Joustavia elektroniikkatuotteita rullalta rullalle -ylivalutekniikalla

VTT on toteuttanut ensi kertaa joustavaa elektroniikkaa sisältävän ledikalvon kaikki valmistusvaiheet rullalta rullalle -tekniikalla. Demolla halutaan osoittaa, että tekniikalla voidaan valmistaa esimerkiksi painettua elektroniikkaa sisältäviä taipuisia ledinäyttöjä erittäin kustannustehokkaasti.

Nykyisin kaikki älykkyys esimerkiksi rannetietokoneissa on jäykällä alustalla kellotaulun alla. Rullalta rullalle -tekniikan avulla elektroniikkaa voidaan painaa muovi- tai elastomeerikalvolle, jonka etuja ovat ohuus, keveys, venyvyys ja läpinäkyvyys. Ledien ladonnan jälkeen painettu elektroniikkakalvo voidaan edelleen ylivalaa termoplastiseen muoviin tai termoelastiin ruiskuvaluprosessissa.


”Toteutimme rannekedemon kaikki painettavien hybridisysteemien keskeiset valmistusvaiheet - johtimien painamisen, ledien ladonnan ja ylivalun - rullalta rullalle -tekniikalla. Näin voidaan valmistaa massatuotannossa pienikokoista ja helppokäyttöistä taipuisaa elektroniikkaa kustannustehokkaasti ”, sanoo erikoistutkija Sami Ihme.

Käytännössä painetun elektroniikkakalvon rullalta rullalle -ylivalu etenee niin, että ledikalvo syötetään rullasyöttölaitteella muottiin, jossa ylivalu tapahtuu. Normaalisti tällä tavoin tehdään muoviin koristeita monissa kulutustuotteissa. Nyt grafiikan sijasta muottiin syötetään monipuolisia sähköisiä ja optisia toiminnallisuuksia sisältävää elektroniikkaa.

Yritykset mukaan luomaan uusia tuotteita

”Tulokset ovat olleet lupaavia. Ensimmäisessä 186 ledin ylivalun testiajossa saavutettiin sataprosenttinen saanto”, kertoo Ihme.

VTT hakee nyt tuoteyrityksiä kokeilemaan tätä uutta teknologiaa ja tekemään sen avulla uudenlaisia tuotekonsepteja markkinoille.

Demo esitellään kansainvälisillä painetun elektroniikan LOPE-C-messuilla 29. - 30.3. Münchenissä Saksassa.

http://www.lopec.com/

Lisätietoja:

VTT
Sami Ihme, erikoistutkija
Puh. 040 756 3724
sami.ihme@vtt.fi

Antti Kemppainen, asiakaspäällikkö
Puh. 040 820 5076
antti.kemppainen@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Milka Lahnalammi-Vesivalo
Viestintäpäällikkö
puh. 040 545 7828
milka.lahnalammi-vesivalo@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube, Instagram ja Periscope.

Avainsanat:

Yrityksestä

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen.

Tilaa