Kalan alkuperä kiinnostaa kuluttajia – WWF:lle lähes sata ilmoitusta punaisen listan kaloista

Suomalaiset ovat seuranneet tämän vuoden aikana tarkasti kauppojen ja ravintoloiden kalavalikoimaa. WWF:n Kalakampanja on saanut kuluttajilta runsaasti ilmoituksia, joiden mukaan kalatiskeillä ja ruokalistoilla on tarjolla liikakalastettuja, uhanalaisia ja ympäristölle haitallisilla menetelmillä pyydettyjä kalalajeja

WWF on kerännyt kansalaisilta havaintoja verkkosivuillaan olevan Kala-agentti-palvelun kautta. Sen avulla kuluttaja on voinut ilmoittaa,  jos on nähnyt myynnissä WWF:n Kuluttajan kalaoppaassa punaisella merkittyjä lajeja. 

”Suomalaiset ovat olleet ilahduttavan aktiivisia ja tehneet yhteensä lähes sata ilmoitusta pelkästään Kala-agentti-palvelun kautta. Lisäksi saamme jatkuvasti muitakin yhteydenottoja kansalaisilta”, kertoo suojeluasiantuntija Matti Ovaska  WWF Suomesta.

Suurin osa Kala-agentti-palvelun ilmoituksista on koskenut lounasravintoloiden tarjontaa ja erityisesti syvänmeren lajeja sekä eksoottisia tuontikaloja, kuten puna-ahventa, merikrottia ja kultaotsa-ahventa.

”Me suomalaiset pärjäisimme mainiosti ilman syvänmerenlajeja, ja ne voitaisiin helposti korvata muilla, vastuullisemmin pyydetyillä lajeilla. Esimerkiksi puna-ahvenen tuonti Suomeen onkin romahtanut viime vuosina ja monet lounasravintolaketjut ovat jättäneet sen pois valikoimastaan, mutta joissakin paikoissa sitä edelleen tarjotaan”, Ovaska sanoo.

Muita ilmoituksissa toistuneita kaloja ja ruokalajeja ovat esimerkiksi tonnikala, miekkakala ja haineväkeitto. Kotimaisista uhanalaista kalalajeista WWF:lle on tullut vain harvoja ilmoituksia.

”Suomalaiset pitävät syömänsä kalan alkuperää erittäin tärkeänä tietona. Yksi osoitus tästä on se, että Pro Kala ry:n tuoreen selvityksen mukaan neljännes suomalaisista pyrkii noudattamaan WWF:n kalaoppaan suosituksia kalaostoksia tehdessään. Tulos on poikkeuksellisen hyvä kansainvälisesti vertailtuna,” Ovaska toteaa.

Kala-agentti-palvelun kautta tulleita ilmoituksia ei ole laitettu esille julkisesti, mutta WWF on ottanut yhteyttä ravintoloihin ja kauppoihin ja kertonut kuluttajien ilmoittamista epäkohdista.

”Ilmoituksen saaneet yritykset ovat suhtautuneet asiaan hyvin. Monet ovat halunneet keskustella kalavalinnoistaan ja kyselleet lisätietoja. Olemme muistuttaneet siitä, että usean ulkomailta tuodun lajin voi korvata kestävällä kotimaisella vaihtoehdolla, mutta etenkin lounasravintoloille hinta ja saatavuus ovat usein kynnyskysymyksiä.”

Kala-agentti-palvelun kautta voi tehdä WWF:lle ilmoituksia tämän vuoden loppuun asti osoitteessa www.wwf.fi/kalaopas. Sen jälkeen palvelu poistuu WWF:n sivuilta.

”Jatkossa otamme vastaan mieluusti esimerkkejä varsinkin hyvistä ja vastuullisista kalatiskeistä ja ravintoloista. On myös tärkeää, että kuluttajat kertovat kantansa suoraan kauppiaille ja ravintoloitsijoille, oli palaute sitten moittivaa tai kiittävää. Kysymällä ja antamalla palautetta voimme vaikuttaa siihen, että tieto ja vastuullisuus lisääntyvät kalakaupan eri portaissa”, Ovaska muistuttaa.

Lisätietoja:

Suojeluasiantuntija Matti Ovaska, WWF Suomi, 040 727 3149 , matti.ovaska@wwf.fi  

Tiedoksi toimituksille:

WWF Suomen Kalakampanjan tavoitteena on, että vuoden 2015 loppuun mennessä Suomessa olisi kaupan vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Lisäksi haluamme tehostaa kotimaisten uhanalaisten kalalajien suojelua sekä kalastuksen ja kalankasvatuksen vastuullisuutta. Vuoden 2012 loppuun jatkuvan kampanjan kivijalkana on WWF:n Kuluttajan kalaopas, joka ohjaa ympäristöystävälliseen kuluttamiseen liikennevaloin.  Vihreällä merkityissä lajeissa kalakannat ovat elinvoimaisia ja pyynti ei aiheuta ympäristöhaittoja. Keltaisella merkittyjen lajien kohdalla kestävyys vaihtelee alueittain: kalakannat saattavat olla heikkoja tai ylikalastettuja tai kalastus- ja kasvatusmenetelmät ympäristölle haitallisia. Punaisella merkityt lajit ovat uhanalaisia tai voimakkaasti ylikalastettuja tai pyyntiin käytetään tuhoisia kalastusmenetelmiä. Lisäksi lajin kasvatuksella on merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Avainsanat:

Yrityksestä

WWF on maailmanlaajuisesti toimiva, aikaansaava luonnonsuojelujärjestö, joka innostaa ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan ympäristön suojelemiseksi. WWF:n tukijat ovat mukana pelastamassa maailman ainutlaatuisimpia luontokokonaisuuksia ja uhanalaisimpia lajeja. WWF toimii yli 100 maassa yhdessä ihmisten kanssa luonnon puolesta. WWF:n luonnonsuojelutyö paitsi edistää luonnon monimuotoisuutta myös parantaa ihmisten elämän laatua. Toimintamuotoja ovat muun muassa kenttäprojektit, poliittiseen ja muuhun päätöksentekoon vaikuttaminen sekä yleinen ympäristövalistus.

Tilaa

Liitteet & linkit