Mikko Merimaa VTT:n tutkimusjohtajaksi

Report this content

Mikko Merimaa (TkT) aloittaa VTT:llä tutkimusjohtajana 1.12.2017 alkaen. Hän on aiemmin johtanut VTT MIKES Metrologian tutkimusaluetta, josta hänelle on kertynyt vankkaa tutkimus- ja linjajohdollista kokemusta. Hänellä on myös aiempaa kokemusta suuresta osasta tietointensiivisiin tuotteisiin ja palveluihin liittyvistä teknologioista.

Uudessa tehtävässään Merimaa vastaa tietointensiiviset tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen tutkimustoiminnasta ja sen painopisteistä, tulostavoitteiden saavuttamisesta sekä tieteellisen huippuosaamisen varmistamisesta ja kehittämisestä niin kotimaassa kuin kansainvälisten verkostojen kautta.

Olen tulevaisuuteen tähtäävä visionääri. Motivoidun uusien tutkimusmahdollisuuksien tunnistamisesta ja kehittämisestä sekä yhteistyöverkostojen, asiakaskasvun ja yhteiskunnallisten vaikutusten edistämisestä”, Merimaa sanoo.

”Yhdistämme strategian mukaisesti koko VTT:n osaamisen tuottamaan ratkaisuja asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeisiin. Tutkimusjohtajana tehtävänäni on kehittää VTT:n osaamisen asiakaskeskeisyyttä tavoitteena haaste- ja tavoitelähtöinen tutkimus liiketoiminta-alueiden rajoja ylittämällä”, hän korostaa.

”Merimaalla on laaja kokemus ’piistä pilveen’ -teknologioistamme ulottuen mikroelektroniikasta digitaalisiin palveluihin. Hän on jo aiemmassa roolissaan ollut vahvasti mukana VTT:n strategiatyössä ja muutoksen johtamisessa. Tämä antaa hänelle erinomaiset lähtökohdat uudessa tehtävässään”, sanoo liiketoimintajohtaja Petri Kalliokoski.

Merimaa on jo MIKES Metrologia -tutkimusalueen johtajana toimiessaan solminut monia yhteistyökumppanuuksia eurooppalaisten tutkimusosapuolten ja metrologiainstituuttien kanssa sekä edistänyt tieteellistä huippuosaamista verkostoitumalla hyvin eri tiedeyhteisöissä. Hän on myös Suomen edustajana Euroopan kansallisten metrologiainstituuttien yhdistyksessä, Euramet’issä.

Lisätietoja:

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Mikko Merimaa
mikko.merimaa@vtt.fi, puh. 050 410 5517

Lisätietoja VTT:stä:

Milka Lahnalammi-Vesivalo
Viestintäpäällikkö
puh. 040 545 7828
milka.lahnalammi-vesivalo@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen. Lue lisää: www.vtt.fi  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram.

Avainsanat:

Tilaa