Joustavia liikkumispalveluja Suomeen ja Eurooppaan yhden luukun periaatteella

Teknologian tutkimuskeskus VTT koordinoi yhteiseurooppalaista MaaS-hanketta (Mobility as a Service), jossa luodaan edellytyksiä käyttäjälähtöisille ja ekologisille liikkumisen palveluille teknologiaa ja eri liikennemuotoja hyödyntäen. Tavoitteena on järjestää kuluttajalle yhden luukun periaatteella saumattomasti eri kulkumuotoja sisältäviä liikkumispalveluja tehokkaasti ja käyttäjäystävällisesti.

Kaksivuotisessa MAASiFiE (Mobility As A Service For Linking Europe) -projektissa selvitetään liikkumisen palveluiden lisäksi mahdollisuuksia yhdistää henkilö- ja tavaraliikennettä etenkin kaupunkijakelussa ja haja-asutusalueilla.

MaaS-palveluissa käyttäjä voisi esimerkiksi ostaa yhdistettyjä kauko- ja lähiliikenteen matkoja samalle lipulle yhdellä maksulla. Palveluun voisi myös sisältyä perinteisen joukkoliikenteen ohella vuokra-autoja ja yhteiskäyttöön tarkoitettuja autoja.

Tulevaisuudessa MaaS-operaattorit hoitaisivat mm. matkaketjun rakentamisen ja rahaliikenteen eri toimijoiden kesken. Lisäksi eri kulkumuotojen välillä toimivat reittioppaat tukisivat Maas-palveluita. Mobiililaitteiden käyttöä hyödynnettäisiin laajasti, myös maksamiseen.

Yrityksille, kuten liikenne- ja ICT-operaattoreille, muutokset näkyvät lähinnä uusien yhteistyö- ja liiketoimintamallien kautta. Hankkeessa korostuvat myös liikenneviranomaisten rooli, erilaiset toimintaympäristöt ja eri osapuolten roolit sekä lainsäädäntö MaaS-palveluiden toteuttamiseksi.

Liikkumispalvelujen odotetaan kasvattavan joukkoliikenteen, yhteiskäyttöautojen ja kimppakyytien käyttöä sekä järkeistävän henkilöliikenne- ja tavarakuljetuksia. Tämä puolestaan vähentäisi liikennemääriä, päästöjä ja ruuhkia.

Hanketta rahoittaa eurooppalainen liikennealan järjestö CEDR (Conference of European Directors of Roads), ja sen jäsenmaista Suomi, Saksa, Norja, Hollanti, Ruotsi, Iso-Britannia ja Itävalta. Konsortion muut osapuolet ovat Chalmers tekniska högskolan Ruotsista ja AustriaTech Itävallasta. Projektia ohjaavat Liikennevirasto sekä Trafikverket Ruotsista. 

Lisätietoja:

VTT
Jenni Eckhardt, erikoistutkija
Puh. 040 750 5615
jenni.eckhardt@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.

Avainsanat:

Yrityksestä

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen.

Tilaa