VTT:n tiekartta ohjaa Suomen tekoälyn voittajiin – näin maamme menestyy

Report this content

Nyt on oikea aika arvioida tilanne Suomen näkökulmasta ja päättää, millä alueilla olemme vahvoja ja missä ovat suomalaisten yritysten ja yhteiskunnan parhaat mahdollisuudet hyödyntää tekoälyn tuomaa murrosta. Samoin on varauduttava yhteiskunnallisiin vaikutuksiin mm. työpaikoilla ja tulonjaossa. Teknologian tutkimuskeskus VTT esittää tänään julkaistavassa raportissaan joukon toimenpide-ehdotuksia, joilla maamme selviää digimurroksesta ja nostaa meidät voittajiin.

”Tekoälyn ja automaation aiheuttamaa muutosta voi verrata maatalouden koneellistumiseen 50-luvulta tähän päivään. Kyse ei ole pelkästään vanhojen työpaikkojen katoamisesta, uusien syntymisestä ja valtavasta tuottavuuden parantumisesta, vaan myös siitä, kuka kerää hyödyn uudessa tilanteessa”, sanoo tutkimusprofessori Heikki Ailisto VTT:ltä.

Automaatio muuttaa palvelu- ja tietotyön - Kuka kuorii kermat?


Älykäs ja resurssiviisas teollisuus on tulevaisuuden tärkeimpiä kilpailuvaltteja. Teollisuudessa, jossa helposti automatisoitavat tehtävät on jo automatisoitu, ei ole näköpiirissä äkillistä työtehtävien vähenemistä automaation vuoksi.

Sen sijaan rutiininomaiset tiedonkäsittelytehtävät automatisoituvat lähivuosina, ja monissa töissä ihmiset työskentelevät tekoälyn avustamina. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi perustason asiakasneuvonta, lainapäätökset, etuuskäsittely ja sijoitusneuvonta.

”Alasta riippuen 25 – 40 % työstä voitaisiin jo nyt tehdä automaattisesti tekoälyn avulla. Tässä on huikea potentiaali kasvattaa tuottavuutta ja samalla vapauttaa esimerkiksi terveydenhuollon henkilökuntaa potilastyöhön”, Ailisto uskoo.

Tekoälyn siivittämä automaatio voi vaikuttaa taloudelliseen arvonluontiin kahta kautta: sekä tuottavuuden että palvelu- ja tietotyön automaatioratkaisuja toimittavien yritysten kautta. Jos markkina kehittyy kuten alustataloudessa ja johtaa kullakin alalla yhden tai muutaman toimittajan monopoliasemaan, voidaan puhua todellisesta kerman kuorinnasta.

Mihin Suomen kannattaa panostaa?

Tekoälyratkaisujen odotetaan muun muassa helpottavan työtehtäviä, ennustavan paremmin terveydentilaamme, hoitavan vaarallisia ja rutiininomaisia työtehtäviä ja tuovan iloa elämäämme uusien sosiaalisen median sovellusten ja viihteen kautta.

Suomi on erittäin hyvässä asemassa tekoälyn soveltamisessa ja hyödyntämisessä teknologiamyönteisen asenneilmapiirin ja hyvän koulutustason ansiosta. Tämä edellyttää avointa keskustelua ja tekoälyn käytön sosiaalista hyväksyntää. Suomen rajalliset resurssit tekoälyn kehittämisessä - alle puoli prosenttia koko maailman panostuksista - kannattaa keskittää alueille, joilla on vahvat lähtökohdat ja kilpailuetua.

VTT ehdottaa toimenpiteitä, joilla Suomi voi hyödyntää tekoälyn ja automaation mahdollisuuksia ja varautua niiden lisääntyvän käytön tuomiin muutoksiin.

Herätetään Suomi – ollaan valmiit uuteen
Käydään kansalaiskeskustelua tekoälyn ja automaation vaikutuksista sekä siihen liittyvistä eettistä kysymyksistä. Etsitään malleja, joilla kansalaiset osallistuvat ja antavat panoksensa yhteiskunnassa palkkatyön määrän ja merkityksen mahdollisesti vähentyessä.

Tulosvastuuta ja fokusointia tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin
Panostetaan tekoälyn hyödyntämiseen vahvoilla alueillamme ja hyödynnetään teknologian nopean soveltamisen ja yhdistämisen osaamistamme. Pidetään maailmalla menestyvien yritysten omistajuus Suomessa. Tekoälyyn pohjaavia ratkaisuja tarjoavat yritykset ovat tulevaisuuden rahasampoja.

Yrityksille kasvun edellytykset, kansalaisille turva
Määritellään lainsäädännön ja ohjeistuksen avulla tekoälyn soveltamiseen liittyvät vastuukysymykset ja lupakäytännöt niin, että kokeiluja ja käyttöönottoa ei rajoiteta enempää kuin kansalaisten turvallisuuden ja oikeuksien kannalta on välttämätöntä.

Rohkeutta, yhteistyötä ja investointeja Suomeen
Yritykset ottamaan rohkeasti käyttöön tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia kilpailukyvyn ja tehokkuuden parantamiseksi. Panostetaan sijoitusyhtiöiden riski- ja sijoitusrahaa rohkeasti tekoäly-yrityksiin.

Oppimisesta jatkuvaa
Tärkeintä on ”oppia oppimaan”, koska taitoja ja osaamisia on päivitettävä ja uudistettava elämän aikana.

Lue koko raportti verkossa: http://www.vtt.fi/inf/pdf/policybrief/2017/PB1-2017.pdf

Lisätietoja:

VTT
Heikki Ailisto, tutkimusprofessori
Puh. 040 555 0726
heikki.ailisto@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Milka Lahnalammi-Vesivalo
Viestintäpäällikkö
puh. 040 545 7828
milka.lahnalammi-vesivalo@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube, Instagram ja Periscope.

Avainsanat:

Tilaa