VTT:n testi haistaa ketoosin

Report this content

VTT on kehittänyt kuluttajille helppokäyttöisen ja nopean ketoositestin, joka tunnistaa hengityksestä asetonin. Testistä hyötyvät erityisesti diabeetikot ja laihduttajat. Testi voidaan muuntaa myös muuhun käyttötarkoitukseen, esimerkiksi ilmansaasteiden formaldehydin tai asetaldehydin määrittämiseen. Tuotteelle etsitään kaupallistajaa.

Ketoosin voi nyt todeta vaivattomasti hengityksestä, mikä on käyttäjän kannalta huomattavasti kätevämpää kuin tähänastisella virtsatestillä.

Ketoositestiin kuuluu kaksi osaa: väriä vaihtava paperiliuska sekä muovinen näytteenottopussi, johon puhalletaan hengitysilmaa. Tulos selviää värimuutoksen perusteella 15:ssä minuutissa. Mitä enemmän ulos puhallettavassa hengitysilmassa on asetonia, sitä nopeammin väri muuttuu vaaleasta keltaisesta punertavaksi.

Tulevaisuudessa tuloksen lukemiseen voi käyttää kännykän väriä mittaavaa sovellusta.

Ketoosin rajana pidetään asetonipitoisuutta 1,8 ppm(V). Terveellä ihmisellä pitoisuus on tavallisesti selvästi alle 1 ppm(V).

Ketoositesti on suunnattu käyttäjille, jotka noudattavat
vähähiilihydraattista ruokavaliota terveydellisistä syistä tai laihduttavat. Asetonin lisäksi testi soveltuu periaatteensa puolesta myös muiden ketonien ja aldehydien toteamiseen ilmasta.

Yli 380 miljoonalla ihmisellä on diabetes, ja heistä 90 prosentilla on kaikkialla maailmassa yleistyvää kakkostyyppiä, raportoivat Kansainvälinen diabetesliitto IDF ja WHO. Ylipainoisia aikuisia on WHO:n mukaan 1,9 miljardia.



Lisätietoja:

VTT
Thea Sipiläinen-Malm, erikoistutkija
Puh. 040 700 9141
thea.malm-sipilainen@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia