Kasvua ei synny ilman rohkeutta investoida uuteen teknologiaan

Report this content

Suomen talous ja elinkeinoelämä eivät uusiudu riittävällä nopeudella ilman rohkeutta investoida uuteen teknologiaan. VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuoren mukaan suomalaisella elinkeinoelämällä ja yhteiskunnalla ei ole nyt varaa menettää uskoaan t&k-toimintaan uuden kasvun ja hyvinvoinnin moottorina. Rima on kuitenkin nostettava entistä korkeammalle, sillä helpot tiet on kuljettu loppuun suomalaisen teollisuuden perinteisesti vahvoilla alueilla.

”Poliittiset päätökset teknologisen tutkimustoiminnan leikkaamisesta kertovat ajatusmaailman muutoksesta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Suomessa on perinteisesti ollut luja usko uusiin teknologioihin, joita on kehitetty ja otettu käyttöön ennakkoluulottomasti. Tätä asennetta tarvitsemme nyt ehkä enemmän kuin koskaan, niin teollisuudessa, tutkimuslaitoksissa kuin päätöksenteossa. Hyvinvointia ei ole ilman teknologiaa”, sanoo VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuori.

Leppävuoren mukaan uusia innovaatioita kannattaa nyt hakea perinteisten alojen risteyskohdista. Tämä edellyttää kuitenkin pitkäjänteistä tutkimustoimintaa ja laaja-alaisen osaamisen ylläpitoa, joiden vaarantaminen olisi suuri riski Suomen tulevaisuudelle. Korkeatasoisen tutkimuksen ja kehityksen toimintaedellytysten turvaaminen on nykyisessä taloustilanteessa ensiarvoisen tärkeää kotimaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta.

Suomen talouden kehitys on jatkunut edelleen huolestuttavana. Tilastokeskuksen julkistamien tuoreiden lukujen mukaan Suomen bruttokansantuote on laskenut maaliskuussa 1,0 prosenttia edelliskuukaudesta. Tullin tietojen mukaan korkean teknologian viennin arvo on jatkanut supistumistaan ollen viime vuonna 3,5 miljardia euroa. Vuonna 2008 vastaava luku oli 11,5 miljardia.

Talouden alamäen jatkuessa myös valtion t&k-rahoituksen määrä on vähentynyt vuodesta 2011 alkaen. Vuonna 2014 valtion t&k-rahoitus vähenee Tilastokeskuksen mukaan 42 miljoonaa euroa edellisvuoteen verrattuna.

Liite: Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2013 (Lähde: Tulli)

Lisätietoja:

VTT
Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori
Puh. 020 722 4100
erkki.leppavuori@vtt.fi 

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Joka kolmas suomalainen korkean teknologian innovaatio sisältää VTT:n osaamista. VTT:llä työskentelee 2900 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 310 M€. VTT:n päätoimipisteet Suomessa ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia