Volvon uusi designjohtaja Steve Mattin: "Auto on pyörillä kulkeva taideteos."

Kahdeksantoista vuotta Mercedes-Benzin palveluksessa toimineen Steve Mattinin kädenjälki näkyy jatkossa Volvon uutuusmalleissa. Autoihin ja muotoiluun intohimoisesti suhtautuva Mattin aloitti työt Volvon designjohtajana toukokuussa.

Steve Mattin ei halua liiaksi korostaa uutta johtavaa rooliaan Volvolla. Hän huomauttaa, että auton suunnittelu on aina tiimityötä, jossa jokaisella ryhmän jäsenellä on oma tärkeä tehtävänsä. Mattin pitää kuitenkin itseään tietynlaisena perfektionistina, joka valvoo luomisprosessin kaikkia vaiheita ensimmäisistä luonnoksista lopputuotteen valmistumiseen. Steve Mattin ei ole aikaisemmin työskennellyt Volvon palveluksessa. Hän uskoo, että hänen tuoreista näkemyksistään on työnantajalle paljon hyötyä. "Aikaisemmat kansainväliset kokemukseni suuren ja arvostetun automerkin palkkalistoilla auttavat minua luomaan tulevaisuudessa entistä parempia ajoneuvoja," Mattin toteaa. Volvo osa Mattin persoonaa Coventryn yliopistossa teollisuussuunnittelun tutkinnon suorittanut Steve tunnustaa, ettei uuteen haasteeseen tarttuminen ollut mikään helppo ratkaisu, sillä hän oli työskennellyt Mercedes-Benzillä jo vuodesta 1987 lähtien. Stuttgartista oli nopeasti tullut englantilaisen suunnittelijataiturin varsinainen koti, sillä kaikki hänen ystävänsä ja kollegansa asuivat Saksassa. Mutta välittömästi Volvo Carsin tarjouksen hyväksyttyään Steve alkoi nähdä liikenteessä saksalaismerkkien sijaan poikkeuksellisen paljon Volvo-ajoneuvoja. "Ne alkoivat seurata minua kaikkialle. Vapaat parkkipaikatkin olivat aina Volvojen vieressä! Itselleni läheisistä automerkeistä tulee nopeasti osa persoonaani," Mattin toteaa. XC90-mallin ratissa Steve Mattin matkusti ennen uuden työnsä aloittamista kolmeksi viikoksi Uuteen-Seelantiin, jossa hän tutustui upeisiin maisemiin XC90-mallin ratissa. "Se oli hieno tilaisuus tutustua Volvoon ja yhtiön tuotteisiin," Mattin iloitsee. Hän pystyi nauttimaan matkan aikana suosikkiharrastuksistaan matkustuksesta, autoilusta ja valokuvauksesta. Mattin ajoi Uudessa-Seelannissa yhteensä 8 000 kilometriä ja otti kamerallaan noin 3 000 valokuvaa. Autoystävä jo nuorena Steve Mattinin ura moottoriajoneuvojen suunnittelijana alkoi jo 15-vuotiaana, kun hän osallistui ystävänsä kanssa BP:n järjestämään suunnittelukilpailuun ja voitti pääpalkinnon. Kolme vuotta myöhemmin Mattin aloitti nelivuotiset teollisuussuunnittelun opinnot. Hän valitsi erikoisalakseen autosuunnittelun ja suoritti puolen vuoden mittaisen käytännön harjoittelujakson Mercedes-Benzillä. Steve aikoi kurssien päätyttyä pyrkiä opiskelemaan Lontoon Royal College of Art -korkeakouluun, mutta työpaikkaa tarjonnut Mercedeksen edustaja muutti suunnitelmat kertaheitolla. "Pakkasin koko omaisuuteni autoon ja lähdin Saksaan. Maa poikkesi Englannista todella paljon, mutta se oli erittäin hyvä opinahjo. Kuvittelin aluksi viihtyväni Saksassa parisen vuotta". Vuoden muotoilija Kymmenen vuotta myöhemmin brittiläinen Autocar-lehti nimesi Steve Mattinin vuoden muotoilijaksi. Mattin vastasi Mercedes-Benz-uransa aikana useiden eri mallien ulkoisesta muotoilusta (esimerkiksi A-sarja, S-sarja, SL ja C-sarjan sporttinen coupé). Hän kantoi lisäksi yleisvastuun M-sarjan ja Grand Sports Tourerin konsepti- ja tuotantoversion (R-sarja) suunnittelusta. Viimeksi mainittu malli esiteltiin autonäyttelyssä New Yorkissa muutama kuukausi sitten. Mattinista on todella upeaa nähdä omia luomuksiaan tien päällä. "Auto on jatkuvasti liikkeessä, ja se voi esiintyä useissa eri ympäristöissä. Voin nähdä suunnittelemiani autoja - ja samalla osan persoonastani - eri puolilla maailmaa." Riippumattomuus ja ainutkertaisuus Autoteollisuus reagoi erittäin herkästi alati muuttuviin trendeihin, mutta suunnittelijoiden on silti pystyttävä käyttämään luovuuttaan harkiten. Mattinin täytyy kollegoineen visioida mielessään, miten houkuttelevalta työn alla oleva ajoneuvo näyttää vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. "En halua seurata trendejä vaan pyrin mieluummin luomaan niitä", Mattin sanoo. Mitäänsanomaton lopputulos on hänen mielestään lähes katastrofi, joten Volvollekin on tärkeää säilyttää merkille ominainen riippumattomuus ja ainutkertaisuus myös tulevaisuudessa. Mattin on tietoinen suunnittelijan vastuusta ergonomia-, turvallisuus- ja ympäristökysymyksissä. Hän uskoo lisäksi, että tyylikäs muotoilu on automerkin ydinarvojen korostamisen kannalta välttämätöntä. "Hyvä muotoilu kestää aikaa ja näyttää tuoreelta vielä vuosienkin kuluttua. Tyylikäs suunnittelu ja korkea laatu kulkevat käsi kädessä." Muotoilu intohimona Steve Mattin varttui pienessä Woottonin kylässä Englannissa. Hän on aina pitänyt piirtämisestä ja haaveili lapsena arkkitehdin ammatista. Hänen isänsä oli sähköinsinööri ja todella innostunut autoista, joten Steven perhe pääsi vierailemaan joka vuosi Englannin suurimmassa autonäyttelyssä. "Se oli aina koko vuoden kohokohta. En kahdeksanvuotiaasta lähtien ole ajatellut juuri mitään muuta kuin autoja." Mattinin mukaan inspiraation lähteeksi kelpaa lähes mikä tahansa kohde rakennuksista huonekaluihin ja kulutustuotteisiin. Tärkeintä on pitää silmät auki ja tarkkailla aktiivisesti ympäristöä. Pienikin yksityiskohta voi jäädä kytemään ajatuksiin ja osoittautua myöhemmin erittäin hyödylliseksi. "Muotoilu on intohimoni, eikä sitä voi nappia painamalla sulkea pois mielestäni. Näissä tehtävissä ei todellakaan tule noudatettua virka-aikoja," Steve Mattin naurahtaa. 1.7.2005 www.media.volvocars.com

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit