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 18,9 miljardia euroa (17,2 miljardia euroa). Vuoden 2016 myynti käsitti ennätykselliset 534 332 autoa, mikä merkitsi 6,2 prosentin kasvua vuoteen 2015 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista 

Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2016 yhteensä 534 332 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Se oli osa ruotsalaista Volvo Groupia ennen kuin amerikkalainen Ford Motor Company osti sen vuonna 1999. Geely Holding osti Volvon vuonna 2010. 

Volvolla oli joulukuussa 2016 yli 31 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi). 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kameroiden ja muiden anturien ansiosta uuden Volvo XC60:n kaltaiset autot tekevät modernista kaupunkielämästä turvallisempaa jalankulkijoille ja muille tielläliikkujille. Tässä projektissa yhdistämme taiteen ja turvallisuuden
Barbara Davidson