Laaja automaattiajon testaus alkaa Euroopan teillä - VTT mukana tutkimuksessa

Report this content

VTT testaa ja arvioi yhdessä Euroopan autoteollisuuden ja muiden kumppaniensa kanssa henkilöautojen automaattiajamista todellisessa liikenteessä 11 kohteessa Euroopassa.

Nyt syyskuussa alkaneessa nelivuotisessa L3Pilot-hankkeessa pyritään vastaamaan uusiin ja yhä suurempiin liikkumiseen liittyviin vaatimuksiin. Testiajoneuvoissa käytettävien uusien tekniikoiden tutkimisella valmistaudutaan myös laajamittaisiin ajoneuvojen kenttäkokeisiin tutkimuksen päätyttyä.

Teknologian tutkimuskeskus VTT vastaa hankkeessa tutkimusmenetelmän kehittämisestä ja osallistuu datahallinnan ja evaluoinnin osaprojekteihin.

Testattavat teknologiat tuovat automaatiota erilaisiin ajotilanteisiin, kuten pysäköintiin, moottoritieajoon, ruuhkassa ajamiseen tai risteysajoon kaupungeissa.

”Automaattisten ajoneuvojärjestelmien toimivuus varmistetaan monissa eri liikennetilanteissa, kun noin tuhat kuljettajaa pääsee ajamaan testiajoneuvoja normaalissa liikenteessä”, kertoo johtava tutkija Satu Innamaa VTT:ltä.

Testit tuottavat arvokasta tietoa teknisten näkökohtien ja automaattiajamisen liikenteellisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten arvioimiseen. L3Pilot-hankkeessa selvitetään myös käyttäjien näkökulmaa automaattiajamiseen, ajomukavuutta ja ajotapaa.

Hanketta johtaa Volkswagen AG. "Olemme varmoja, että järjestelmämme ovat menestyksekkäitä, kun ne saadaan vastaamaan käyttäjien tarpeita", uskoo Volkswagen AG:n projektikoordinaattori Aria Etemad.

EU:n Horisontti 2020 -ohjelmaan kuuluvassa L3Pilotissa on mukana 34 organisaatiota, jotka ovat sitoutuneet testaamaan ja arvioimaan automaattisten ajojärjestelmien vaikutuksia. Ajoneuvovalmistajista hankkeessa ovat mukana AUDI AG, BMW Group, Centro Ricerche Fiat SCPA, Daimler AG, Ford, Groupe PSA, Honda R&D Europe, Jaguar Land Rover, Opel Automobile GmbH, Renault, Toyota Motor Europe, Volkswagen AG ja Volvo Car Corporation.

VTT:n lisäksi tutkimusosapuolina ovat German Aerospace Center DLR; ika RWTH Aachen University; Institute of Communication and Computer Systems ICCS; SAFER at Chalmers; SNF - Centre for Applied Research at NHH; The Federal Highway Research Institute BASt; TNO - Netherlands Organisation for Applied Scientific Research; University of Genoa; University of Leeds; WMG, University of Warwick ja Würzburg Institute for Traffic Sciences WIVW.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 68 miljoonaa euroa, josta EU:n osuus on 36 miljoonaa.

Lisää hankkeesta:
www.l3pilot.eu
https://twitter.com/_L3Pilot

Lisätietoja:

VTT
Satu Innamaa, johtava tutkija
Puh. 040 761 0717
satu.innamaa@vtt.fi

Volkswagen Group Research
Aria Etemad, projektikoordinaattori
Aria.Etemad@volkswagen.de 

Lisätietoja VTT:stä:

Milka Lahnalammi-Vesivalo
Viestintäpäällikkö
puh. 040 545 7828
milka.lahnalammi-vesivalo@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen. Lue lisää: www.vtt.fi  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram.

Avainsanat:

Tilaa