Selfie-seinä liittää katsojan osaksi vanhaa valokuvaa tai ulkomainosta

Report this content

VTT:n toteuttama selfie-seinä liittää katsojan saumattomasti osaksi näytöllä esitettävää sisältöä, vaikkapa historiallista valokuvaa tai mainosta. Samalla kuluttaja voi ottaa itsestään selfien näytöllä näkyvästä kuvasta ja jakaa sitä sosiaalisessa mediassa.

Reaaliaikaista kuviin liittämistä on tehty aikaisemmin, mutta ratkaisuja, jotka mahdollistavat näin saumattoman ja interaktiivisen kuvien yhteenliittämisen ei ole juurikaan nähty.

”VTT:n sovelluksessa katsoja liitetään kolmiulotteisesti osaksi kuvaa, eli hän voi mennä kuvassa näkyvien elementtien taakse piiloon. Lisäksi kuvien jakamisen toiminnallisuudet on mietitty käyttäjälle mahdollisimman helpoiksi mahdollistaen näin materiaalin vaivattoman some-jakamisen”, kertoo erikoistutkija Tatu Harviainen VTT:ltä.

Selfie-seinän toiminta perustuu syvyyssensoriin, jonka avulla katsoja tunnistetaan näytön edestä ja erotetaan taustasta siten, että hänet voidaan liittää osaksi näytön kuvaa. Katsoja voidaan sijoittaa myös kuvan etualalla ja taustalla näkyvien elementtien väliin.

Sisällöstä interaktiivinen ja kiinnostava

Ensisijaisesti SelfieWall-sovellus sopii viihteelliseen käyttöön tarjoten mahdollisuuden olla leikillisessä vuorovaikutuksessa esitetyn sisällön kanssa.

Selfie-seinän käyttö on viihteellinen ja yllättäväkin tapa kiinnittää katsojan huomio ja tarjota perinteiseen digitaaliseen markkinointiin ja informaatioon lisäarvoa mainostajalle.

Sovelluksesta on hyötyä mm. silloin, kun esimerkiksi messuosaston tai ulkomainoskampanjan sisällöstä halutaan interaktiivinen, kiinnostava ja helposti lähestyttävä.

Messuilla asiakas voi kulkea näytön ohi ja huomata esimerkiksi olevansa kuussa. Jäädessään ihmettelemään ja leikkimään näytön kanssa, katsojasta otetaan kuva. Tämän jälkeen hän saa halutessaan kuvan itselleen ja voi jakaa sen somessa. Samalla brändi voi tarjota kuluttajalle jakamissivustolla vaikkapa kupongin, joka ohjaa hänet brändin messuosastolle.

Sovellus on helposti käytettävissä minkä kokoisen näytön kanssa tahansa erilaisissa sisäympäristöissä. Tähän mennessä sovellusta on käytetty pääosin museoissa ja mainonnassa, mm. Merikeskus Vellamossa, Ateneumissa, Helsingin Kulttuuritalolla ja Tikkurilan messuosastoilla.

Sovellus käy myös jatkokehitettynä monipuolisimmilla vuorovaikutuksen menetelmillä koulutukseen, palautteen keräämiseen ja fyysisesti eri paikoissa olevien henkilöiden välisen kommunikaation helpottamiseen.

SelfieWallin kehitys lähti liikkeelle Tekesin Miracle-tutkimushankkeesta. Lähtökohdat konseptille saatiin yhteisestä ideoinnista Kotkan Merikeskus Vellamon kanssa. Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä on ollut päävastuu sovelluksen kehittämisessä ideointiin osallistumisesta aina tuotteistettuun ratkaisuun asti.

Museokäyttöön tarkoitettua sovellusversiota on kehitetty yhdessä Vellamon Kymenlaakson museon ja Suomen Merimuseon kanssa. Markkinointitarkoitukseen valjastettua versiota sovelluksesta jatkokehitetään EIT Digital -projekissa Street Smart Retail yhdessä Nokian ja mFabrik Oy:n kanssa.

Lisätietoja:

VTT
Harviainen Tatu, erikoistutkija
Puh. 050 549 8785
tatu.harviainen@vtt.fi

Woodward Charles, johtava tutkija
Puh. 040 500 1514
charles.woodward@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen. VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Facebook, LinkedIn, YouTube ja Twitter @VTTFinland.

Avainsanat:

Tilaa