VTT kehitti sisustuselementin tarkkailemaan sisäilmaa

Report this content

Teknologian tutkimuskeskus VTT on kehittänyt toimistoihin ja vaikkapa koululuokkiin soveltuvan sisustuselementin tarkkailemaan sisäilman laatua. Se havainnoi erityisesti hiilidioksidia, lämpötilaa ja kosteutta ja ohjaa ihmistä valon avulla.

Ulkonäöltään purjevenettä muistuttava, sisäilman laatua tarkkaileva design-sisustuselementti soveltuu tiloihin, joissa työhyvinvointi ja -tehokkuus ovat erityisen tärkeitä. Vaihtoehtoisella sensorivalinnalla voidaan mitata myös erilaisia kaasuja, liikettä, ääntä ja valon määrää.

Esineiden internet (IoT) -teknologiaan pohjautuva sisäilman laaduntarkkailija pystyy ohjaamaan valokalvolla ihmisiä puhtaampaan tilaan, jossa esimerkiksi hiilidioksidipitoisuus on alhainen. Kun sensorin mittaama kaasupitoisuus ylittää tietyn tason, lediteknologiaan perustuva valokalvo informoi senhetkisestä tasosta eri väreillä.

”Kun kaasupitoisuus sisätilassa kasvaa, valo muuttuu vihreästä keltaisen kautta punaiseen, ja vastaavasti toisinpäin pitoisuuden laskiessa”, kertoo erikoistutkija Markus Tuomikoski VTT:ltä.

VTT:n kehittämä Tiny Node -sovellusalusta mahdollistaa myös sisäilman laaduntarkkailijan etäyhteyden ja kommunikoinnin muiden vastaavien IoT-laitteiden kanssa.

Laitteen sisältämän sensorin toiminta perustuu infrapunasäteilyyn, jonka aallonpituusalueella monet kaasut (kuten hiilidioksidi) ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) absorboivat.

Käyttäjä pystyy tarkkailemaan laitteen lähettämää dataa kännykästä. Laite voi hyödyntää myös pilvipalveluita esimerkiksi keräämällä hiilidioksidipitoisuutta ja lähettämällä tiedot tietyin väliajoin pilveen, josta voi tehdä datan analyysiä.

Sisäilman laaduntarkkailijassa yhdistyvät niin VTT:n kehittämät sensorointi-, ledikalvo- kuin langattoman kommunikoinnin teknologiat. Hybridi-integrointiin perustuva valmistusteknologia mahdollistaa tuotteen kustannustehokkaan massavalmistuksen.

Lisätietoja:

VTT
Markus Tuomikoski, erikoistutkija
Puh. 040 730 9084
markus.tuomikoski@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen. VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Facebook, LinkedIn ja Twitter @VTTFinland.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia