• news.cision.com/
  • VTT Info/
  • Huomaamaton teknologia tukee ikäihmisten toimintakykyä kotona - eettinen suunnittelu edistämään teknologiaa

Huomaamaton teknologia tukee ikäihmisten toimintakykyä kotona - eettinen suunnittelu edistämään teknologiaa

Report this content

Ikäihmisten osuus väestöstä kasvaa jatkuvasti, ja tarvitaan uudentyyppisiä palveluita. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Miina Sillanpään Säätiön tutkimuksessa yhdessä suomalaisten yritysten kanssa etsittiin ikäteknologiasta vastauksia itsenäiseen ja hyvään elämään kotona. Suunnittelussa, ratkaisuissa ja liiketoiminnassa painottuvat eettiset seikat.

Ymmärrys ja tieto ikäihmisten arjesta ja toimintakyvystä ovat välttämättömiä, kun suunnitellaan ja toteutetaan ikäteknologiaa. Tämä luo perustan teknologian kehitystyöhön ja palvelujen määrittelylle.

VTT:n ja Miina Sillanpään Säätiön julkaisussa ”Anni ja Onni - Huomaamaton teknologia arjen apuna” on selvitetty, miten ikäihmisen kotiin sijoitettavan teknologian avulla voidaan havaita muutoksia hänen toimintakyvyssään. Jos päivittäisessä elämässä tapahtuvat muutokset tunnistetaan luotettavasti ja riittävän ajoissa, voidaan tarpeelliset tukitoimet käynnistää oikea-aikaisesti. ”Lähtökohtana on positiivinen näkökulma. Ikäihmisen päivittäisen toimintakyvyn ja itsemääräämisoikeuden tukeminen eettisesti kestävän teknologian avulla, ja siten merkityksellinen elämä itsenäisesti kotona asuen”, kertoo Miina Sillanpään Säätiön kehittämispäällikkö Helena Launiainen, joka on julkaisun toinen toimittaja.

Avunsaamisen ja yksityisyyden ristiriita: Tuki vai tunkeilu?

Suuri osa ikäihmisistä haluaa asua ja asuukin omassa kodissaan elämänsä loppuun saakka. Tämä on yhä paremmin mahdollista uusien tieto- ja viestintäteknologioiden ympärille kehitettävien palvelujen avulla. Seuranta- ja mittausteknologiaa hyödyntäen kehitetään ratkaisuja, jotka tarkkailevat huomaamattomasti ja luontevasti ikäihmisen arkiselviytymistä tutussa kotiympäristössä kaikkina vuorokauden aikoina.

Vastuullisuus ja eettisyys on nostettava oleelliseksi osaksi suunnittelua ja päätöksentekoa. Osaamista on jaettava ja kehitettävä yhdessä ikäihmisten kanssa heidän hyvää elämäänsä edistäen. Ikääntyvien teknologiapalvelujen kehitystyön eettinen tarkastelu tulee sisällyttää osaksi laajempaa tietoyhteiskunnan kehittämiseen liittyvää keskustelua. Tämä edellyttää monialaista osaamista, joka mahdollistaa käyttäjiä palvelevan teknologian kehittämisen, ja samalla edistetään alan liiketoiminnan kehitystä ja tulosta.

”Teknologiaan liittyviä eettisiä kysymyksiä ei tule pohtia ainoastaan negaatioiden, kuten yksityisyyden suojan tai itsemääräämisoikeuden menettämisen kautta. Oleellista on tarkastella ja ottaa osaksi suunnittelua, millä tavalla teknologia voi olla mahdollistamassa itsenäistä ja hyvää elämää, painottaa VTT:n johtava tutkija Jaana Leikas, julkaisun toimittaja.

Eettisesti kestävä ikäteknologia kunnioittaa ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta. Se perustuu oikeudenmukaisuuteen, hyvän tekemiseen ja ehdottomaan vahingon välttämiseen. Nämä eettiset periaatteet toteutuvat vain, kun kehitystyön lähtökohtina ovat ikäihmisen hyvä elämä sekä palvelujen käyttäjien ja sidosryhmien äänen kuuleminen.  

BeWell Happy -yhteistyöprojektissa selvitettiin huomaamattoman anturiteknologian tuomia mahdollisuuksia ja lisäarvoa ikäihmisen toimintakyvyn seuraamisessa. Hankkeen toteuttivat yritysorganisaationa Benete Oy, BLC Protie Oy, Capitis Control Oy ja Mediconsult Oy, tutkimuslaitoksina Jyväskylän yliopisto ja VTT Oy sekä yleishyödyllisenä toimijana Miina Sillanpään Säätiö, ja sitä rahoittivat osallistuvat organisaatiot ja Tekes. Projektin tulosten pohjalta valmisteltavassa kehityshankkeessa jatketaan mallin kehittämistä.

Anni ja Onni - Huomaamaton teknologia arjen apuna -julkaisun ovat toimittaneet Jaana Leikas ja Helena Launiainen. Kirja on suunnattu ikäihmisille, omaisille, hoitoalan henkilöstölle, teknologian keittäjille ja päättäjille.

Julkaisu sähköisesti: https://issuu.com/vttfinland/docs/anni_ja_onni_sisus_press?e=5313536/36647375 (issuu versio)

Mediamateriaali: Julkaisun kuva 2, Annin ja Onnin kodin varustaminen liike- ja ovitunnistimilla

Lisätietoja asiasta ja BeWell Happy -projektista:

Miina Sillanpään Säätiö
Helena Launiainen, kehittämispäällikkö
040 9523 239,
helena.launiainen@miinasillanpaa.fi
 
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Jaana Leikas, johtava tutkija
040 7500 211, jaana.leikas@vtt.fi 
http://www.vtt.fi/palvelut/terveys-ja-hyvinvointi 

Lisätietoja Miina Sillanpään Säätiöstä:
Eija Sorvari, säätiönjohtaja
040 5205485, eija.sorvari@miinasillanpaa.fi 
www.miinasillanpaa.fi 

Miina Sillanpään Säätiö on yleishyödyllinen kuntoutuksen sekä vanhusalan toimija ja kehittäjä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnassamme ennakoimme toimintaympäristömme muutoksia ja vaikutamme edelläkävijänä yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Käyttäjälähtöisyys ja monialaiset yhteistyöverkostot edistävät uudenlaisten toimintamallien ja ratkaisuiden kehittämistä myös teknologian avulla. Toiminta-ajatuksenamme on olla merkityksellisen elämän mahdollistaja. Lisätietoa: miinasillanpaa.fi sekä Facebook ja @MSillanpaan_sr

Lisätietoja VTT:stä:
Olli Ernvall, viestintäjohtaja
040 840 0288,
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi 

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen. VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Facebook, LinkedIn, YouTube ja Twitter @VTTFinland.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia