Volvo Carsin tavoitteena 50 prosentin osuus sähköautoille vuoteen 2025 mennessä

Report this content

Premium-autonvalmistaja Volvo ilmoitti tänään, että se tavoittelee sähköautoilleen 50 prosentin osuutta yhtiön kokonaismyynnistä vuoteen 2025 mennessä.

Ilmoitus on jatkoa Volvon vuonna 2017 tekemälle ilmoitukselle, jonka mukaan yhtiön kaikki uudet mallit vuodesta 2019 lähtien ovat saatavilla joko kevythybridi-, plug-in -hybridi- tai sähköversioina.

Tämä tavoite asettaa yhtiön merkittäväksi tekijäksi Kiinassa, joka on maailman johtava sähköistettyjen autojen markkina-alue.

Kiinan hallituksen suunnitelmissa on, että uuden energian ajoneuvot kattaisivat yli 20 prosenttia maan vuosittaisesta automyynnistä vuoteen 2025 mennessä. Tämä vastaa hallituksen ennusteiden mukaan yli seitsemää miljoonaa autoa.

– Sitouduimme viime vuonna sähköistämiseen ja aloitimme valmistautumisen polttomoottorien jälkeiseen aikakauteen. Tänään vahvistamme ja laajennamme tätä sitoutumista maailman johtavalla sähköistettyjen autojen markkina-alueella. Kiinan sähköinen tulevaisuus on samalla Volvon sähköinen tulevaisuus, kertoo Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.

Volvo valmistaa tällä hetkellä Kiinassa S90- ja S90L T8 Twin Engine -malleja. Tällä viikolla maassa aloitetaan myös XC60 T8 Twin Engine -mallin tuotanto, mikä tarkoittaa, että pian Volvon kaikilla Kiinan tehtailla – Luqiaossa, Chengdussa ja Daqingissa – valmistetaan joko plug-in -hybridi- tai akkusähköautoja.

Volvo näyttää tänään Pekingin autonäyttelyssä asemaansa alan johtavana tekijänä sähköistämisen saralla: sen kaikki esillä olevat autot ovat plug-in -hybridejä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Volvo esittelee autonäyttelyssä ainoastaan plug-in -hybridimalleja.

Volvo esittelee osastollaan myös ensimmäistä kertaa yhdessä kolme maailmanlaajuisesti saatavilla olevaa SUV-malliaan, eli XC90:n, XC60:n ja uuden XC40:n. Pekingissä saa ensi-iltansa lisäksi uuden XC40:n T5-plug-in -hybridiversio.

Uusi XC40 valittiin hiljattain Vuoden Autoksi Euroopassa 2018, ja se on kerännyt jo yli 60 000 tilausta vuoden 2017 lopulla tapahtuneen esittelynsä jälkeen, vaikka Volvo ei ole vielä avannut tilauskirjojaan esimerkiksi Kiinassa.

XC40-mallin varhainen menestys tukee Volvon odotuksia vahvasta kysynnästä Kiinassa. Näitä odotuksia tukevat myös segmentin kasvuennusteet seuraavalta viideltä vuodelta, keskiluokan väestönkasvu sekä Kiinan BKT-näkymät.

Kiina on Volvon suurin yksittäinen markkina-alue, jossa autonvalmistajan myynti kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 23,3 prosenttia. Volvon maailmanlaajuinen myynti kasvoi samalla ajanjaksolla 14 prosenttia. Volvon autojen myynti ylitti Kiinassa viime vuonna ensimmäistä kertaa 100 000 kappaleen rajan.

Uuden XC40:n lanseeraus ja Volvon syvempi sitoutuminen sähköistämiseen asettavat yhtiön hyvään asemaan sen tavoitellessa lisäkasvua maailman suurimmalla automarkkinalla.

25.4.2018

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita:
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvooceanrace.com

Volvo Car Group vuonna 2017

Tilivuonna 2017 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 421,6 miljoonaa euroa (1 113,5 miljoonaa euroa vuonna 2016). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 21,3 miljardia euroa (18,3 miljardia euroa). Vuoden 2017 myynti käsitti ennätykselliset 571 577 autoa, mikä merkitsi 7,0 prosentin kasvua vuoteen 2016 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2017 yhteensä 571 577 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Se oli osa ruotsalaista Volvo Groupia ennen kuin amerikkalainen Ford Motor Company osti sen vuonna 1999. Geely Holding osti Volvon vuonna 2010.

Volvolla oli vuonna 2017 keskimäärin noin 38 000 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Tänään vahvistamme ja laajennamme sitoutumista maailman johtavalla sähköistettyjen autojen markkina-alueella. Kiinan sähköinen tulevaisuus on samalla Volvon sähköinen tulevaisuus
Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson