Volvo Car Finland ja Volvo Life Paint parantavat pyöräilyn turvallisuutta

Volvo Car Finland tuo jälleenmyyjiensä kautta tarjolle innovaativisen Volvo Life Paint -tuotteen, jonka tarkoitus on parantaa pyöräilijöiden näkyvyyttä ja turvallisuutta kaduilla ja teillä. Suihkutettava heijastava maali on suunniteltu niin, että se reagoi autojen valoihin ja auttaa kuljettajia näkemään tiellä liikkuvat pyöräilijät pimeään aikaan.

Life Paint on Volvo Car Groupin ja ruotsalaisen valmistajan Albedo100:n yhteisprojekti. Kyseessä on heijastava maali joka on näkymätön päiväsaikaan, mutta joka pimeässä heijastaa valoa valolähteen suuntaan, valaisten kirkkaasti esineet, joihin maalia on suihkutettu.

Life Paint on läpinäkyvä ja se voidaan pestä pois. Sitä voidaan suihkuttaa vaatteisiin, kenkiin, kypäriin ja reppuihin. Tarkoituksena on tehdä näkymättömästä näkyvä pimeään aikaan.

Volvon aloite on tarkoitettu parantamaan pyöräilijöiden turvallisuutta. Turvallisuusajattelussaan Volvo on tehnyt pitkään työtä parantakseen myös autojen ulkopuolella liikkuvien turvallisuutta. Kaikkiin Volvo - malleihin on nyt saatavissa Intellisafe -turvallisuusjärjestelmät. Niihin kuuluu mm. tutkan ja kameran avulla toimiva autojen , jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden havaitsemistoiminto automaattijarrutuksella. Kesällä ensiesitellyssä uudessa XC90-mallissa järjestelmä toimii myös pimeällä. Kaikki nämä ovat osa Volvon Visio 2020 – ajattelua, jonka mukaan kenenkään ei tulisi kuolla tai loukkaantua vakavasti uudessa Volvo -autossa vuoden 2020 jälkeen.

- Volvo on johtaja autojen turvallisuusteknologian kehittelyssä ja olemme ylpeitä, kun turvallisuustyömme auttaa myös muita kun Volvo -autoja ajavia. Kun pyöräilijät näkyvät entistä paremmin ja kun kehitämme autojamme entistä turvallisemmiksi kaikkien tiellä liikkuvien turvallisuus paranee, sanoo Kari Joronen, itse aktiivisesti pyöräilyä harrastava Volvo Car Finlandin markkinointipäällikkö.

Volvo Life Paint on heijastava suihkutettava maali. Näkymätön päivävalossa, hämmästyttävän kirkkaasti heijastava pimeässä. Se on suunniteltu reagoimaan autojen valoon, jolloin maali heijastuu valolähteen suuntaan. Life Paint voidaan pestä pois, eikä se vaikuta suihkutetun pinnan väriin. Vaikutus kestää noin viikon suihkutuksen jälkeen, riippuen pinnasta ja kuinka paljon maalia suihkutetaan. Life Paint on saatavilla Volvo jälleenmyyjiltä hintaan 19,50.

25.8.2015

Lisätietoja: Volvo Car Finland Oy Ab

Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325

Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com

www.volvocars.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kun pyöräilijät näkyvät entistä paremmin ja kun kehitämme autojamme entistä turvallisemmiksi kaikkien tiellä liikkuvien turvallisuus paranee
Kari Joronen, Volvo Car Finlandin markkinointipäällikkö