NIMITYSUUTINEN: Jenni Santalo VTT:n markkinointi- ja viestintäjohtajaksi

Filosofian maisteri Jenni Santalo on nimitetty 1.2.2018 lähtien Teknologian tutkimuskeskus VTT:n markkinointi- ja viestintäjohtajaksi.

Jenni Santalo siirtyi VTT:lle Tieto-konsernissa, jossa hän on toiminut vuodesta 2011 lähtien useassa eri markkinointi- ja viestintäpäällikön tehtävässä. Hän on kartuttanut osaamistaan niin digitaalisen läsnäolon, kulttuurin ja markkinoinnin kuin vaikuttamis- ja vastuullisuusviestinnänkin osalta.

”On äärimmäisen innostava mahdollisuus päästä osaksi niinkin ainutlaatuista ja innovatiivista yhtiötä kuin VTT. Olen ylpeä siitä, että saan olla osa kokonaisuutta, jossa yhdessä yritysten ja yhteiskunnan kanssa rakennamme entistä elinvoimaisempaa ja ratkaisukeskeisempää maailmaa. Markkinointi- ja viestintäihmisenä en malta odottaa, että pääsen kertomaan kaikki ne huikeat tarinat, joita tieteellisellä innovoinnilla täällä on tehty todeksi”, sanoo Jenni Santalo.

Santalo työskentelee 1.3.2018 lähtien VTT:n uuden Kaupalliset toiminnot -yksikön johtoryhmän jäsenenä. VTT kokoaa myynti-, markkinointi- ja viestintätoimintonsa uuteen yksikköön, joka jakautuu seuraaviin kolmeen päätoimintoon: Myynti ja asiakaskumppanuudet, Markkinointi ja viestintä sekä Tutkimuksen palvelumuotoilu. Yksikön tehtävänä on tukea asiakkaita sekä vastata heidän tarpeisiinsa entistä laaja-alaisemmin ja tehokkaammin.

MEDIAMATERIAALI:


KUVA: Filosofian maisteri Jenni Santalo on nimitetty 1.2.2018 lähtien Teknologian tutkimuskeskus VTT:n markkinointi- ja viestintäjohtajaksi. (Kuva: VTT)

Lisätietoja:

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Jenni Santalo, Vice President, Marketing and Communications
jenni.santalo@vtt.fi, puh. 040 7632163, @JenniSantalo

Lisätietoja VTT:stä:

Paula Bergqvist
Viestinnän asiantuntija
Puh. 020 722 5161
paula.bergqvist@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen. Lue lisää: www.vtt.fi  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram. Kuvat ja videot löydät VTT:n kuvapankista.

Avainsanat:

Yrityksestä

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen.

Tilaa

Multimedia

Multimedia